Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Lisää raitasukkia


Ja taas raitasukat!  Minä olen kai aivan hurahtanut näihin raitasukkiin, tai siis niiden tekoon. Vaikka kuinka monta paria olen niitä jo tänä vuonna tehnyt ja tuskin tämäkään pari jää viimeiseksi. Näihin saa mukavasti upotettua jämälankoja ja näitä voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteenkin, jos ei lähipiiri tarvitse kaikkia. Eikä se tarvitse.





Pari päivää sitten valmistui tämä pari. Malli on minun perinteinen tavissukka, jollaisen teosta kerroin lyhyesti täällä.
  Näihin koon 39 sukkiin kului 7Veikkaa yhteensä 120 g
Silmukoita työssä oli 52 ja 3.5 mm:n sukkiksilla niitä tikutin.




Viimeisimmällä mökkireissulla nämä aloitin ja pääsin toisen sukan terään asti. Sitten työ oli tauolla ja ajattelin tehdä ne valmiiksi jo kertomallani Kokkolan matkalla.  Mutta ei se mennyt niin kuin Strömsössä vaan vasta kolmas kerta tuotti samanlaisen ja -kokoisen kärjen kuin edellisessä.  Ja se kolmas ja onnistunut yrittämä tapahtui vasta kotona. Mutta siinä ne lopultakin ovat.




Bloginappi 2014
Nämä menevät kuten kaikki kuten muutkin syys- ja lokakuun aikana tekemäni sukat ja mahdolliset muut jalanlämmittimet täyttämään myös Perunalaaria. Sukkasadosta tietämättömille kerron, että vain virtuaalisesti ne sukat päätyvät sinne laariin. Meneillään kun on sellainen kampanja, että yhdessä tehdään sukkia Sukkasatoon, vain kuvat julkaistaan ja lasketaan sitten yhteismäärä. Sukkasatoa on kerätty joka syksy muistaaksenni jo vuodesta 2007 alkaen, joten se on jo perinteistä huvia käsityöbloggaajille.  




18 kommenttia:

  1. Komiat on. Tuolla sinun tyylilläsi tehdä sääriosa tulee mukavamman näköiset sekä neuloskin mukautuu paremmin jalan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, siksipä minä teenkin sukat näin, että saan paremmin istuvat eri kokoisiin jalkoihin. :)

      Poista
  2. voihan vitalis ku juttu hävis jonneki, mut näil vissiin saap vaimonki kiinni ja kylil voi sit rellestellä. Kommmet o sukat kyl heijän kelpaa.sit yhes käs käessä kulkee ja säärystimet näkkyy kengän varsien yläpuolelta::)))

    VastaaPoista
  3. Sinä kyllä osaat tehdä aivan ihania sukkiakin (myssyistä nyt puhumattakaan). Nämäkin raitasukat, todella kauniit.
    Tuolla yläosassa on kuva, missä sinulla on upea käsityölaukku! Pitäsköhän minunkin tehdä sellainen, kun kuljetan kudintani tai virkkuutani mukana aina siihen kohtaan, missä istun ja on aikaa? Kiva idea tuo laukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, voin kyllä suositella tuollaisen pussukan tekoa, siinä niin kätevästi kulkee mm. lankakerä mukana. :) Tuon bannerissa näkyvän tein viime syksynä tyttärelle ja se taitaa olla neljäs tekemäni pussukka kaiken kaikkiaan. Jos kaipaat lisävinkkiä, niin kuvia tekemistäni löydät tätä kautta http://lankapirtin.blogspot.fi/2013/11/kaisan-paivana.html

      Poista
  4. Kauniita sukkia olet kutonut. Tämä täällä myös kutoo automatkoilla, viikkonvaihteen mökkireissulla tuli kaksi paria villasukkia, en tosin osaa kovinkaan kauniita ja värikkäitä kutoa, mitä nyt raitaa vähän varteen.
    Valmiina on nyt yhdeksän sukkaparia tänä syksynä, neljät niistä jo löytäneet uudet jalat lämmitettäväksi.
    Hyvää syksyä sinulle Matleena ja kauniita käsitöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, samat systeemit kuulostaa sinullakin olevan. Sukkia on niin mukaava tehdä varsinkin automatkoilla ja junassakin.
      Samoin sinulle, Anja, hyvää syksyä ja ihania käsitöitä! :)

      Poista
  5. Tuo sinun sukan neulonta vauhtisi on huima ja toinen toistaan kauniimpaa paria sieltä esiin putkahtaa!

    Mukavaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, kiitos! Sinullekin hyvää syksyn jatkoa! :)

      Poista
  6. Voi, että siulla on kivoja sukkia. En ole pitkään aikaan neulonut raitasukkia, mutta nyt rupesi tekemään mieli.

    VastaaPoista
  7. Päivikki, viime aikoina olenkin oikein innostuneena tehnyt raitasukkia. ;) Jospa näkisimme piankin sinun tekemiäsi raitasukkia. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.