Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Raitaa yli polven



Jo viime viikolla sain nämä sukat valmiiksi, mutta halusin kuulla saajan kommentin niistä ja nähdä kuvankin sukista hänen jaloissaan.  Maanantaina sukat pääsivät Itellan kyytiin ja eilen olivat perillä miniällämme Tampereella. Loppuhan sitten sujuikin sutjakasti ja tieto sukkien perille pääsystä lennähti minulle sähköisesti.




Malli ylipolvensukat ilman ohjetta vanhalta muistilta. 
Vartta ennen kantalappua 45 cm, pohjekavennukset aloitin 26.5 cm:n kohdalla, terä sopiva koon 35-36 jalkaan
Langat Gjestalin Jannea neljää väriä ja yksi Viking Villeä, joiden yhteismenkki 200 g
Puikot 2.5 mm:t sukkikset.

Luit edellisen rivin aivan oikein, kudoin siis sukat todella noin ohuilla puikoilla (lankojen puikkosuositus n. 4 mm). Miniä halusi napakat sukat, jotka pysyisivät ylhäällä valumatta. Hänellähän on ennestään kokemusta kaksista minun tekemistä ylipolvensukista, joista varsinkin näitä edelliset ovat tahtoneet valua. Näistä hän kertoi "Sukat ovat just sopivat, pysyvät nätisti ylhäällä".  




Miniän väritoiveiden mukaan valitsin langat ja raidoitus tuli oikeastaan omasta päästä.  Käytin kyllä raitageneraattoria suunnitelman teossa, mutta muutaman raidan jälkeen hylkäsin sen ja jatkoin oman näkemykseni pohjalta.




Mitäs näistä muuta, ihan tavalliset perussukat tavallista pidemmin varsin.  Ja väri-iloa ainakin riittää.






Perillä!  Täytyy myöntää, että hiukan minua jänskätti, tuliko noista liian kaposet miniän jalkoihin.



Kutominen monesta eri väristä oli sen verran haastavaa, että jossain vaiheessa nappasin harmaan jämälankakerän ja aloitin siitä tuttuakin tutummat junasukat, joita tikutin sitten välityönä. 




Ja samana päivänä valmisttuivat molemmat, nuo yllä esitellyt ja nämä pienet junasukat.
Lanka Gjestalin Baby Ull, jonka menekki oli 25 g. Näiden käyttäjä ei ole vielä tiedossa, mutta eiköhän aika tämänkin tavaran kaupitse, kuten vanha sanonta lupaa.



14 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat, oikein herkkuvärit :)

    VastaaPoista
  2. Oi että onkin ihania raitoja ja nuo pikku junasukat ovat söpöset.

    VastaaPoista
  3. Oi ihanan lämpimät pitkät sukat ja kaunis väri:-)

    VastaaPoista
  4. Miniällä on hyvä värimaku :) Sukat ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, ja hyvän värimaun lisäksi miniä on vielä villasukkien suurkuluttaja! Siis toiveminiä villasukkien kutojalle. :)

      Poista
  5. Näyttää miniät olevan samanlaisia, sillä minunkin miniä esitti jo kesällä toivomuksen polvisukista. Minulla ne vaan ovat vielä aloittamattakin, joten kohta alkaa olemaan kiire =D Oletpa sinä tehnyt omistasi kauniin väriset ja hyvä huomio tuo että pitää olla napakat, enpä olisi tuommoista tullut ajatelleeksi ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, ai sinullekin on jätetty sukkatoivomus! :) Toivooko sinunkin miniäsi tällaisia riemukkaita raitasukkia? Mutta tuo napakkuus on kyllä tärkeä, kun on kyse polveen tai yli ulottuvista sukista. Luulen, että seuraavissa sukissa otan numeroa ohuemmat puikot kuin muutoin kyseiselle langalle.

      Poista
  6. Oi, miten ihanat sukat!!! Värit ovat todella kauniit!!!

    VastaaPoista
  7. Päivikki, kiitos! :) Miniälläni on hyvä värimaku.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.