Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kirjoneuletta sukkiin


Minun sukkabuumini jatkuu aina vaan. Taas on kaksi paria esittelyssä. Vuodenvaihteen jälkeen olen tehnyt liki kahdetkymmenet sukat ja vieläkin tunnen kutsumusta niiden pariin. Nyt minua houkuttelee erityisesti kirjoneulesukat, joita tämänkin kertaiset ovat. Pari viikkoa meni mysteerisukkien teossa ja toiset valmistuivat siinä ohessa.

Pia Tuononen kyseli neuleblogissaan halukkaita mysteerisukkien tekijöitä ja meitähän löytyi, niinpä  19.3 alkaen hän julkaisi blogissaanohjeet sukkiin muutaman kerroksen erissä. Viimeinen saatiin tänä aamuna klo 6. Mysteerineulonta tempaa niin mukaansa, että ainakaan minä en meinaa malttaa odottaa seuraavan päivän ohjetta.



Tänään valmistuivat siis Kevätkalenteri-sukat kokoa 39-40
Langat tummanvihreää ja kirkkaan keltaista 7veljestä, joiden menekin lisään tähän myöhemmin
Puikot olivat 3.5mm:n sukkikset ja aivan ohjeen mukaan mentiin 52 silmukalla.

Sukista tuli aika reilun kokoiset, ympärysmittakin riittänee melko pulleaan jalkaan.





Päivän ohje näihin sukkiin oli niin lyhyt, että minä ehdin tehdä muitakin käsitöitä niiden ohella.  Ja kun kirjoneule tuntui niin kivalta, aloitin toisetkin samalla ohjeella, mutta ohuemmasta langasta.



Kirjoneulesukat kokoa 39-40
Langat erivärisiä Maija-langan loppuja,  menekin lisään tähän myöhemmin
Silmukoita 56, puikot 3 mm

Muuntelin hieman kuvioiden järjestystä edellisiin sukkiin verrattuna ja käytin niiden lisäksi muutamaa muutakin kuvioa. Väreihin en ole itse tyytyväinen, mutta vaihtoehdot olivat vähissä, kun oli valittava mukana olevista langoista.




Kiitos Pia, kun järjestit meille mukavan pariviikkoisen neulontasession!


19 kommenttia:

  1. Kauniita molemmat sukat. Oli meitä ainakin kaksi jotka innolla odottelimme seuraavan päivän ohjetta. Taisin neuloa napakampaa. Omistani tuli kokoa 38, eli omaan jalkaan sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, niin oli! :D Ja veikkaanpa, että oli monta muutakin. Pitäisiköhän minun tehdä vielä yhdet ja ohuemmilla puikoilla. Näistä tuli nyt minun 39-jalkaani väljät ja liian pitkät, vaikka jätin kaksi kerrosta tekemättä kavennuksessa.

      Poista
  2. Kauniita molemmat versiot. Maija-sukat ovat jotenkin niin ihanan keväiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Maija-sukissa onkin tuota hentoa keväisen vihreää. :)

      Poista
  3. Hienoja sukkia molemmat. Musta maija-langasta tehdyissä sukissa on hyvät värit ja kuviot erottuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johku, niin minä arvelinkin, että joku voi pitää noistakin väreistä vaikka en itse pidäkään. :)

      Poista
  4. Kivan näköisiä sukkia kyllä molemmat! Veljes-sukissa on ihanan voimakas, mutta rauhallinen kontrasti ja Maijalla tehdyissä sukissa on ihan herkkä ja pehmeä värimaailma :)

    Joka aamuinen kutomishetki uuden ohjeen kera oli kyllä todella piristävää ja innostavaa. Toivottavasti johonkin samanmoiseen mysteerijuttuun pääsee osallistumaan taas tässä lähitulevaisuudessa.

    Itsekin sain juuri postattua omat värikäät yksilöni blogin puolelle. Niistä on kyllä värien herkkyys ja pehmeys kaukana, mutta ihanan pirteät, juuri minun tyyliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsiväriä Villasukissa, kävinkin heti ihailemassa sinun ihania väri-iloisia sukkia. :)

      Poista
  5. Kauniita versioita molemmat! Minä neuloin sukkani Nallelangasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, tosi kauniit olivat sinunkin sukkasi! :)

      Poista
  6. Ihania kirjoneulesukkia! Itse hämäläisenä heräsin vasta eilen tähän haasteeseen, joten täytyy tehdä kalenterisukat jälkikäteen paremmalla ajalla. Nyt nautin hetken vain keväästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia, se etu "myöhäisheräämisessä" on, että voi tehdä koko sukan vaikka yhdellä istumalla. Minä kuten moni muukin odotti malttamattomana seuraavaa aamua ja uutta ohjettta. ;)

      Poista
  7. Kauniita ovat! Mulla on vielä kärjet tekemättä. Blogissani olisi Sinulle hyväntekohaaste.

    VastaaPoista
  8. Väreillä saa monenlaista aikaiseksi. Molemmista sukistasi tykkään.

    VastaaPoista
  9. Väreillä saa monenlaista aikaiseksi. Molemmista sukistasi tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piri, värivaihtelujen takia näitä sukkia onkin kiva käydä katselemassa blogeissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.