Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sytomyssyjä vaihteeksi



Edellisessä postauksessa taisin vähän liioitella kyllästymistäni sukkien tekoon. En minä todella ole kyllästynyt, mutta välillä tuntuu, että jotain muutakin voisi tehdä. Kun välillä tekee vaikka muutaman myssyn, niin sitten taas entisellä innolla sukkien tekoon, eikö niin. 



Niinpä minä kaivelin lankalaatikkoani, jossa on sytomyssyiksi sopivia lankoja. Se muuten onkin aivan täynnä, hyvä kun kansi pysyy kiinni. Valitsin sieltä kolme täyttä kerää+nyttösen hyvin marinoitunutta lankaa aikomuksena muuttaa ne myssyiksi. Se laatikko on muuten kaikkein täysin viidestä lankalaatikostani, jotka näkyvät tässä vanhassa kuvassa. 




Ensin valmistui tavallinen perusmyssy, jossa on sileää aina oikein neuletta piristämässä joka kymmenes kerros nurjaa
 Lanka Mark&Kattens Trio (58% viskoosia, 42% puuvillaa), jonka menekki tähän myssyyn oli 60 g
Silmukoita työssä 112 ja 3½ mm:n puikoilla tikutin niitä.

Tässä kuvassa näkyy melko hyvin tuo langan elävyys. Siinähän vaihtelee viskoosin ja puuvillan osuudet ja värikin elää niiden mukaan.


Sitten vaihteeksi Elli-myssy, jonka ohje löytyy täältä
 Lanka Mark&Kattens Trio (58% viskoosia, 42% puuvillaa), jonka menekki tähän myssyyn oli 45 g
Silmukoita aloituksessa 40  ja 3½ mm:n puikoilla mentiin.

Tästä myssystä tuli matalampi kuin oli tarkoitus, mutta eiköhän joku matalaa pipoa kaipaava löydä tämän.

Tätä lankaa jäi vielä hiukan reilu kerä, joka sekin on tarkoitukseni muuttaa lähiaikoina sytomyssyksi. Mallia mietin vielä, tuskin teen aivan samanlaista kuin näistä kumpikaan.


Löysäpipoisten KyJyyn pääsee mukaan vain niillä töillä, jotka painavat vähintään 50 g, minkä vaatimuksen tuo eka myssy täyttää. Se on siis KyJyni n:o 10, joten puolet vaatimuksesta on täytetty. 




8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuijankortteilua, totta, tarvitsijoita riittää, valitettavasti.

      Poista
  2. Heippa Matleena. Ihan mukavaa välillä tehdä muita neuleita.Olen miekin tuuminut myssyjen virkkaamista,vielä en ole alkanut,jos se ei onnistu ja on virheitä.Ei niitä kehtaa mihinkään toimittaa.
    Vähän takapakkia tuli äskeisen sukan kanssa,kun loppukavennukset meni ihan plörinäksi.Tein kumminkin viimeiset kerrokset ja parsinneulalla paikkasin pudonneitten silmukoiden reiät ja sain poimittua karanneet silmukat,luulen niin. Noo niistä tul semmoset miul sopivat,silloin ei silmäpaotkaan niin kovin haittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontuvan Anni, voi harmitus, kun tuli vastoinkäymisiä sukan teossa. Mutta älä anna sen lannistaa, vaan uudella innolla entistä sitkeäämmin vain puikkoihin käsiksi. Kyllä se vielä onnistuu! :)

      Poista
  3. Ihania ovat :)Odotan jo syksyä ja kauden alkua täällä Helsingissä. Nyt muut jutut pukkaa päälle vielä. Iloa loppu kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, nautitaan nyt vielä kesästä ja haaveillaan syksystä runsaine sytomyssyineen. :)

      Poista
  4. Tulin toivottamaan hyvää Matleenan päivää. Ja mikä ettei, jos itseä huvituttaa ja kohteita on, tehdä aina samoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Megi! :) Juuri juotiin kahvit tytön tekemän mansikkakakun kera, huuliani vielä nuoleskelen. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.