Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Vauvalle rapakon taakse


Minulla on useita ystäviä vuosikymmenten takaa, jopa vuodelta 1947 saakka. Moni teistä lukijoistani ei ollut silloin vielä syntynytkään, mutta minä tyttöpä sain silloin jo ystävän. En kyllä itsekään ollut silloin kuin vajaa kaksivuotias, kun hän syntyi. Mutta siitä lasken meidän ystävyytemme alkaneen, tosin se syveni vasta leikki- ja kouluiän myötä. Äitimme olivat parhaat ystävät ja niin meistä tytöistäkin tuli hyvät ystävät. Ja nyt tämän ystäväni suomalainen tuttava Amerikoissa odottaa esikoistaan ja ystäväni haluaa lähettää vauvalle siksakmyssyn ja töppöset. Niinpä tarjouduin tekemään ne, kun ystäväni ei ole käsityöihmisiä.


Ja tällaisen setin sain aikaan. Minusta ainakin ihan kiva näköinen setti ja ihanan tuntuinen. Lanka Katia merino baby on kyllä aivan huippulanka, niin pehmoinen, sen totesin näitä tehdessä. Oli ilo kutoa siitä.



Ensin valmistui myssy Ulla-verkkoneulelehden ohjetta mukaillen
Lanka luonnonvalkoinen Katia merino baby, menekki 38 g
Silmukoita 41 ja 3 mm:n puikoilla mentiin



Seuraavaksi syntyvän vauvan mummon toivomalla mallilla töppöset 
Lanka kamelin värinen Katia merino baby, menekki 35 g
Silmukoita 40 ja 3 mm:n puikoilla tikutin nämäkin


Ja loppulangoista vielä lapaset omana sovelluksena, jostain kuvasta löysin ideaa
Lanka Katia merino baby, menekki yhteensä 22 g 
Silmukoita 36 ja 3 mm:n puikoilla tikutin nämäkin.




Eräässä FB:n käsityöryhmässä vilautin kuvaa ekasta ylläolevasta töppösestä. Sehän sai siellä kovasti ihailua ja kuten tavallista ohjettakin kaivattiin. Siinä päätin lopulta kirjoittaa ohjeen niin toisten iloksi kuin itsellenikin. Ajattelin, että siitä voisi olla minullekin apua seuraavia töppösiä aloittaessani, kun ei tarvitse aina miettiä ja muistella miten tein aiemmin töppöset. 

Ohjeen kirjoittamista varten päätin tehdä toisetkin töppöset ja siinä samalla kirjata ylös tarvittavat tiedot. 


 
Niinpä syntyi valkoisetkin vauvan töppöset
 Lanka Gjestal Jannea, menekki 51 g
Ohjeen mukaisin silmukoin mentiin 3.5 mm:n  sukkapuikoilla. Ohje löytyy täältä klikkaamalla.

Oltiin mökillä ja noiden Katia-lankojen lisäksi minulla oli mukana vain Janne-lankoja. Kerrankin, kun yleensä minä varaudun reissuun monenlaisilla langoilla, että jokaiseen hetken mielitarpeeseen olisi sopiva lanka mukana. Janne on hiukan liian paksua vauvan töppöslangaksi, mutta päätin kokeilla. Nämä töppöset ovat luullakseni noin 1-vuotiaan kokoa ja uskon, että aika kaupitsee tämänkin tavaran.




10 kommenttia:

  1. Ihana setti, varmasti iso ilo vastaanottajalle.

    VastaaPoista
  2. Söpöt vauvan asusteet. Heti katsoin töppösiä,että onpas tutun näköinen malli:) Niitä on kiva tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos sinulle, Intsu, innostuksesta, jonka aikoinaan sain sinulta! :) Näitä on tosi kiva ja saavat paljon kehuja

      Poista
  3. Onpas suloisia vauvaneuleita kauniin rauhallisissa väreissä.
    Miellyttävää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille hyvää hyvää juhannusta, Sinikka! Meillä tämä aatto on sujunut rauhallisesti kotona sadetta pidellessä, kauan odotettua ja toivottua. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. satunNainen Paula, niinpä, juuri suomalaista haluttiin sinne rapakon taakse. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.