Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Huolisyöppö


Muutamia päiviä sitten Tiia N esitteli blogissaan Langan päästä kiinni tekemänsä huolisyöpön. Se hurmasi minut ja lisää vettä kiukaalle heitettin Ravelryssa. Eihän siinä muu auttanut kuin kaivella lankakoria ja tarttua virkkuukoukkuun. Enkä yhtään pettynyt, tekeminen oli tosi mukavaa vaikka lopputulos ei olekaan niin söpö kuin innoittajani. 



Huolisyöppö virkattu kuvista mallia katsoen
Korkeus 35 cm
Erilaisia puuvillalankoja  yhteensä 115 g
Virkkuukoukku 3.5 mm

Ohjekin huolisyöpön tekoon löytyy Ravelrysta englanninkielisenä
  Worry Eating Monsters, mutta kohtuullisen hyvin tulin toimeen katsomalla kuvista mallia ja pähkäilemällä. 

Langat löytyivät helposti omasta varastostani samoin dacronvanu täytteeksi, mutta nappeja silmiksi piti haeskella. Meidän alueen lankakaupassa oli vain liian pieniä silmiksi soveltuvia nappeja, marketissa ei niitäkään, mutta lopulta löysin omasta nappilaatikostani toisella penkomiskerralla kaksi kelvollista nappia. Hiukan ovat liian pienet, mutta saavat luvan kelvata.



Huolisyöppö on valmis kuuntelemaan lapsen huolia ja vaikka syömään paperille kirjoitetut huolet. Eiköhän hän kuuntele myös kaikki muutkin lapsen jutut, vaikkapa ilot ja salaisuudet. Niin uskon ainakin tämän yksilön tekevän, kunhan hän pääsee pienen emäntänsä luo.



 Upponallen kanssa siinä tekevät tuttavuutta.


18 kommenttia:

  1. Ihana syöppö, jolle huolet kelpaavat varmasti.

    VastaaPoista
  2. Ihana syöppö tämäkin! Kiva kun sain jakaa innostusta tähän ihanaan leluun - meidän huolisyöppö on ainakin syönyt kaikenlaisia salajuttuja ja toivomuksia huolten lisäksi. Yhtenä iltana sille syötettiin minunkin toive siitä, että seuraavana päivänä löytyy parkkipaikka läheltä yhtä paikkaa, kai tämä oli samalla jonkinasteinen huoli lapselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia N, hyvinpä tyttäresi huolisyöppö on emäntäänsä palvellut, kun sille äidinkin huolet voi siirtää! :D

      Poista
  3. Siellä päin nopeita toteutuksia. Kivat tupsut päässä ja värikästä päällä. Toivottavasti huolille ja salaisuuksille hyvin tilaa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, näin tärkeät työt pitää toteuttaa nopsasti! :D

      Poista
  4. Aivan ihana huolisyöppö.
    Eiköhän syöppö osaisi kuunnella ja lohduttaa myös meitä aikuisia.

    VastaaPoista
  5. Ihana huolisyöppö, en ensin hoksannutkaan että suu on avonainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, kuvissa suu onkin aikalailla supussa, olis pitänyt panna viestilappua sisään. :D

      Poista
  6. Ihana syöppö. Ja toimii! Meillä töissäkin on yksi tuollainen ja on ollut hauska huomata että lähes eläkeikääkin lähestyvät sujauttavat sinne lappusensa... sinne meni huolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia, pitäisiköhän tehdä itsellekin tällainen! :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, Enkuli, on kiva kuulla muidenkin tykkäävän tästä syöpöstä. :)

      Poista
  8. Kiitos neuvosta. Taidanpas kaivaa esille mun langat ja tehda tuommoinen.
    Kivasti olet tehnyt omasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirk, tätä oli tosi kiva tehdä ja sitä samaa toivon sinullekin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.