Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Myssytrio taas


Jämälankojen hävityskampanja täällä riehuu edelleen. Paksuja lankoja taas kulutin pois ja sain aikaan myssyjä.

Ensin valmistui tämä lapsen raitamyssy
Lankoina neljää eri jämälankaa ja niiden menekki yhteensä 63 g
Silmukoita 64 ja 5.5 mm:n puikot työssä.

Varasin viereeni sinisen eri sävyiset paksut jämälangat ja muutamia muitakin sinisiin yhdistettäviä värejä. Aloitin tumman- ja vaaleansinisistä ajatuksella, että niillä mennään niin kauan kuin riittävät. Sitten jatketaan jollakin soveltuvalla värillä. Niinpä mukaan pääsi ensi melkein musta paljettikoristeinen lanka ja lopuksi myös turkooosi. Myssyn valmistuessa jäi kahta viimeistä väriä pienet nöttöset parin muun varaamani värin lisäksi, mutta myssyä niistä ei saa. Jotain pitäisi keksiä.



Kaksi  mustaa tupsullista myssyä, eri koot 
Lanka nimetön pörrölanka, jonka menekki pienempään 53 g ja isompaan 67 g. Tupsu painaa 7 g
Silmukoita pienemmässä 76 ja isommassa 80, joita tikutin 5.5 mm:n puikoilla.

Mallilltaan niin perusmyssy kuin vaan voi olla. resorin jälkeen sileää, päälaen kavennukset kahdeksassa sektorissa ja sitten tupsu päälaelle.


Edellisen postauksen lopussa kerroin lumisateesta, joka toi meille talviset näkymät. Mutta eipä kestänyt onneksi pitkään ennen kuin se suli pois. Pari päivää vaan ja nyt on enää peltikatoilta tippuneiden lumikasojen pohjat jäljellä.





2 kommenttia:

  1. Ahkeraan tahtiin pikkukeriä pois, teet paljon töitä muille. Mukava kuulla että lumi suli pois, olisi vähemmän mukavaa viettää äitien päivää lumisissa maisemissa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, ankeaa on vielä, mutta onneksi lumet ovat melkein kaikki pois, vanhojen kasojen pohjia hieman. Ja scillat sentään kukkivat täälläkin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.