Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 31. elokuuta 2019

Siililapaset


Jämälankakuuni viimeisinä valmistuivat siililapaset. Pari työtä jäi kesken, niiden valmistuttua niistä sitten enemmän. 

Siililapaset ehkä 8-10 vuotiaalle
Langat Novitan 7veljestä (51 g) ja pörrökalanka Novitan Amor ja vyötteetön tumman harmaa lanka, joiden menekki yhteensä 71 g
Silmukoita 40, puikot 3 ja 3.5 mm

Vuosia sitten, ehkä liki kymmenen vuotta, olen tehnyt muutamat siililapaset. Nyt siis piti hiukan kerrata ja tarkastella, miten ne kannattaisi tehdä. Lopputuloksena oli, että kudoin kuten tavallisen lapasen kärkikavennusten alkuun saakka. Siinä vaiheessa poimin käsiselän puolelta silmukat oikean neuleen alusta ja kudoin niillä pörrölangalla sileää neulosta saman verran kuin itse lapasta oli jo valmiina.   Pörrölankaa jätin sekä alkuun että loppuun sen verran pitkän pätkän, että sain sillä ommeltua pörröosan reunat kiinni lapaseen.

Seuraavaksi sitten kudoin käsiselän puolen silmukat yhteen, siis pörrölanka ja 7veikka, ja jatkoin lapasta vielä pari kerrosta ja sitten kavennukset normaaliin tapaani. Viimeisen kavennuskerroksen tein tumman harmaalla nimettömällä langalla, jolla kudoin vielä yhden ylimääräisen kerroksen saadakseni hiukan pituutta kuonon kärkeen.


Silmiksi virkkasin tumman harmaalla langalla kjs-lenkkiin 5 kiinteää silmukkaa ja kiristin ja yhdistin ne piilosilmukalla ympyräksi. Jätin taas sen verran pitkän langanpään, että sillä sain silmän kiinnitettyä.


 Melkoisen mukhkea turkki on siilillä. Vai pitäisiköhän sanoa piikit eikä turkki. Mutta pehmeä on ja lämmittää varmasti mukavasti 7veikka-kerroksen päällä.


Kuvauksen lopuksi minun pupuseni halusi tehdä tuttavauutta siilien kanssa. Pupuseni on ilahduttanut minua muistaakseni jo yli 30 vuotta. Muistan saaneeni sen hyvältä ystävältäni ja työtoverilta luultavasti 40v-lahjaksi. Tapasimme, kun minä olin opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa ja hän oli juuri tullut sinne uutena työntekijänä. Satuin kuulemaan, kun häneltä kysyttiin syntymäaikaa, mikä on päivälleen sama kuin minulla. Myöhemmin selvitimme äideiltämme, että minä olin muutaman tunnin vanhempi kuin hän. Ystävystyimme pian ja myöhemmin olimme samassa työpaikassakin muutamia vuosia. Esikoistemme ikäeroakin on vain kuusi päivää, kakkosemme syntyivät samana vuonna ja molemat parit ovat olleet samoilla luokilla koulussa. Naapureina asuttiin ja toisiamme autettiin. Ystävyytemme jatkuu edelleenkin vaikka olemme jo asuneet kolme vuosikymmentä monen sadan kilometrin päässä toisistamme.


Ja vielä vilaus kotipihamme ruokavieraista.

Huomenna alkaa jo syyskuu ja se on selvä syksyn merkki ainakin minulle. Tänään on kyllä ollut mukavan kesäinen ilma, mutta millainen lienee jatko. Hyvää ja kaunista syksyä jokaiselle pirtissäni poikeavalle!

4 kommenttia:

  1. Kivat siililapaset ja ihana siiliperhe: Mitä ne syövät?

    VastaaPoista
  2. Iso Gnu, tarjoilemme siileille kissanruokaa (purkkisellaista). Tai oikeastaan tytär huolehtii asiasta, me vanhukset vaan seurataan ikkunasta vieraitamme.

    VastaaPoista
  3. Ihanat siililapaset! Kiitos teko-ohjeista! Minä olenkin miettinyt, miten ne kannattaisi tehdä, nyt tiedän. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, Hepsi, että tapani tehdä siililapasia innostaa sinuakin niiden pariin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.