Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Oma briossipipo


Olen opetellut briossi- eli kaksivärisen patenttineuleensaloja viime aikoina, kuten vakikävijät jo varmaankin tietävät. Ensiksi törmäsin briossiin alkukesästä huivia tehdessäni. Sitten olen opetellut briossimyssyjen tekoa, todella opetellut. On ollut työn ja tuskan takana varsinkin päälaen kavennuksen teko. Olen purkanut pari kolmekin kertaa kavennusosuuden ennen kuin olen saanut siitä kelvollisen näköisen. Olisin ehkä jo luovuttanutkin, mutta olin luvannut kotikuntani Asukastuvan kässäryhmäläisille opettavani sen halukkaille. Ja mitenkäs sitä opettaa, jos ei osaa itsekään. Nyt kolmen myssyn jälkeen luulen jotenkuten hallitsevani briossimyssyn tekemisen. Viimeisin myssy valmistui hiljattain ja se jää omaan käyttöön.



Briossipipo itselle
Langat pinkki ja harmahtavan ruskea Viking Odin, joiden menekki yhteensä 75 g
Silmukoita 64, puikot 5 mm:t pyörö- ja sukkapuikot

Hyvänä apuna minulla oli Lankamaailman Briossipipon ja Emma Karvosen Bertta-myssyn ohjeet, niiden avulla pääsin lopputulokseen, johon olen suhteellisen tyytyväinen, mutta vielä pitää harjoitella. Ja ainakin yksi henkilö Asukastuvalla opettelee kanssani briossimyssyn tekoa.



Päälaen kavennukset varsinkin vaativat minulta kärsivällisyyttä ennen kuin pääsin kuvan esittämään tilaan. Myssyä kutoessa minulla oli pinkki puoli oikeana puolena, kun ajattelin sitä pääväriksi. Mutta kuten kuvasta näkee selvästi, sen puolen kavennuskerrokset eivät näytä niin siistiltä kuin ruskean puolen. Mutta se ei haittaa minua, sillä totesin myssyä sovittaessani, että tuo ruskea puoli on sittenkin minulle sopivampi kuin aluksi ajattelemani pinkki puoli.






Tässä Siskoni esittelee uuden myssyni ja huivini, joka sai minut opettelemaan briossineuletta. Nyt minulla on uusi myssy ja uusi huivi, talvi saa siis tulla.




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.