Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Sytomyssy ja lonkeroita


Muutamia pieniä töitä on täällä taas valmistunut. Tuttuja ja turvallisia malleja.



Sytomyssy helmineuleraidoin
Lanka Novitan Cotton Soft, jonka menekki oli 47 g
Silmukoita ainaoikein-aloituksessa 90 ja sen jälkeen 104, puikot 2.5 ja 3 mm  pyöröt, kavennuksessa sukkikset 3 mm.

Tämä myssy sai alkunsa Asukastuvan kässäryhmää varten ja siellä se eteni melkein kavennuksiin asti. Tällainen helppo malli on minusta oikein sopiva käsityö neuletapaamisiin ja vaikkapa odotusajaksi lääkärin vastaanotolle mennessä. Niitähän meille vanhoille tuntuu tulevan aina vaan lisää, se kai tämä ikä tekee tehtävänsä.


Turvalonkeroita keskosvauvoille
Langat puuvillalankoja, menekki yhteensä 55 g
Virkkuukoukut 2 mm ja 2.5 mm

Näiden tekoon sain vinkkiä Marttojen Turvalonkerot-ohjeesta, jota tapani mukaan muokkasin omaan makuuni sopivaksi.

Puuvillalankojen jämiähän minulle kertyy jonkin verran sytomyssyjen teosta, vaikka pyrin yhdistelemään sopivia värejä raitamyssyiksi. Niinpä päätin tehdä muutamia turvalonkeroita, kun aika pienestäkin nöttösestä saa yhden lonkeron. Ja eri värejä voi yhdistellä samaankin lonkeroon.



 Niinpä lisäsin tähän limen väriseen lonkeroon vaaleansinisiä lonkeroita, kun lime lanka ei riittänyt.

Kuvasta näkee myös, millaisen silmien teko tekniikan opettelin. Minähän en enää erota juurikaan tummien lankojen muodostamia silmukoita, joten silmien virkkaaminen ei sujunut. Aluksi tytär teki silmät näistä pariin kolmeen, mutta sitten keksin tavan tehdä itse. Virkkaan silmät valkoisella langalla ja otan sitten neulan ja mustaa lankaa, jolla kursin mustuaisen valkoisen osan päälle.

Toinenkin hankaluus ilmeni näitä virkatessa ja varsinkin neulalla ommellessa (silmät, kiinnitys). Nivelrikko on kiusannut minua jo jonkin aikaa, mutta ei ole juuri haitannut käsitöiden teossa, mutta nyt kipu jo häiritsi niin paljon, että taidan pitää tauon virkkaamisissa. Tai ainakin valitsen sellaiset työt, ettei tarvitse juuri neulaa käyttää lisänä.

4 kommenttia:

  1. Nuo lonkeroiset on niin ihania, söpöjä ja tarpeellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina, lonkerot ovat melkein yhtä hellyttäviä kuin pienet vauvat.

      Poista
  2. Hei!

    Löysin tekemäsi virkatun jämälanka patalapun ja heti tuli ohje käyttöön, kiitos.
    Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, kiva kuulla, että ohjeeni pääsi käyttöön! :) Ois kyllä kiva nähdä, millaisia patalappuja sinä teet.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.