Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Siskolle ja sen veljelle


Kyselin sukulaisperheeltä, tarvitaanko siellä lapsille villaisia käsien ja jalkojen lämmittimiä. Ja vastaus oli myönteinen, niinpä minä pääsin mielipuuhaani. Lapset ovat 6- ja 4- vuotiaita, joten pianhan heille kutoo sukkia ja lapasia.


Tämä kasa on jo valmiina, lisäksi teon alla on molemmille myös säärystimet.


Kirjoneulesukat 4-vuotiaalle Eelille
Langat tummansinistä Gjestal Jannea ja vaaleansinista Novitan Nallea, joiden menekki yhteensä 67 g
Silmukoita 44-40, puikot 3 mm



Kirjoneulesukat Ennille 6-v
Langat punainen ja harmaa Gjestal Janne, niiden menekki yhteensä 71 g
silmukoita 44, puikot 3 mm

Valitsin ensin sopivan väriset langat, suunnitelmana oli tehdä varsiin kirjoneuletta ja terät yksiväriset. Varsien kuviot syntyivät työn edistyessä ilman tarkempia suunnitelmia. Lasten äidiltä olin saanut jalkojen mitat ja niiden mukaan mentiin.




Sitten lapaset. Tuplalapaset kissakuvioilla omalla ohjeellani.



Ensin taas hiukan pienemmät lapaset Eelille
Langat kahta sinistä Gjestal Maijaa, menekki yhteensä 55 g
Puikot 3 ja 2.5 mm,
Silmukoita ranteen resorissa 40, kämmenosassa 36, peukaloissa 16 s
Kämmenosassa sileää neuletta 34 krs ja peukaloissa 16 krs ennen kärkikavennuksia.



Sitten Ennin "kissatuplat"
Langat tummanpunainen Gjestal Maija ja vaalea pinkki Novitan Nallea, menekki yhteensä 61 g
Puikot 3 ja 2.5 mm,
Silmukoita ranteen resorissa 40, kämmenosassa 36, peukaloissa 16 s
Kämmenosassa sileää neuletta 39 krs ja peukaloissa 17 krs ennen kärkikavennusia.


Tässä lapasten vaaleampi puoli ja vilaus kämmenpuolen tassukuvioista. Tassut aloitin tehtyäni kaksi välikerrosta peukalonlangan jälkeen.

Lasten äidin antamien mittojen mukaan pyrin tekemään, mutta nyt vähän jännään, onnistuinko saamaan sopivan kokoisia aikaan. Nämä matkaavat aikanaan tuonne Turun suuntaan, jonne on hiukan liian pitkä matka käydä sovittamassa. Mutta vielä ne säärystimet tikutan valmiiksi ja sitten kaikki lähtevät samassa paketissa.



10 kommenttia:

  1. Kisulapaset on niin söpöt, sanoo kissafani.

    VastaaPoista
  2. Oi kun ovat somia ja tiedän kokemuksesta että myös lämpimiä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat neuleet ja nuo tuplalapaset on niin ihanta ja lämpimät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, tuplalapaset ovat kyllä lämpimämpiä kaksinkertaisuutensa takia verrattuna tavallisiin.

      Poista
  4. Voi mitä ihania kissoja! Pitäiskö tehdä uudenvuodenlupaus ja opetella tuo tuplatekniikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kannatan, teehän toki tämä uudenvuodenlupaus! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.