Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Jotain valmistakin


Olen leikitellyt viime aikoina barbeilla. Tai oikeastaan tehnyt muita leikkijöitä varten lisävarusteita barbeille. Mekkoja ja hattuja.

Tämä kaikki sai alkunsa sairaudestani, josta mainitsin jo edellisessä postauksessani. Vieläkään en ole normaalissa kunnossani, vaan makoilen enimmäkseen sängyssä. Se on muuten kovin pitkästyttävää, kun ei koko aikaa viitsi lukea tai tehdä ristikoitakaan. TV:n katsomisesta en ole vieläkään innostunut. Siispä päätin ruveta kutomaan sytomyssyjä pikku hiljaa aikani kuluksi. Niitä kun saattaa kutoa hyvin pyöröpuikoilla pitkällään ollessaankin. Sitten yhtenä päivän otin pinkan vanhoja mallilehtiä tarkastaakseni, kannattaako niitä säilyttää. Ei muuten kannattanut, ne ovat jo muuttaneet toiseen talouteen paitsi yksi, joka innoitti minut tekemään barbien mekon ja hatun. Olihan minulla sopivasti muutaman gramman nöttösiä sytomyssyistä jääneitä puuvillalankoja.



Barbeille 2 virkattua mekkoa ja lierihattua, vuoden 2008 Moda-lehdessä ohjeita mukaillen
Langat puuvillajämiä yhteensä 36 g


Kiinnitin somisteeksi muutamia nappeja, mutta taidan napsia ne pois, koska mieleeni tuli niiden ehkä irtoavan herkästi ja joku pieni saattaisi panna sen namina suuhun.

Näitä oli kyllä mukava tehdä, joten lisääkin näitä saattaa jatkossa syntyä. Nyt on seuraava sytomyssy puikoilla ja siitä jäänee taas muutamia grammoja.


Mutta sitten ne sytomyssyt, joista kaikki sai alkunsa.


Ensin valmistui oranssi Irman perhoset
Lanka Novitan Cotton Soft , menekki 43 g
Oman ohjeeni mukaan mentiin.


Sitten Tuija- myssy, sekin oman ohjeeni mukaan 
Lanka Novitan Cotton Soft, menekki 44 g


Kolmantena sininen perusmyssy somisteena muutamia helmineuleraitoja
Tässäkin lanka Novitan Cotton Soft, menekki 46 g.

Näiden kolmen myssyn jämälangat käytin noihin ylläesiteltyihin vaatteisiin. Ehkä käytin jonkun pienen jämän jotain muutakin lisänä.


 Kuukauden alkupuolella sain kudottua yhdet sukat pienissä erissä.

 Raitasukat tiimalasikantapäällä kokoa 39, 
Langat Novitan 7 veikkaa, menekki yhteensä 105 g
silmukoita 50, puikot 3 ja 3.5 mm.

Nämä sukat ovat menossa jossain vaiheessa syöpäpolin kautta jollekin syöpäpotilaalle. Siksi laitoin näihin muutaman silmukan enemmän kuin yleensä tämän kokoisiin sukkiin. Potilaillahan on monesti jalat turvoksissa ja siksi tarvitaan väljyyttä enemmän.

Tulipa todistettua taas, että käsitöistä on monenlaista hyötyä. Kyllä kannaattaa jatkaa samalla linjalla.


8 kommenttia:

  1. Niin on käsityöt sulla verissä, ettet malta edes sairastaa. No juu, ymmärrän kyllä että makoilu sinällänsä on tylsää ja piristettä kaipaa. Paranemista<3.

    VastaaPoista
  2. Kiitos KristiinaS! Makoilu onkin tosi tylsää, nyt on mennyt muutama päivä ilman käsityötä tai muuta pirisittä. Tähystyskin tehty, tauti löytyi eikä ole onneksi niitä pahimpia. Jospa tästä noustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ajatellut sinua ja täällähän olikin hyviä uutisia. :) Kyllä sinä nyt sieltä petipohjasta nouset!

      Poista
    2. Seijasisko, loppuviikolla lisää murheita, nyt suonensisäinen antibioottihoito ja väsymys melkoinen. Mutta kunhan tästä nousen, kerron sinullekin sitten tarkemmin miyä kaikkea on tapahtunut.


      Poista
  3. Matleena hyvä.Olen ollut ihmeissäni,en ole kuullut sinusta pitkään aikaan täällä eikä fb,nyt sain senverran luettua,että olet sairastanut,olen kovin pahoillani puolestasi.Väsymys vie kaiken voiman,ymmärrän sen.Olet niin kova puurtamaan,ettei toista hevillä löydy.Pyydän "yläkerran"isältä,voimia sinulle,parane uusiin voimiin, terveisin Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, olen oikeastaan koko nalkuvuoden sairastellut pariakin hankalaa sairautta, ensimmäinen on jo rauhoittunut, toisen hoito on vasta kunnolla alkanut, mutta uskon täältä noustavan. Vielä ei voi tarttua käsitöihin, vaikka helmikuun alkupuolella valmistunut sytomyssy odottaa vielä vain lankojen päättelyä.

      Poista
    2. Siis ALKUVUODEN sairastellut, ein nalkuvuoden!

      Poista
    3. Voi Matleena, kyllä minä ymmärsin vaikka virhe olikin, itse teen niin paljon kirj.virheitä,enkä niitä edes huomaa lukiessani.
      Olen ihan varma,että lääkitys puree, väsymys on todella ikävää ja antibiootti väsyttää myös kovasti.Toivotan Sinulle myös hyvää naistenpäivää, joka varmasti on sinun päiväsi, kaikkien saavutustesi ja työsi kunniapäivä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.