Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Sytomyssykavalkadi

Kevät keikkuen tulee tänäkin vuonna: on ollut kauniita aurinkoisia päiviä mittarin näyttäessä useita +asteita ja nyt sitten saatiin sadetta (vettä ja räntää), mittari hiukan plussalla. Lumet ovat sulaneet mukavasti, pihasta on ensimmäiset alueet haravoitukin. Ja eiköhän se tämäkin sade sulata lopulta viimeisiä lumia pois.

Käsitöinä olen tikutellut sytomyssyjä, kuten edellisen postauksen kommentissa Iso Gnuu veikkasikin käyvän, kun esittelin ostamiani puuvillalankoja. Joku aika sitten minulle tuli ajatus, että pitää tehdä sytomyssyjäkin eikä vaan sukkia. Ja kun FB:n Sytomyssykampanja OYS -ryhmässä oli alla oleva kiitos myssyn saaneelta, niin sehän oli kuin kutsu myssyjen tekoon.

"Hei , kävin eilen OYS syöpäpolilla 2 FEC hoito, edellisenä päivänä lähti viimeisetkin huikset. Sanoin hoitajallle että päätäni palelee. haki korin jos oli 3 myssyä jäljellä, sain yhden lämmittämään päätäni. Olen siitä hyvin kiitollinen löysin vielä kuvankin jossa se oli. Tuossa alarivissä ensimmäinen vasemmalta. Kiitos paljon teille vapaaehtoisille auttajille. Hyvää kevättä toivottaen" Kuvaa en tähän liitä,vaan halukkaat käykööt katsomassa FB:ssa kuvaa. Ryhmähän on avoin, joten sinne pääsee muutkin kuin jäsenet.


Tässä ovat nyt valmistuneet tekeleeni pinossa ja seuraava jo puikoilla.




Ensin valmistuivat nämä kaksi myssyä lankavarastostani löytyneistä langoista ja loput sitten ostamistani uusista langoista.



 

Ensin tämä, jossa neuleena on kaksi kerrosta oikeaa pohjavärillä ja raitalangalla yksi kerros oikein ja toinen nurin. Langat ovat ohuita puuvillaisa jämälankoja, tumman ruskeaa ja vaaleanpunaista, niiden menekki yhteensä 34 g.


Sitten keräsin pieniä lankanöttösiä toisiinsa sopivia värekä ja pohjaväriksi otin kerän Drops Safran -lankaa. Niistä syntyi tällainen perusmyssy. Langan menekki yhteensä 33 g.

Tuon Safran-langan olen ostanut jo useita vuosia sitten tarkoituksena tehdä itselle neuletakki, mutta jostakin syystä sitä ei koskaan syntynyt. Ja lankoja olen pikkuhiljaa käytellyt johonkin muuhun tarkoitukseen. Ja luulen, että loputkin langat päätyvät vähitellen sytomyssyiksi.


Seuraavaksi pääsinkin uusiin lankoihin käsiksi ja ekana syntyi tämä Tuija-myssy, oma ohjeeni löytyy täältä.

Lanka Novitan Cotton Soft, jota kului 43 g.


Jatkoin samalla langalla "nappimyssyn" samaan tapaan kuin olen joskus aiemminkin tehnyt.

Lankana edelleen Novitan Cotton Soft ja menekkikin sattui olemaan sama 43 g.


Nappivarastostani löysin yhden ainoan sopivan napin. Pieniä nappeja on runsaasti, mutta isot ovat melkein lopussa. Ei siis enää kannata tehdä nappimyssyjä tai ainakin pitää hankkia lisää nappeja jostain.


Sitten valitsinkin kirkkaan punaiset kerät ja niistä valmistui nämä kaksi myssyä. Minähän en ole oikeastaan ollenkaan punaisen ystävä, mutta viime aikoina sitä on löytynyt minun sukistani ja nyt näköjään jo myssyistäkin.

Ensin tein tämän perusmyssyn, jossa neuleena oli tunturineulos. 

Ja lanka siis Novitan Cotton Soft ja menekki 46 g.



Sitten pääsikin puikoilleni ohjeen mukaan tehtävä  Declan's Hat (ilmaisohje Ravelry) paitsi, että jouduin lisäämään ohuen langan takia työhön ylimääräisä kerroksia, että myssystä tuli riittäävän korkea. Silti tämä on melko pieni, ehkä 52-53 cm:n päähän sopiva.

Lanka sitä samaa Cotton Softia ja menekki  38 g 


Seuraavaksi otin käyttööni keltaisen kerän, mutta samaa ohjetta hyödyntäen mentiin. Nyt lisäsin silmukoihin kuusi silmukkaa sopiviin kohtiin  ja samaan tapaan lisäkerroksia kuin edelläkin ja niin tuli  hiukan isompi myssy.
Tämäkin lanka on Novitan Cotton Soft ja sitä kului 43 g.


Seuraavakin myssy on jo puikoilla tuosta keltaisesta langasta, mutta eri mallinen siitä tulee ja ihan "omasta päästäni". Olen miettinyt aina myssyä tehdessä jo seuraavan mallia. Minusta on mukavampi vaihdella mallia aika usein eikä tehdä monta samanlaista peräkkäin. Lankoja minulla on vielä melko moneen myssyyn, jos vain intoni piisaa koko kasan kuluttamiseen. Minun käsityöperiaatteenihan on "fiiliksen mukaan teen". 🤣


Mutta nyt toivotan kaikille oikein hyvää huhtikuun loppua!


14 kommenttia:

  1. Vaikka sanotaan, vähän alentavasti, että kissa kiitoksella elää, niin kyllä se kiitos vaan kivalta tuntuu, eikös. Niin hienoa työtä teette kaikki myssyilijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, niin sitä sanotaan, mutta kyllä nämä kiitokset tuntuvat mukavilta, vaikka en itse olekaan enää aktiivisena.

      Poista
  2. Ihania myssyjä ja se että mihin tarpeeseen ja käyttöön nämä tulevat, tekevät myssyistäsi ja sinusta itsestäsi vielä ihanampia. En osaa muuten tätä tunnetta kuvailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kankuritar! Kuvauksesi kyllä tuntuu mukavalta, joten eiköhän se tehnyt tehtävänsä.

      Poista
  3. Siis, nyt keväälläkö sinä nämä kauniit myssyt olet ennättänyt neuloa? Ahkera nainen :)
    Minäpä sainkin täältä mallin bongattua, on nimittäin muutama puuvillalankakerä odottamassa inspistä. Arvaatko, mikä se malli noista myssyistä on ;)Tiedän, että nämä Sytomyssyt tulevat tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aila-Riitta, myssyhän valmistuu päivässä, jos ei ole muita tärkeämpiä tekemisiä.
      Hienoa, että sain sinutkin innostumaan myssyn tekoon. Veikkaan, että teet eksksi Declan's Hatin.

      Poista
    2. Ei, kun Tuija-myssyn. Ohjeenkin jo tulostin :)

      Poista
    3. Ahaa, Tuijan teet! 😊 Aika moni muukin on valinnut sen ohjeen ja itsekin olen tehnyt niitä useampia.

      Poista
  4. Nopea myssyn neuloja olet! Hienoa, kun jaksat neuloa kauniita ja tarpeellisia myssyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Iso Gnu! Aina välillä on kivaa kutoa myssyjäkin.

      Poista
  5. WAUU miten ihania myssyjä jälleen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Olet sinä vaan ahkera hyväntekijä 😘

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.