Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 14. lokakuuta 2021

Kirjoneuletta ja raitaa

Syksy on saapunut ja pian varmaan on talvikin tullut kylmine säineen. Niinpä tarvitaan lämpimiä vaatteita muun muassa villaisia sukkia. Niinpä olen taas tikutellut niitä muutaman parin. Toki minä saatan tehdä hellekesälläkn sukkia. Helle ei ole minulle este villalankojen kutomiseen, kuten joillekin muille kuuluu olevan. Kaiken lisäksi sukkien kutominen on minun lempikäsitöitäni.


Nämä kolme sukkaparia tipahtivat puikoiltani viikon aikana.


Ensin valmistuivat minivartiset sukat koko 39-40, varsi n. 3 cm korkea

Langat harmaa ja musta Novitan Nalle, menekki yhteensä 53 g

Silmukoita 52-48 ja puikot 3 mm:set sukkikset.


Ihan perussukat ilman mitään kommervenkkejä. Menevät eräälle tuttavalle.


Ylläolevia sukkia tehdessä muistui mieleeni Aron-sukat, joita tein jo ennen blogiaikaani, viimeiset jo Lankapirtin ensivuosina. Aron-sukat saivat alkunsa siitä, että olin tehnyt jollekin lapselle kirjoneulesukat ilman ohjetta. Erään Aron-pojan äiti oli nähnyt sukat ja ihastunut malliin niin, että pyysi minua tekemään pojalleen samanlaiset. Ja minähän tein ja samalla annoin sukille nimen Aron-sukat. Taisin tehdä silloin useampiakin pareja, mutta pianhan ne muut ohjeet ja mallit valtasivat mieleni. Mutta Aronit ovat säilyneet muistissani kyllä.

Jos haluat nähdä blogiaikani alun Aroneita, niin kurkkaapa tänne ja tänne. Molemmissa linkeissä on alussa muuta höpinää ja sukkia näkyy vasta lopussa.

Ja nyt sitten itse asiaan eli Aron-sukkiin vuosimallia 2021.



Punaruskeat Aron-sukat, koko 37, varsi 15 cm kantalapun yläreunasta mitattuna

Langat Novitan 7veljestä, menekki yhteensä 93 g

Silmukoita 48-44 ja 3.5 mm:n sukkiksilla mentiin.


Kun ensimmäinen sukka oli valmis, huomasin tehneeni kuviossa virheen. No eipä hätää, kun toisen saattoi tehdä smalla lailla "väärin". Sen verran virhe kiusasi minua, että päätin tehdä toiset Aronit saman tien ja olla huolellisesmpi kaavion seurannassa.


Ja tässä ne "oikein" tehdyt Aronit nyt ovat, koko 38, varsi 15 cm kantalapun yläreunasta mitattuna

Langat Gjestal Jannea, menekki yhteensä 90 g, josta valkoista 12 g.

Silmukoita 48-44 ja 3.5 mm:n sukkiksilla mentiin nytkin.



Hiukan pienet ovat nämä 38-numeroiset minun numeroa isommissa jaloissani, mutta hätätilassa voisin käyttää tätä kokoa.



Molemmat rinnakkain, niin voi vertailla kuvioita. Minä ehkä valitsisin nyt nuo vasemmanpuoleiset, joissa siis on se virhe. Mitä mieltä sinä olet?

4 kommenttia:

  1. Nopeaan tahtiin sinun puikoiltasi tippuu noita sukkia; useammat viikossa. Hienoa. Kiva malli tuo Aron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikko, koukku ja ompelukone, sukkia minusta on niin kiva tehdä ja kun aikaa on, niin siihenhän sitä käytän.

      Poista
  2. Siellä on taas kahden viikon aikan ahkeroitu ja nyt noita villaisia onkin kaivettava esille kiireen vilkkaa. Kaunis kuvio noissa molemmissa naisten sukissa. Minä valitsisin molemmat.😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, nyt alkaa jo tuntua talvelta: aamupäivällä piti hakea jo toppatakki päälle, kun lähdin pilatekseen. Piti oikein miettiä. milla tarkenee näillä ensimmäisillä pakkaslukemilla (peräti -3 astetta 😂). Pohdin sitäkin, kuinka vanhaksi pitää elää, ettei talven tullessa tarvii opetella pukemaan ylleen sopivia vaatteita. 😃
      Kiva kuulla, että tykkäät noista sukkamalleistani! 👍

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.