Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 29. tammikuuta 2022

Tuplalapasia


Samoilla linjoilla käsityöni näköjään etenevät, siis enimmäkseen sukkia ja lapasia. Niiden tekeminen on minusta kivaa. vaikka toki teen aina välillä muitakin juttuja. 


Tällä kertaa olen tehnyt parit lapaset sukulaislapsille ja ja niiden jälkeen vielä yhden patalapun, joka ei ole tässä kuvassa..


Ensin valmistuivat tuplalapaset 8-vuotiaalle Ennille  unikkokuviolla

Langat Novitan Nallea, menekki yhteensä 55 g 

 Silmukoita 40-36, puikot 2.5 ja 3 mm.

Näihin lapasiin käytin edellisten lapasten unikoista sitä pienempää kokoa. Se kun mahtui hyvin lapsen lapasiin.


Ja tässä vielä se kääntöpuoli.


Velipojalle Eelille 6v sitten pöllölapaset, vaikka autoa ensin suunnittelin, mutta en löytänyt sopivaa näköistä ja sopivan kokoista kaaviota

Langat näissäkin Novitan Nallea ja menekki yhteensä 50 g

Silmukoita 38-34, puikot 2.5 ja 3 mm

Hiukan kirjasin muistiin silmukka- ja kerrosmääriä: kerroksia  35 ennen kavennusta, peukalolanka 6 s krs:n jälkeen, peukalossa kerroksia 15 ennen kavennusta


Kääntöpuoli näyttää kuvassa valkoiselta, mutta on vaalean harmaa.

Nämä lapaset kuten myös jo aiemmin tammikuun aikana tekemäni lasten kirjoneulesukat menevät samoille lapsille tuonne eteläiseen Suomeen. Lähetän ne lähipäivinä ja jään vaan jännäämään, osasinko tehdä kooltaan sopivat ja silmää miellyttävät.



Virkattu kaksinkertainen patalappu,  koko 20 cm x 19.5 cm

Sekalaisia jämälankoja yhteensä 64 g, virkkuukoukku 3.5 mm

Mallihan on minulle tuttu, olen tehnyt samanlaisia jo useita ja aikoinaan laadin ohjeenkin, joka löytyy täältäIhan ekstemporena päätin tehdä jämälangoista patalapun, että saan ne pienet nyssäkät ja nyssääkääkin pienemmät langan pätkät käytettyä. Olen niitä keräillyt erääseen rasiaan jo jonkin aikaa. Näitä jämälangoista virkatessa ei voi etukäteen tietää, millainen lapusta tulee. Tarkemmin en suunnittele, otan aina seuraavan langan, mikä väri tuntuu sopivan juuri siihen kohtaan. 

Tuntuipa taas mukavalta, kun sain melkein kaikki pienet jämät käytettyä, vain neljä peukalonpään kokoista kerästä jäi odottamaan uusia jämiä seurakseen. Ehkä joskus teen vielä tälle lapulle parin.

10 kommenttia:

  1. Niin kauniita lapasia. Täytyy sanoa että nyt pakkasilla sinun tekemäsi tuplalapaset ovat olleet aivan vertaansa vailla rollaattoria tai potkukelkkaa työntäessä. Ei ole näppejä palellut vaikka kuinka on lunta tuiskuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude, on kiva kuulla tuplalapasia vuosia käyttäneen kokemuksia. Itsehän en niitä ole käyttänyt, kun en käytä mitään lapasia.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kivat lapaset ja varmaan lapset tykkäävät. Lapaset ja sukat varsinkin ovat kivoja: sanoo näin just yhden puseron kanssa takkuava mummi. Kunhan se valmistuisi, niin viikolla tuli tilauslistalle saman aikaisesti säärystimet neiti-lapsenlapsilta. Eivät olleet sopineet, mutta toinen soitti ja toinen laittoi viestin samaan aikaan.Taitaa olla teini-muotia nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, ainakin edellisistä lapasistaan nämä lapset tykkäsivät, kun olisivat halunneet jo syyskuussa ottaa ne käyttöönsä. 🤣 Kyllä sinulla riittää neuletilauksia lapsenlapsilta. 😊

      Poista
  5. Olen tutustunut jo aiemmin sinun tuplalapasohjeeseesi. Idea on tosi hyvä, mutta vielä en ole toteuttanut. Noissa on kyllä kivaa se, että niitä voi todella käyttää kumminpäin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, lisäksi nämä tuplalapaset ovat huomattavasti lämpimämmät kuin yksinkertaiset tai kirjoneulelapaset, sanovat käyttäjät. Itselläni ei ole yksiäkään, kun en käytä lapasia.

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.