Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 20. tammikuuta 2023

Tammikuisia valmistuneita

Aika rientää niin nopeasti, että en ehdi hoitaa tavanomaisia tärkeitä toimiani, niin blogin päivittäminenkin on jäänyt taas tekemättä pitkäksi aikaa. Aloitin tämän jo hyvissä ajoin toissa päivänä, mutta kun tulin hetki sitten jatkamaan sitä, niin kaikki oli häipynyt, niin teksti kuin kuvatkin. En ymmärrä miten se on mahdollista, sillä en mielestäni tehnyt mitään normaalista poikkeavaa, mutta kai minä olen jossain jotenkin mokannut. 

 Mutta nyt yritän kertoa, millaisia käsitöitä olen saanut sentään tehtyä. Tosi asiassa ei minulla ole mitään hirmuisen tärkeitä tekemisiä, mutta olen vain niin saamaton. Lueskelen, ratkon ristikoita ja kudon tai virkkaan pieniä käsitöitäni. Ja niissä kuluukin mukavasti aika.



Nämä minä olen saanut valmiiksi, ihan tuttuja tavisjuttuja kaikki.


Ensimmäisenä näistä valmistui kirjoneulelapaset, luultavasti sopivat noin 7v:lle. Mallia ei ollut, tein kuviot sen mukaan kuin mieleeni putkahti.

Langat Novitan Nallea ja Gjestalin Maijaa, joiden menekki yhteensä 42 g 


Sitten tavalliset raitasukat kokoa 40, raidoitus oman mielen mukaan

Langat Novitan 7 veikkaa, jota kului yhteensä 115 g, puikot 3.5 mm


 Tavissukat taas, koko 39-40,  
Näitä sukkia tehdessä ei tarvinnut miettiä raidoitusta, koska lanka on Regian Cotton Color raitalankaa, jonka menekki oli 55 g, puikot 2.5 mm


Pari päivää sitten sain valmiiksi virkatun pöllön, 
puuvillalankoja yhteensä 52 g ja vanua täytteeseen n. 30 g

Taaskin mukailin Prinsessajutun virkatun pöllön ohjetta. Tämä on kolmas virkkaamani pöllö, edelliset löytyvät täältä. Edelliset menivät sukulaislapsille ja päätyivät kuulemma tykätyiksi unileluiksi.

Olen jo kymmenkunta vuotta käynyt kotikuntani Asukastuvan käsityökerhossa. Jokainen kävijä tekee mieleisiään töitä tai vaikka istuu juttelemassa. Silloin tällöin teemme yhdessä käsitöitä vaikkapa lahjaksi johonkin hyväntekeväisyyteen. Nyt teemme leluja myytäväksi tuvan myyjäisissä.  Tämä pupu on minun osuuteni näin alkajaisiksi, ehkä innostun vielä tekemään jonkun lisää.


Tänään näin pitkästä aikaa kunnon auringon paisteen, kun tulin tuvalta kotiin. Mutta ennen kuin olin riisunut ulkovaatteet pois, niin aurinko oli häipynyt pilvien taakse. Huomiseksi on luvattu lisää aurinkoa ja minähän odotan sitä innolla.


lauantai 14. tammikuuta 2023

Yhteenveto 2022 käsitöistä


Minulla on ollut jo vuosia tapana tehdä katsaus edellisen vuoden käsitöihini. Niin aion tehdä nytkin vaikka hiukan suppeampana kuin aiempina vuosina. Kirjasin vuoden mittaan huolellisesti ylös valmistuneet käsityöni ja niihin käyttämäni lankamäärän. Aiemmin olen pitänyt lukua myös hankkimastani langasta, mutta en enää. 

Tavan mukaan esittelen nytkin töitäni ryhmittäin mutta vain osasta on kuvat.

 Ensimmäisenä pääsevät näytille sukat, joita tein kaikkiaan 74 paria.

Enimmäkseen tekemäni sukat taitavat olla tavissukkia, mutta uusi versio minun töissäni on "eriparisukat", joita tein viisi paria. Niitä oli tosi mukava tehdä ja uskon niitä löytyvän jatkossakin Lankapirtistä. 


Erilaiset päähineet ovat toisella sijalla, niitä tein yhteensä 37. Myssyjähän nämä ovat enimmäkseen, osa puuvillaisia sytomyssyjä, osa villamyssyjä ja yksi pääpantakin löytyi. 


Käsineitä tein 21 paria: lapasia ja kämmekkäitä, muutamat niistä tuplalapasia.


Pupuja tein kolme kappaletta lahjoiksi lapsille


Samoin virkattuja patalappuja jämälangoista valmistui kolme, mutta niistä vain kaksi pääsi kuvaan



Kaksi kännykkäpussia virkkasin itselleni ihan omaan käyttöön 



Pariin otteeseen tein jämälangoista isoäidinneliöitä kaksi satsia, mutta nämä päätyvät valmiiksi työksi vasta joskus, kun näitä syntyy lisää.


Lankaa näihin kului yhteensä 8959 g. On ollut vuosia, jolloin olen kuluttanut lankaa paljon enemmänkin, mutta on ollut joku pienempikin kulutusmäärä.  


Kun nyt katselen näitä, niin voin vain todeta, että aika suppeaksi on valikoima jäänyt. Mutta hyvä näin, en kilpaile muiden kanssa enkä itsenikään kanssa, että tekisin jotain erikoista ja hienoa. Viime vuosi oli tällainen. On ollut ilo tehdä näitä ja niin kauan kuin tämä on mukavaa, aion jatkaa, jos terveyteni sen sallii. Kahdeksaskymppi lähestyy hyvää vauhtia, niin ei koskaan tiedä säilyykö terveys.

Nyt vielä lämmin kiitos kaikille Lankapirtissä vieraille ja varsinkin kommentin käyntinsä merkiksi jättäneille! Samaten kiitos kaikille käsityöblogien pitäjille varsinkin heille, joilta olen saanut ohjeita käyttööni! On ihanaa, kun olette olemassa, toivottavasti jatkatte edelleen.

Alkaneena vuonnakin 2023 on tarkoitukseni jatkaa käsitöiden tekoa ja blokkailua kuta kuinkin entiseen tapaani. Joten toivotan kaikki töistäni kiinnostuneet seuraamaan täällä Lankapirtissä töitäni! 


perjantai 6. tammikuuta 2023

Vuoden ekat valmiina

 Niin se tämäkin vuosi lähti liikkeelle ja ollaan jo päästy loppiaiseen asti. Mukavia talvipäiviä ollaan joulun jälkeen vietetty ja saatu nähdä muutamia vilauksia auringostakin, vaikka pilvistä onkin ollut. Ja selvästi jo huomaan päivän valon lisääntyvän, vaikka aurinkoa ei näkyisikään. 

Mitään uudenvuoden suunnitelmia en tehnyt, mutta käsityöt jatkunevat uskoakseni entiseen tapaan. Nyt tosin tuntuu hiukan nihkeältä tämä homma, kun en oikein tiedä, mitä kivaa neuletta tekisin seuraavaksi. Mutta uskon keksiväni jotain.

Suunnittelematta valmistui sentään jotain, nimittäin kännypussi ja isoäidin neliöitä, sillä jotain minun käteni kaipaavat.


Kännypussi miehelleni hiihtoreissuja varten
Yhdessä suunniteltin malli ja minä toteutin jämälangoista, joita kului yhteensä 76 g.

Mieheni on innokas hiihtäjä ja alkoi nyt puhua, miten pakkasella puhelimen akku tahtoo tyhjetä. Ehdotin oman kännypussini mallista pussukkaa paksummasta langasta. Lopulta pussukka syntyi kahdesta paksusta langasta 7veikkaa ja muita vastaavia. Aloitin yläreunasta ja kudoin yhteen pötköön kunnes pussukka oli riittävän korkea. Päättelyn jälkeen virkkasin sopivan pituisen hihnan ja niin saatiin sopiva pussukka.

Kuulemma pussukka toimii odotuksen mukaan, siis akku ei tyhjene. Juuri nytkin tätä kirjoittaessani se on käytössä hiihtoreissulla. 


Seuraavaksi virkkasin isoäidinneliöitä yhteensä 33 (kuvassa vain osa)
Langat kaikki jämälankoja, joiden menekki oli yhteensä 129 g.

Minulla on ennestäänkin kasa jämälangoista tekemiäni isoäidin neliöitä, yhteensä niitä on yli 100. Peiton taidan niistä tehdä joskus, kunhan lappuja on riittävästi. Mitään suunnitelmaa minulla ei näiden suhteen ole, mutta jämälangat pitää mielestäni saada johonkin hyötykäyttöön. Sitä, kenelle peitto päätyy, en tiedä vielä, mutta eiköhän käyttäjä löydy aikanaan. 

Nyt on sellainen harvinainen tilanne, että minulla ei ole aloitettua käsityötä eikä edes suunnitelmaa seuraavasta työstä. Mutta enköhän keksi jotain, vaikkapa sukat tai lapaset

Hyvää alkanutta vuotta sinulle niin käsitöiden parissa kuin muussakin elämässäsi!

Terveisin Matleena

lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuoden viimeiset

Hups heijaa, kun tuo aika rientää. Käsitöitä kyllä olen tehnyt, mutta niiden tänne tuonti  onkin ollut kovin hidasta. Pari viikko siitä on kulunut ja niin lapasia kuin sukkiakin olen tikuttanut tapani mukaan. Olen tainnut sanoa usein ennenkin, että käsityöt, lähinnä kutominen, ovat minulle pakkomielle. Taidan tulla kipeäksi, jos en saa kilkutella puikkoja. 


Nyt on esillä parit lapaset ja sukkia, siis niitä tavanomaisia töitäni.


 

 Ensin tein kirjoneulelapaset kokoa M

Langat oranssi ja ruskea Novitan 7veikka, joiden menekki oli yhteensä 87 g.

Muita muistiinpanoja en tehnyt, oman näkemykseni mukaan vain tein noita tuttuja kuvioita.


Sitten olikin taas vuorossa sukkia. Ensin palmikkosukat, jotka tein jonkun kaavion mukaan, mutta enpä tullut kirjanneeksi sitä ylös.
Koko on 39 ja lankana punainen Novitan 7veikka ja sitä kului 108 g. 


Sitten Cubica-sukat  kokoa 39-40, malli joka on yksi lempisukkamalleistani 

Langat taas Novitan 7veikkaa, menekki yhteensä 111 g

Malli löytyy Sarita Kotkavalkaman kirjasta Vilukissan villasukat. Ohjeen mukaan olen tikuttanut jo aika monet Cubicat.


Punasävyinen väri on kuvissa kaukana todellisesta. Kamerani on epäkunnossa eikä puhelin osaa ottaa värejä oikein. Tai minulla ei ole sen käyttöön taitoa. Todellinen väri on tummempi kuin kuvissa, nuoruudessani sitä sanottiin viininpunaiseksi, mutta mikä lienee nykyään.


Seuraavaksi  taas kirjoneulesukat oman pään mukaan kokoa 40.

Langat Novitan 7veikkaa väreinä sininen, valkoinen ja musta, joiden menekki yhteensä 114 g.


 Kuukauden ja vuoden päätteeksi sain tänään aamulla valmiiksi kirjoneulelapaset koko S-M. Malli löytyi taas omasta päästäni.

 Värit  lapasissa neljää eri sävyä Novitan 7veikkaa, joiden menekki oli yhteensä 67 g.  

Tähän päättyy minun vuoden 2022 käsitöitteni teko, sillä mitään en ole aloittanut enkä edes suunnitellut seuraavaa työtä. Mutta älä huoli, kyllä aion jatkaa puuhaa ensikin vuonna. Aion myös jatkaa Lankapirtin ylläpitoa, vaikka entiseen verrattuna poikkean täällä harvoin ja taidan kertoa asioistakin aika tylsästi. Tammikuun puolivälissä muuten Lankapirtti täyttää 14 vuotta ja Susun mallia noudattaen taidan pitää Lankapirtin 15v-synttärit sitten vuoden päästä.   

Nytpä ei enää muuta kuin kaikille hyvää terveyttä ja kaikin puolin oikein hyvää vuotta 2023!  Tavataan taas ensi vuonna!



torstai 22. joulukuuta 2022

Joulutervehdys 2022

 On enää kaksi yötä jouluun, tai siis jouluaattoon. Siitä se sitten alkaa ja on taas pian ohi. Hmh, odotusko lie parhainta joulussakin. 

Oli niin tai näin, niin nyt Lankapirtti hiljenee joulunviettoon ja toivotan sinulle oikein hyvää joulua, juuri sellaista sinun haluamaasi!







sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Joulua kohti mennään

Niin se joulu lähestyy vinhaa vauhtia, enää vajaa viikko jäljellä. Kunnon talvea saatiin odottaa pitenpään kuin täällä on yleensä ollut, mutta nyt on jo mukava määrä lunta  niin maassa kuin puissakin.



Käsitöitä olen tehnyt tavallista vähemmän, korona on kiusannut minua jonkin verran jo parin viikon ajan. Pari vaativampaa sukkamallia piti jättää suosiolla odottamaan parempia aikoja, kun tuttukin ohje muuttui "vääräksi kesken kaiken". 😀 Sitten olen suosiolla pysynyt arkisissa malleissa ja odottelen parempia aikoja, että voin kokeilla mallia uudestaan. 


 

Nämä kirjoneulelapaset kokoa L tein tyttären pyynnöstä jo ennen sairastumistani joulupukin konttiin pantavaksi. 

Langat ovat Pirta sukkalankaa (punainen) ja Gjestal Jannea, joiden menekki yhteensä 73 g


Mallin suunnittelin itse tuttuja kuvioita mukaillen tyttären valitsemien värien mukaan.



Tässä nyt sukat, joita tikutin aina kun korona salli. Tauti ei onneksi ole ollut kovin paha, mutta hitaasti tuntuu menevän ohi. Mutta jos toipumisessani jatkuu sama tahti, niin täältä noustaan. 👍


Ensin valmistuivat nämä sini-punaiset kirjoneulesukat kokoa 36
Langat taas jämiä ja menekki yhteensä 72 g


Seuraavaksi sinisen kaveriksi vihertäviä raitoja sopivan värisistä langoista, joita löytyi
Sukat ovat kokoa 32 ja langan menekki  52 g.


Ja vielä yhdet sukat samalla periaatteella, siis jämälangoista.
Nämä ovat kokoa 31 ja lankoja sain kulumaan 48 g.


Minä kyllä pidän näiden kirjoneulesukkien ja lapasten teosta. On tosi antoisaa miettiä, millaisia kuvioita tekee ja millaisia värejä käyttää ja toteuttaa sitten suunnitelmansa. Ja jännittääkin saa joskus, jos lankaa on vain vähän ja se uhkaa loppua kesken.


Hyvällä mielellä olen katsellut lankavarastoani, kun noita pieniä nyssäköitä ei ole enää juurikaan käyttämättä. Noo, sellaisia aivan pieniä on, mutta niistä ei ole kirjoneulesukkien tekoon vaan sitten jotain muuta joskus myöhemmin, kunhan kerä kasvaa tarpeeksi isoksi. Minähän olen niin säästäväinen, etten pane oikeastaan mitään hukkaan, jos sitä voi johonkin käyttää.


   Hyvää jouluviikkoa kaikille!

perjantai 2. joulukuuta 2022

Vielä marraskuulta

Vielä löysin jotain marraskuussa valmistunutta, vaikka luulin jo edellistä postausta tehdessä saaneeni siihen kaikki.


Nämä kirjoneulelapaset valmistuivat jo alkukuusta, mutta ehtiväthän ne tänne esille vieläkin.

Kooltaan nämä ovat mielestäni XS, siis lapselle sopivat

Lankana käytin Novitan Nallea, jonka menekki oli 41 g. Silmukoita oli 44 ja 2.5 mm:n puikoilla tikutin.


Tyttären pyynntöstä tein tällaisen "lörppöpipon", siis ylipitkän ja väljän. Kuvassa se on tyttäreni päässä, mutta myssy päätyy lahjaksi hänen ystävälleen.


Lörppöpipo, jonka tein tyttären valitsemista jämälangoista ja minun silmäni mukaan raidoittaen. Langan menekki yhteensä 89 g, josta eniten Novitan 7 Veljestä.

Tässä kuvassa värit ovat liian himmeät, mutta ensimmäisessä lähellä totuutta.




Ja vielä lopuksi valmistuivat sukat, joissa on makeat värit: suklaan ruskea ja kaunis keltainen,

Kooltaan nämä ovat 39. Ja langat taas Novitan 7veikkaa, jonka menekki oli 120 g. 



Eilen saatiin tännekin ensi lumi, tosin niukan laisesti. Mutta viime yönä oli satanut jo useampia senttejä ja koko ajan sitä tulee hiljalleen lisää. Mieheni onkin jo odottanut hiihtämään pääsyä ja lähtikin nyt heti kokeilemaan, joko meidän lenkkipolulla pystyy hiihtämään. Tästä se talvi alkoi!