Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kevättä odotellessa

Talvenselkä tässä taitaa taittua, kun kevätpäiväntasausta jo innolla valmistellaan. Olihan oiva aasinsilta! ;D Huivin teostahan minä tietenkin puhun, nimenomaan kevätpäiväntasausyllätyshuivista. Sitähän tikuttelee minun lisäkseni aika moni muukin bloggaaja. Alkuviikosta saatiin vihje 2 ja olipa itsessä pitelemistä, että maltoin tehdä keskeneräiset sukat ensin loppuun ja vasta sitten vihjeen 2 pariin. No tänään sen sitten tein ja kuvasinkin todisteeksi.


Tässä se on kokonaisuudessaan. Tuo musta lanka on merkkinä vihjeen vaihtumiskohdasta. Ajattelin panna tuollaiset merkit, että helposti löydän vaihtumiskohdan. Vaikka en tiedäkään, miksi se pitäisi löytää.

Tässä hiukan lähempää kuvattuna.

Huivin alustaksi kuvaukseen panin tämän valkoisen liina, että huivin kuvio erottuu paremmin. Liinan olen kirjonut kymmenisen vuotta sitten, jolloin olin kovin innostunut vanhojen mallien mukaan kirjomisesta. Tallensin n. 1930- ja 1940-lukujen kirjontamalleja silloin aika paljon ja monia niistä teinkin, mutta kaikkia en ole tehnyt ainakaan vielä. Ehkä jatkan niiden parissa, jos/kun neuleet alkavat puuduttaa.



Tämän liinan mallin sain eräältä liki 90-vuotiaalta mummolta, jolla oli itsellä tällainen pöydällä kerran hänen luona käydessäni. Oli itse kirjonut liinan sota-aikana jauhosäkistä saamalleen kankaalle. Sain luvan piirtää liinan mallin ja tehdä samanlaisen. Ehdin tehdäkin oman liinani ja käydä näyttämässä hänelle ennen hänen kuolemaansa ja sain hyväksynnän tekeleelleni. Muitakin kauniita ja taidokkaita käsitöitä hänellä oli, mutta muiden mallia en tullut ottaneeksi talteen. Ehkä ne ovat tallessa hänen tyttärillään.

12 kommenttia:

  1. Kaunis huivin alku :)
    Itsellä olisi halua tehdä vaikka mitä mutta, kun en osaa oikein lukea mitään ohjetta kunnolla ovat mulle vaikeita. Mutta kyllä tässä vielä ehtii ;)
    Olen alkanut kirjoa kummitytölle kapioita tyynyliinat ovat valmiit samoin aluslakanat. Nyt olis vuorossa pussilakanat kevään aikana :) Tuo liina on todella kaunis :))

    VastaaPoista
  2. Kaunista näyttää olevan tulossa. :)

    Minulla on vielä aloitamatta, mutta ensi viikolla sitten. :)

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää :)
    Itsekin päätin sitten lähteä tähän KALiin mukaan. Eilen ostin langat ja sain ekan vihjeen neulottua. Nyt pitäisi saada Minttumaari pois puikoilta, että saa tuon toisen huivin tilalle :)

    VastaaPoista
  4. Kaunishan siitä tulee, minäkin jo sain kakkosvihjeen neulottua. Tuollaista pöytäliinan kirjomista minäkin haluaisin tehdä, se oli kansakoulussa niin kivaa.

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kaunis tuo liina onkaan! Minulla on äidin perintönä kirjailtu liina, joka on tehty vanhasta lakanasta. Saumankin äitini on käsin pistellyt.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo kirjottu liina <3 <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi, minullakin yksi vyyhti huutelee tuolta kaapin perukoilta, että pitäisi päästä huiviksi. Juuri tuoksi huiviksi, vielä olen taistellut vastaan.

    Kaunis liina. Joskus olen jotakin yrittänyt kirjoa ja todennut, että laakapistot, varsipistot ja kumppanit eivät ole minun juttuja. Ristitpistot ja etupistot, joissa lankoja lasketaan, onnistuvat huomattavasti paremmin. Vanhempien poikien nimet sain kirjottua kasteliinaan vasta juuri ennen nuorimmaisen ristiäisiä (olivat silloin 3,5 ja yli 5 vuotiaat), nuorimmaisen nimi puuttuu vieläkin. Eikä tarvitsisi laittaa kuin lyhyt kutsumanimi. Mutta kiva olisi oppia.

    VastaaPoista
  8. Kaunis on minustakin tuo huivin alku. Pitäisiköhän liittyä mukaan neulomaan?
    Alempana oleva liinakin on kaunis, siinä on pistellessä ollut neula terävänä. ;o)

    VastaaPoista
  9. Marjo: Oletko oikein tosissasi paneutunut ohjeen lukemiseen? Minullakin monesti tuntuu, ettei tuosta saa selvää, mutta kun kaikessa rauhassa ja ajan kanssa paneutuu ja menee kohta kohdalta eteen päin, niin se yleensä alkaa kirkastua. Jos nimittäin todella haluaa tehdä jotain. ;D

    Panethan sitten kuvia blogiisi noista kirjomisistakin, kiitos! ;)

    Tupuna: Hyvin ehdit mukaan, nämä ensimmäiset vihjeet ovat nopeita tehdä. ;)

    Anu: Kiva, kun sinäkin aloit yllätyshuivia väsäämään. ;)

    Pirena: Liinaa on tosi kiva kirjoa, alahan vain touhuun. Jos haluat tämän mallin, voin lähettää sinulle sen. :)

    Irina: Oispa kiva nähdä perintöliinasi, ekä laitat siitä joskus kuvan blogiinkin. ;)

    Seijasisko: Kiitos! :)

    Anpali: Miksi vastustaa lankojen kutsua, mukavaáhan tämä yllärihuivin teko on. Ja kirjontakin on mukavaa, kun sille antautuu. ;D

    Pirjo-Riitta: Ei muuta kuin sopiva lanka ja puikot käteen ja huivia tikuttamaan! ;) Neulatkin on aina pidettävä terävinä! ;D

    VastaaPoista
  10. voi tautuui sentän ompa ihana liina , olen tehnyt joskus häälahjaksivanhalla kirjontamallilla ja kaapissa on lnkoja ja malleja siis tulen hulluksi näiden kanssa kun tekisi mieli kaikkea jatkaa mutta....ihana tuo huivi-idea,vihjeiden perusteella tehdä. oivaa

    VastaaPoista
  11. Hyvältä näyttää huivinalku! Minun huivi on vielä "haaveiluasteella", kun on boleron neulominen kesken (jotenkin työläs malli), enkä tiedä, uskaltaisiko huivia aloittaa ennen edellisen työn valmiiksi saattamista... (Hmmm, vaikka ehkä sentään tänään voisi, kun luvassa on paljon tv:stä töllötettävää ja isännällä on ruuanlaittovuoro ;) ).

    VastaaPoista
  12. Maikkili: Itsensä kloonaamisessa olisi puolensa, kun yksi Matleena neuloisi, toinen virkkaisi ja kolmas ristipistoilisi, neljäs... ;DDD

    Pappi puikoissa: Ahaa-a, taidetaanpa pian saada nähtäville sinunkin huivi! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.