Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 1. tammikuuta 2009

Katsaus menneeseen vuoteen

Edit: Lisäsin vain vuodenvaihteen lankasaldoni tänne.

Vuodenvaihde sujui rauhallisesti kotosalla. Kolmisin oltiin, tytär ja me kaksi "vanhusta" *termi, jota olen viime aikoina käyttänyt miehestäni ja itsestäni*. Perinteisesti syötiin illalla perunasalaattia ja nakkeja kuohuviiniä palanpainikkeena. Raketteja meillä ei nytkään ammuttu. Siitä tavasta olemme aina harkitusti pysyneet erossa. Ikkunasta vain katseltiin naapurustossa ammuttuja raketteja. Eilen raivonnut myrskykin laantui iltaa kohden eikä saanut meidän kohdalla muuta aikaan, kuin nakkasi meidän puutarhakeinun nurin perennapenkkiin. Tänään on ollut kirpakka -9 asteen pakkassää, mutta aurinko ei silti ole paistanut, vaan valo on siilautunut ohuehkon pilviverhon läpi.

Jo eilen illalla aloitin ja tänään sain valmiiksi katsaukseni viime vuoden käsitöihini. Täysin kattava tämä ei ole, mutta sisältää kuitenkin lähes kaikki tekemäni erilaiset työt. Samalla harjoittelin jouluna saamaani opetusta valokuvankäsittelystä ja tein kuvaamistani töistä kuvakollaaseja.

Viime vuonna valmistuneista töistäni suurin osa on suhteellisen pieniä neuleita, nimenomaan sukkia. Lapaset hyvänä kakkosena. Kolme hartiahuivia ja yksi palapeitto ovat suurimmat. Langankulutusta en ole seurannut, mutta taidan tänä vuonna ryhtyä seuraamaan. Pitäisi vain punnita nyt talossa olevat varastot jo tänään. Lisätty illalla: erilaisia neulelankoja varastossani yhteensä n. 15.150 g.


Erilaisia jalanlämmittimiä valmistui yhteensä 78 paria, lisäksi yksi pariton sukka mökille muovipussien säilyttimeksi. Jalanlämmittimissä löytyy töppösiä, sniikkereitä, erilaisia ja erikokoisia sukkia (vauvasta aina numeron 46 jalkoihin) sekä kolmet säärystimet. Nyt lukumäärä tuntuu paljolta, mutta ei sitä tehdessä huomannut. Vain muutamat sukat ovat jääneet oman perheen käyttöön, muut ovat menneet lahjoiksi tai tilaustöinä muualle.




Lapasia ja muita kädenlämmittimiä valmistui "vain" 20 paria. Kuluneena vuonna opettelin tekemään tuplalapasia ja tykästyin niihin niin, että jatkossakin niitä valmistunee puikoiltani, varsinkin kun sukulaislapset pitävät niitä mielellään ja kommentoivat "ovat ainakin yhtä lämpimät kuin kintaat". Erilaisten lapasten lisäksi tein yhdet kynsikkäät ja parit kämmekkäät. Tässä kollaasikuvassa mukana myös kaksosille (9 v) tehdyt bolerot ja muutamia muitakin pienempiä tekeleitä.


Erilaisten huivien ja palapeiton lisäksi tässä kuvassa ovat tekemäni ompelutyöt ja yksi ristipistoin somistettu pussukka. Amarylliksen kuvat ovat vain täytteenä, niitä en ole itse tehnyt enkä edes itse ostanut.

Lankapirtin 1-vuotispäivä 12. tammikuuta lähestyy. Järjestän lähiaikoina juhlan kunniaksi arpajaiset, joten kannattaa poiketa täällä piakkoin uudestaan, jos haluat osallistua.

22 kommenttia:

  1. Olet kyllä tosi ahkera käsitöiden tekijä. Mielettömän määrän olet saanut aikaiseksi :o) Mukavaa uutta vuotta 2009!

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut tuottelias! Sinulle on haaste blogissani.

    VastaaPoista
  3. On jännä tehdä vuodenvaihteessa katsaus, mitä on saanut aikaiseksi. Aina sitä yllättyy! Vaikka sinun kohdallasi ei ole yllätys etenkään tuo valmistuneiden sukkien määrä. Olet todella ahkera ja taitava käsitöiden tekijä! :)

    Olisipa muuten kiva tavata sinut livenäkin. Kuulemma olet ollut neuletapaamisessa just silloin, kun itse olin sairaana enkä päässyt tulemaan. Meillähän on nyt tulevana sunnuntaina seuraava neuletapaaminen Valveella klo 15, pääsisitkö tulemaan? :)

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut ahkerana! :)
    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle, toivottavasti nähdään neuletapaamisissa! :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa sinä ollut ahkera :)
    Olet saanut vaikka mitä aikaiseksi. Niin ja kiitos muuten neuvoista ilman niitä olisi pienet sukat kokonaan tekemättä.
    Pitääpä katsoa mitä kortteja olen tehnyt. Kuvakollaasit ovat ihanat, pitäisi opetella tätä koneen käyttöä itsekin enemmän.
    Hyvää alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvakollaasit hienoista töistä! Mihin ihmeeseen sinä olet saanut tuollaisen määrän sukkia uppoamaan???
    Onnea ja siunausta uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  7. Toivon Sinulle Matleena oikein hyvää alkanutta vuotta.Voi tuota viime vuoden saldoasi!Voiko yksi ihminen saada aikaan noin paljon?Olet ahkerista ahkerin.Ilmankos sivuillasi onkin niin mukava käydä.Sieltä löytää aina jotain uutta.-Yritän muistaa käydä arpajaisiin osallistumassa...

    VastaaPoista
  8. Voi mikä määrä kaikkea hienoa onkaan vuoden aikana valmistunut. :) Olet kyllä tosi tuottelias.

    VastaaPoista
  9. Onnellista ja lankarikasta uutta vuotta sinulle! Ihan hirmuisen määrän olet saanut töitä valmiiksi viime vuonna!
    Tuo kuvakollaasien teko pitäisi itsekin opetella, kun vaan keksisi, miten...!

    VastaaPoista
  10. Ihana kuvakollaasi! Ja suunnaton määrä neuleita! Oikein hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  11. VALTAVASTI käsitöitä!!! Onnittelut niistä! Ja nappasin ideasi omaan blogiini, toivottavasti et pahastu :)

    VastaaPoista
  12. Huomenta ! Sulle olisi haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  13. Kirsi: Kiitos!

    Tiina: Kiitos haasteesta!

    Mari: Kyllä valmistuneiden töiden määrä oli yllätys itselleni, myös sukkien osalta. ;)

    Eiköhän me tavata vielä livenäkin! Nyt en vielä osaa sanoa tulevasta sunnuntaista, tulenko mukaan neuletapaamiseen. Tarkoitukseni on kyllä aina silloin tällöin käydä tapaamisissa.

    Anu: Kyllä me nähdään, uskon niin. :)

    Marjo: Yllättävän paljon noita kädentuotoksia oli vuoden mittaan kertynytkin! ;) Mielelläni annan neuvojani jatkossakin, jos osaan japystyy näin virtuaalisesti antamaan. Kuvakollaasia on kiva tehdä, mutta sitä en taida osata neuvoa, ellet tule meille. ;D

    Eila: Kyllä lähes kaikille sukille on koti löytynyt, tavalla tai toisella. ;)

    Famu: Kiva kuulla, että viihdyt Lankapirtissä! ;)

    Nna: Käsityöt varsinkin kutominen on melkein intohimoni!

    Eikku: Kollaasin teko on kivaa, suosittelen sen opettelua. :)

    Irina: Kiitos!

    Jaana: Ei tämä kollaasi ole oma ideani, jota varjelisin! ;D

    Lettu: Kiitos haasteesta!

    Lopuksi vielä toivotan kaikille kommentoineille hyvää vuoden 2009 jatkoa!

    VastaaPoista
  14. Onhan iso joukko kauniita käsitöitä. :)

    Hyvää alkanutta vuotta. :)

    VastaaPoista
  15. Jestas! Olen sanaton.
    Ja hyvää tätä vuotta ;).

    VastaaPoista
  16. Tupuna ja Virkku: Hyvää vuoden jatkoa teillekin ja kiitos, kun poikkesitte!

    VastaaPoista
  17. Hurjan määrän käsitöitä olet saanut valmiiksi vuoden aikana. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  18. Kaisa: Yllätyin itsekin tuosta kokonaismäärästä!

    VastaaPoista
  19. Hienoja käsitöitä ja paljon! Ilo katsella niitä.

    VastaaPoista
  20. Upea on vuoden saldosi!

    VastaaPoista
  21. Kylläpäs sinä olet ollut ahkera! Mukava on katsella sinun ja monen muunkin inventaariota vuoden varrella tehdyistä töistä. Vähän niinkuin vinkkimielessäkin... Tuo yksinäinen sukka oli kyllä tosi kiva idea!

    VastaaPoista
  22. Kylläpä olet tehnyt ison kasan sukkia! Minulla nuo sukat ovat sellaista pakkopullaa aina joulun alla, ei vaan tuo sukkapuikoilla neulominen ole minun juttuni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.