Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 16. syyskuuta 2010

Auringonkultaakin nähtiin

Viime viikonloppuna mökkeiltiin taas muutamia päiviä.  Ei siellä mitään ihmeellistä eikä uutta tapahtunut, me kaksi vanhaa "varista" vain touhuiltiin kuten niin monesti ennenkin.  Mutta muutaman kivan kuvan nappasin muistoksi ja sain muutaman käsityönkin valmiiksi.

Lauantai-iltana saatiin hetken aikaa ihailla auringonkultaa puiden latvoissa.  Auringonlaskukin oli upea, mutta sen väriloistoa en nyt saanut vangittua kameraani.


Ruska väritti jo maisemaa, vaikka aika vähän punaista väriä näkyi.  Tämän kuvan otin liikkuvasta autosta paluumatkalla.  Kun pääsimme lähemmäs kotia, todettiin, ettei täällä vielä ole edes keltaista väriä kovinkaan paljon.


Lankakassinikin kuvasin ihan siitä syystä, kun mies ihmetteli lankojen määrää.  Aina minulla on matkalangat tuossa kassissa, joten ei sen olisi pitänyt olla mikään yllätys.  Hän kai ei ole aiemmin tullut katsoneeksi, mitä autoon kantaa.  Mutta eihän tuossa ole ollenkaan liikaa lankaa, eihän.  Pitäähän sitä olla hiukan valinnan varaa, että voi vaikkapa hetken mielijohteestakin aloittaa uuden työn.


Sitten niihin käsitöihin.


Malli perussukat omaan tapaani koko 41-42
Lanka Novitan 7 veljestä, jota kului 130 g
Puikot 3.5 mm

Nämä tavissukat valmistuivat jo menomatkalla kärkikavennusta vaille valmiiksi.  Olin aloittanut ne jo edellisen viikonlopun Kemin reissullamme.  Nämä menevät nyt ensin täyttämään Sukkasadon  Perunalaaria ja lisäksi myös johonkin hyvätekeväisyyskampanjaan, jota en ole vielä päättänyt näiden sukkien osalta.  


Seuraavaksi teinkin pari pientä raitamyssyä, jotka menevät  sytomyssyiksi OYS:n lapsipotilaille.  Testailin lastennyssyjen tekoa neulomalla Blend Bamboo -langasta. Tuli kyllä mukavan pehmeitä, ei taatusti pitäisi kutittaa eikä hangata herkkääkään päätä.  Ja riittoisaa lankaa muuten, kahdesta kerästä jäi niin paljon, että uskon saavani vielä yhden myssyn ainakin jos lisään hiukan jotain sopivaa väriä.



Mallit: oikealla tiilimuurimyssy täältä ja vasemmalla peruspipo samoilla silmukkamäärillä
Koko  45-50 cm
Lanka Blend Bamboo, jota kului n. 35 g/myssy
Puikot 3.5 mm (pyörö ja sukkikset)

Ja vielä lähikuvaa, josta näkyy selkeämmin tuo tiilimuurin mallineule.


Sitten halusin taas saada sukat puikoille, onhan Sukkasadon aika.  Lankojen lisäksi minä sujautan aina tuohon kassiini myös muutamia printattuja ohjeita, joita kenties nyt haluaisin tehdä.  Tällä reissulla mukaan pääsi sukkamalli, joka oli minulle aivan uusi.  Ohje on nimittäin peräisin tämän syksyisestä uudesta Neulekirjasta, joka oli minulla hiljattain lainassa kirjastosta.  Kirja taitaa olla kaikille neulebloggaajille tuttu, niin paljon sitä on esitelty blogeissa.  Tekijäthän ovat Ilu eli Ilona Korhonen ja Jenni Österman. 

Malli Bones-sukat Neulekirjasta
Koko 38
Lanka Novitan Nalle, jonka menekki oli 90 g
Puikot 3 mm

Kuvasta ei oikein selvästi näy yksinkertaisuudessan mukava mallineule, joka se muodostuu 1o, 1n -resorista ja nurjien kerrosten muodostamista raidoista. Sukat tehdään varresta aloittaen.  Mukava malli, taitaa päästä jatkossakin puikoilleni, mutta puikot saisivat olla 3.5 mm:t, jos käsialani pysyy yhtä tiukkana kuin on viime aikoina ollut.  Onkohan minusta tullut tiukkis, kun neulekäsialakin kiristää.  ;D

Nämäkin sukat menevät Perunalaariin ja sitten jossain vaiheessa varmaan lahjaksi jollekin läheiselle.  Värikin on niin punainen, että sopisivat vaikkapa joulusukiksi tontulle.







11 kommenttia:

  1. Kauniita neuleita olet tehnyt. hyviä sukkia ja sytomyssyt niin tarpeellisia. Kiva se tiilimuurimyssy. Nyt on vielä kiva mökkeillä näin syksyllä. Siellähän mekin kaksi vanhaa varista käydään viikonloppuisin:)

    VastaaPoista
  2. Tarpeeksi pitää olla mökki- ja muillamatkoilla lankaa mukana. Ei ollenkaa liikaa.
    Kauniita myssyjä ja kivoja sukkia!

    VastaaPoista
  3. - Hienoja sukkia ja myssyjä olet taas tehnyt.
    - Käsityöhän se on aina tärkein, kun autolla paikasta toiseen liikahtaa.
    -tainaf-

    VastaaPoista
  4. Kivoja sukkia! Minä en ole saanut vielä ensimmäisiäkään valmiiksi. Haukkasin ehkä liian ison palan heti aluksi, kun rupesin tekemään ylipolvensukkia ohuella langalla.

    VastaaPoista
  5. Kauniita sukkia ja ihanan pirteitä myssyjä!

    VastaaPoista
  6. Lankaa ei voi koskaan olla mukana liikaa. Se vasta kauhea katastrofi olisi, jos lanka loppuisi kesken tai jos ei olisi varautunut siihem, että haluaakin neuloa jotain muuta.

    VastaaPoista
  7. Lankaa pitää olla reilusti matkassa.

    Kivoja sukkia mutta nuo myssyt ovat ihan huiput-kyllä kelpaa niitä messuilla esitellä!:)

    VastaaPoista
  8. Intsu: Meitä vanhoja variksia on siis enemmänkin! ;DD

    Malli45: Ollaan siis täsmälleen samaa mieltä lankakassistani. ;)

    TainaF: Autossahan on aivan joutilasta aikaa kutoa sukkia! ;)

    Marjut: Älä turhaan hätäile, ehdit tehdä vielä muitakin sukkia Sukkasatoonkin. Mutta jännä on nähdä sinunkin ylipolvensukat. :)

    Omppumato: Kiitos! :)

    Päivikki: Sitähän minäkin, ettei lankaa ole koskaan liikaa mukana matkalla. Ja ihana kuulla, etten ole mitenkään harvinainen mielipiteineni. ;)

    Seijasisko: Pitäisi tehdä vain se kolmaskin myssy niistä langoista. Olen miettinyt lisätä siihen muutaman raidan pinkkiä, jos näyttää tarpeelliselta. :)

    VastaaPoista
  9. No saa noita varten jo ollakin kassissa lankaa. :) Ihania neuleita kaikki! :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten paljon ihania neuleita olet saanut aikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.