Tunnustuksia

 Jo aikoja sitten sain  Piikulta tämän tunnustuksen, jonka kyllä otin vastaan mielihyvällä. Ainahan huomionosoitukset tuntuvat mukavilta, eikö vain. Mutta enpä ole saanut tänne tätä tuotua.  Aluksi oli jotain kiireitä, etten muka ehtinyt.  Ja sitten onkin ollut vaikeuksia keksiä, miten minä tämän julkistan. Teknisestihän se on ihan helppo juttu, mutta kun tämän vastaanottaessaan lupaa tunnustaa itsestään seitsemän asiaa.  Minusta on tuntunut kovin vaikealta, mitä minä tunnustan täällä julkkisesti.  Ei minulla kyllä mitään kamalia salaisuuksia ole olemassakaan, ihan kiltisti olen elämäni elänyt, mutta mitä siitä sitten kannattaisi tunnustaa.  No nyt minä yritän keksiä jotain, vielä en siis itsekään tiedä, minkälaisia asioita tänne tulen kirjoittamaan. 

Tässä siis tunnustukseni:

1. Minun on vaikea puhua omista asioistani hiukankaan oudommille ihmisille.  Tämä nyt ei enää ollut yllätys kenellekään! ;D   Saatan olla kyllä hyvä kuuntelija siitä päätellen, että monet aivan oudotkin ihmiset ovat puhuneet minulle hyvinkin intiimejä asioita esim. junassa tavattaessa.

2. Nuorena minun oli vaikea sanoa EI, mutta iän myötä olen senkin oppinut.  Tosin karvaiden kokemusten opettamana.  Olen oppinut ottamaan aikalisän, jos en ole varma, haluanko mukaan johonkin ehdotettuun.  Sen teen sanomalla, että harkitsen asiaa.

3. Huvittelen mielelläni!  Minun huvejani ovat satunnaisessa järjestyksessä käsityöt, lukeminen, kuvaristikot, paritanssi ja bloggailu.

4. Olen ollut "karppi" reilut kaksi vuotta.  Noudatan siis vähähiilihydraattista ruokavalioa.  Se tarkoittaa lyhyesti sanoen sitä, etten käytä viljatuotteita, perunaa enkä sokeria.  Joskus kyllä herkuttelen vaikkapa leivoksella. 

5. Käsitöitä olen harrastanut lapsesta asti, siis kauan, kauan. Voi kai sanoa, että noin kuusi vuosikymmentä.  Olen kutonut sekä puikoilla että kangaspuilla, olen ommellut, olen kirjonut, olen virkannut, olen ommellut ryijyn, olen askarrellut...  Mitähän vielä.  Kaikkea mahdollista olen tainnut kokeilla käsityön saralla. 

6.  Viihdyn kotosalla ihan yksiksenikin. Samoin mökillä Kainuun korvessa.  Siellä on ihana kuunnella luonnonääniä, kun kuulee jopa senkin, kun lehti putoaa puusta. Sitten on taas mukavaa olla seurassakin, kun on yksin ollessa ladannut akut.

7.  Pelkään pimeää.  Tämän olen oikeastaan vasta viime aikoina myöntänyt itsellenikin.  Ja siinä ei järkipuheet auta näköjään.  Esim. mökillä olen tuntikausia yksin päivällä enkä tunne silloin mitään pelkoa, mutta illalla pimeällä en uskalla mennä yksin huussiin.  Nuorempana kyllä kävin, silloin pystyin halllitsemaan pelkoni järjellä ajatellen. Niinpä mieheni saa olla nykyisin minulla mörönsyöttinä iltapisulla käydessäni.



No nytpä sen sain tehtyä, mutta lujille otti.  Mutta mukava tunnehan on sekin, kun saa punnerrettua itsensä tekemään jotain haastavaa, vaikka vain tunnustamaan jotain pientä.  Tämän tunnustuksen saaneen kuuluu tunnustamisensa lisäksi myös jakaa tunnustus seitsemälle blogille, mutta nyt minä olen niin inhottava, etten jaa tätä eteen päin.  Jokainen täällä kävijä, joka haluaa tunnustaa jotain, napatkoon tämän mukaansa.  Kerro vain kommentissa asiasta, niin tiedän käydä lukemassa tunnustuksesi. 

Toisen tunnustuksen sain eilen Mallilta.  Vastaanpa tähänkin saman tien, ettei jää venymään.  Tähän tunnustukseen kuuluu jakaa se viidelle blogille/bloggaajalle ja kertoa kolme rakasta asiaa ja rakas kuva.



Siispä ne kolme minulle rakasta asiaa ensin:

Kaikkein rakkaimmaksi näen perheeni, johon lasken kuuluvaksi mieheni ja nyt jo aikuiset lapsemme (tytär ja poika).  Mainittakoon tässä yhteydessä, että vietämme loppuvuodesta jo 42. hääpäiväämme.

Terveys ja tasapainoinen elämä. Siis sovussa itsen ja lähimpien kanssa.

Koti täällä varsinaisessa kodissa ja mökillä.

Ja tässä se rakas kuva.  Tai yksi niistä monista.  Oltiin mökillä alkukesästä 1977  ja viereinen pelto oli täynnä voikukkia.  Mieheni sitoi lapsille seppeleet ja minä ikuistin heidät.  Tämän saman kuvan olen saanut joskus äitienpäivälahjaksi suurennoksena ja tauluksi kehystettynä.  Se taulu on makuuhuoneessamme seinällä seuranaan kuva lapsistamme pari vuosikymmentä myöhemmin.

Tätäkään tunnusta en jatka eteen päin vaan tehtäköön tämän kanssa samoin kuin edellisen kanssa.

Mutta sekä Piikulle että Mallille lämpimät kiitokset näistä muistamisista!