Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 30. joulukuuta 2010

Vuoden viimeiset sukat


Joulu meni rauhallisesti oman väen kesken.  Hyvin syötiin vaikkakin kohtuullisesti, nautittiin hiljaisuudesta ja rauhasta kynttilän valossa ja takkatulen loisteessa.  Pakkanen paukkui nurkissa sen verran kovaa, että ei ulkoilu kiinnostanut.  Lueskeltiin ja kyllä vähän käsitöitäkin tehtiin.


Niin ja lahjojakin vähän saatiin.  Tytär lahjoi minua neljällä (2+2)  kerällä kauniinväristä merinovillaa.  Näistä teen jotain itselleni, joskus.  Vielä eivät ole kertoneet, miksi haluavat.


 Sukkia minä tikuttelin joulun seutuna ja taisin minä jonkun enkelinkin virkata, kun ne entiset lensivät maailmalle muita ilahduttamaan.

 Kahdet sukat on valmistunut joulun ja välipäivien aikana.  Eräs äiti ja eskari-ikäinen tytär saavat raitasukat. Perheen isä on jo saanut sukkansa, joten pian siellä koko perhe tepastelee uusissa raitasukissaan.


 Malli perussukat omaan tapaani koko 37
Lanka Novitan Tico Tico väri 838,  jota kului 60 g
Puikot 2.5 mm sukkapuikot


Malli taas sama perusssukat koko 31
Lanka Tico Tico väri 852 ja sen menekki 40 g
Puikot 2.5 mm sukkikkset

Näistä molemmista Tico Ticon väreistä tykkään.  Erityisesti nuo tyttären sukat ovat minusta niin nätit ja tyttömäiset, joten veikkaanpa, että Veera-neitokin tykkää näistä. Värit ovat kuvissa aika lähellä oikeaa, nuo ruskeat kuitenkin hiukan liian tummat.  Mutta tämän langan neulominen ei minusta ole kovin mukavaa. Tuntuu kovin karhealta käsiin ja jää aika helposti säepuoleksi.  Sen käyttökokemuksia minulla itsellä ei ole enkä ole kuullut muidenkaan kokemuksia.


Nämä sukat ovat vuoden viimeiset sukkani ja taitavat jäädä myös viimeisiksi valmistuneiksi töiksikin.  Sytomyssyä varten kyllä loin jo silmukat, mutta sen pidemmällä se työ ei vielä ole.  Mutta se myssy on joko vuoden viimeinen tai vuoden ensimmäinen, katsotaan nyt miten minä innostun tikuttamaan sitä. 




15 kommenttia:

  1. Varmasti eskarityttö pitää noin värikkäistä ja tyttömäisistä sukista.

    VastaaPoista
  2. Tyttäret ne tietää mistä äitit tykkää.;) Ihania lankoja olet saanut!Tyttäret tietää mistä äitit tykkää.;) Sieviä ovat tekemäsi sukat.<3

    VastaaPoista
  3. Kivoja sukkia olet neulonut.

    Mietin ystävääsi - itse kauan ulkomailla asuneena tiedän, että ne kotimaassa olevat ystävät, jotka pysyvät pitkästä välimatkasta huolimatta ystävinä, ovat kultaakin kalliimpia. Olet varmasti ollut hänelle tärkeä. Lämmin osanottoni.

    Hyvää ja neulerikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia, jälleen!
    Osanottoni ystävisi poismenon johdosta! Toisten ihmisten välillä syntyy pysyvä side, ei siinä välimatkat vaikuta...
    Oikein hyvää ja käsityörikasta tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  5. Houkuttavat lahjakerät :)
    Sukkaparit ovat hauskasti erilaiset - rauhallista ja pirteää!

    Leppoisaa, rauhallista vuoden vaihtumista ja hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  6. -H-: Niin minäkin uskon! :)

    Seijasisko: Niin se taitaa olla! :)

    Päivikki: Kiitos osanotosta ja ihanista sanoistasi! Aivan vesikierteet sain silmiini, niin ne tuntuvat hyvältä. :)

    Mammutti: Kiitoss sinullekin osanotosta ja kauniista sanoistasi! :)

    Pirle: Minuakin lankakerät houkuttavat, mutta vain hiplaamaan tässä vaiheessa. Ihania, pehmeitä, kauniita! :)

    VastaaPoista
  7. MInulla on samat kokemukset ticoticosta kuin sinullakin: nättiä tulee, mutta neulottavuus ei ole paras mahdollinen. Omat ticoticoni ovat olleet kovassa käytössä syksystä saakka. Hyvin ovat pesua kestäneet, mutta jalkapohjista on jo neulos ohentunut.

    VastaaPoista
  8. Kivoja sukkia, omat Tico-Ticot vain marinoituvat kaapissa, jo toista vuotta. Pitäisi varmaan neuloa sukiksi jotta saan oman mielipiteeni sen käyttäytymisestä.
    Hyvää ja kaunista uutta vuotta sinulle t. Lea P.

    VastaaPoista
  9. Onpa upeita ja lämpimiä sukkia.
    Toivotan Sinulle Hyvää Ja Onnellista Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
  10. Kauniita sukkia! Tykkään noista täyteläisistä väreistä. Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  11. Kauniita sukkia! Tykkään noista täyteläisistä väreistä. Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  12. Lankalahjat ovat aina mukavia! Nätit sukat taas! :-D

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Maikki: Kiva, kun kerroit kokemuksistasi Tici Ticon käytössä. :)

    LeaP: Joo panehan vain Tico Ticot puikoille! :)

    Enkuli: Kiitos! :)

    Sirimi: Kiitos! :)

    Marleena: Joo lankalahjat sykähdyttävät aina erityisesti! :)

    VastaaPoista
  15. Ihanat värit noissa keltavioleteissa! Ihmisenä, joka ei osaa kutoa edes kaulaliinaa, ihailen suunnattomasti teitä jotka teette mitä haluatte :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.