Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tänä vuonna valmistuneita


Koko muu Suomi on kai saanut useiden viikkojen aikana runsaasti lisää lunta, meille ei vain tänne  tullut. Mutta nyt sekin puute korjaantui, kun on parinakin päivänä tuli reilut 10cm uutta lunta.  Ihanaa, valkoista, pehmeää. Nyt saadaan tännekin tehtyä hyvät ladut hiihtäjien hiihdellä.

 Eikös vain näytäkin ihan kunnon talvelta!  Tämän kuvan nappasin tuolta meidän terassilta talon takana olevaan metsikköön päin.


Nyt sitten siihen pääasiaan eli käsitöiden esittelyyn.  Koko ajan olen pikkuhiljaa tikutellut, mutta hitaasti on tullut valmista.  Oikeastaan vain hahtuvalapasia olen tehnyt ja lisäksi samanlaisia samalla ohjeella, niin ajattelin esitellä ne kerralla. Mitäpä niistä tipoittain. 

Neljät niitä tein, vaikka enempi suunnittelin. Mutta kun alkoi niin tympästä tuo hahtuvan kutominen, niin vihelsin pelin poikki.  Lankoja jäi, joten jatkan sitten joskus tulevaisuudessa. Tallinnasta syksyisellä matkalla ostettua hahtuvaa on vielä kai neljä täyttä kiekkoa ja näiden lapasten teosta jääneet isot kerät.
 


 Ensin tein sinisestä liukuvärjätystä langasta kahdet lapaset.  Ensimmäisen kerran tein niin, että tehtyäni muutaman kerroksen peukalokiilan jälkeen katkaisin langan ja kudoin peukalon. Tämä siksi, että sain peukalon saman väriseksi kuin lapasen keskiosa. Muistaakseni Hepsi on joskus kauan sitten antanut tämän vinkin, joten kiitokset sinne!  Tuntuipa muuten sitten lapasen kärjen valmistuttua mukavalta, kun ei enää tarvinnut alkaa peukaloa kutomaan.  Mietin jo, pitäisikö ottaakin ihan tavaksi, että tekisi aina lapasiin kesken kämmenosan peukalon valmiiksi. 

Sitten oli vuorossa punaruskeat hahtuvat, niistäkin valmistui kahdet lapaset.  Ensimmäisiin niistä tein peukalokiilan tavalliseen tapaan kuten esimerkiksi Tellun vanutettujen lapasten ohjeessa. (Nyt vain näyttää siltä, että Tellun blogi on nykyään salasansuojattu, joten en voi laittaa sinne linkkiä. Jos olen väärässä, kertokaa minulle, että voin korjata tuon.) 



Toisiin tein kokeeksi intialaisen peukalokiilan Nna:n hyvän ohjeen mukaan.  Tämän kokemuksen mukaan se on huovutettaviinkin lapasiin ihan käyttökelpoinen tapa.




Huovuttamisen jälkeen ei kyllä tahdo huomata eroa eri tavoin tehtyjen peukaloiden välillä, vaikka tarkastikin katsoin.  Jos en olisi merkinnyt lapasia eri värisillä merkkilangoilla, en olis tiennyt kummat ovat kummatkin.

Yksiin lapasiin meni n. 90g hahtuvaa, jota kudoin 3.5 mm:n puikoilla.  Pääpiirteittäin noudatin jo mainitsemiani Tellun ohjeita, jotka onneksi olen printannut.  Huovutin pesukoneessa 40asteen hienopesussa yhden pyyheliinan ja pesupallon, jossa tilkka pesuainetta, kera. Linkous 600x/min.  


8 kommenttia:

  1. Laitatko vironhahtuvaa huovuttaessa jotain lapasten sisään ? Minä onnistun huovuttamaan yleensä umpeen kaiken, enkä tiedä missä vika. Kauniita nuo sinun "tumput", varsinkin nuo siniset on ihanan väriset.

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Mulla on kone ollut vähän niinkuin evakossa, niin etten ole tännekkään juuri kurkistellut!
    Upea tuo sinun viimevuotinen saldosi! Huikeaa!
    Ja ihania nuo lapsuuden kuvat. Tuli paljon omiakin juttuja mieleen tuolta vuosikymmmenten takaa!
    Mukavia lapasia! Minäkin tykästyin noihin sinisävyisiin!

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo siniset!

    Onpa harmi, että hahtuvatumppujen ohje on nykyään salasanan takana, kun on ollut tarkoitus sillä ohjeella lapasia tehdä.

    VastaaPoista
  4. Lämpöisiä lapasia! Huovutetuista ei kyllä juuri näe, miten ne on kudottu.
    Tellun blogi on salasanan alla, mutta hän antaa sen pyydettäessä, ainakin vakinaisille kävijöille.
    Täytyypä kuiskia hänelle...

    VastaaPoista
  5. Lämpöisen näköisiä tumppuja!

    VastaaPoista
  6. Kauniita lapasia! Hyvä kikka tuo peukalonväri homma. Täälläkin pitäis iltasella laittaa lapasta tulemaan... Kaunista maisemaa siellä. Meillä satoi vettä ja tuuli ollut kovaa, joten maa on jäinen ja oksainen. Huomenna uhkaavat taas lunta lisää tänne...
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Olipas hyvä tuo peukkuvinkki. Värin vuoksi toki, mutta ennen kaikkea siksi, että tulisi sekin tehtyä. Nim. lapaset aina vuoden peukkuja vailla.

    VastaaPoista
  8. Sude: Siniset on minunkin suosikit! ;) Laitan vain peukaloihin muovipussin palasia hakaneulalla kiinni eikä koskaan ole muu osa umpeutunut pesussa. Vaikka onhan ne semmoisena kurttuna, jota pitää venytellä ja oikoa melkoinen tovi ja kaikin voimin.

    Marleena: Teepäs sinäkin tuo lapsuusmeemi! :) Olisi mukava lukea. Minullakin nousee yhä edelleen uusia muistoja mieleeni, vaikka meemin teosta on jo muutama päivä.

    Anu: Niin harmi on, hyvän ohjeen ulottumattomiin joutuminen.

    Malli: Sehän olisi hyvä, jos ohjeen voisivat jotenkin saada käyttöön sellaisetkin, joilla sitä ei ole printattuna kuten minulla. Monet ovat tehneet sen mukaan ja kehuneet ohjetta. :)

    Marjut: Joo lämpimiä ovat! :)

    Mammutti: Tuo tapa kutoa peukalo oli minustakin mainio! :)

    Tintin: Meitä onkin aika monta, jotka eivät tykkää tehdä lapasiin peukaloa! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.