Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Sytomyssyasiaa



Liki kuukausi sitten haastoin kaikki käsityötaitoiset tekemään ja lahjoittamaan myssyjä syöpään sairastuneille tuntemattomille (klikkaa kuvaa).  Myssyt lahjoitetaan sairaaloihin, jotka jakavat edelleen myssyjä tarvitseville henkilöille. Itse sairauttahan myssy ei paranna, mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus vaikeaa sairautta ja kovia hoitoja saavalle ihmiselle. 

Kuten moni muistaakin, niin kaksi vuotta sitten perustin Seijasiskon kanssa ensimmäisen sytomyssykeräyksen, jolla saimme OYS:aan huikeat 1168 myssyä.  Myssykampanja levisi silloin 14. sairaalan alueelle ja osa niistä on jatkunut koko ajan siitä asti.
 
Myssyjen luovutus OYS:aan 4.5.2010

Jatkuvasti saadaan palautetta niin sairaaloiden henkilökunnilta kuin potilailta itseltään tai heidän omaisilta, miten myssyt ovat ilahduttaneet heitä ja että ne on otettu kiitollisina vastaan. Sairaaloista saadut tiedot kertovat kuitenkin, että myssyt alkavat olla lopussa, paikoin jo loppuneetkin.  Ja koko ajan aina uusia ja uusia ihmisä sairastuu syöpään.  Myssyjä siis tarvitaan lisää. Ja jokainen myssy on tarpeen. 


Kokosin tähän alle pienen tietopaketin muun Suomen keräyksistä.
Useammalta taholta on kyselty, eikö Kuopion Yliopistolliseen Sairaalaan (KYS) ole keräystä.  Nyt olen saanut kuulla, että sinnekin on tehty ja toimitettu myssyjä, mutta tarkempaa tietoa minulla ei asiasta ole. Mutta jos joku sinne haluaa toimittaa, niin se on mahdollista. Tarkempaa osoitetta tai paikkaa en tiedä, mutta halukkaat voisivat kysyä asiasta KYS:n syöpätautien poliklinikasta asiaa.  Ja mikäli joku olisi halukas perustamaan sinne oikein keräyksen, niin se olisikin jo hieno asia.  Minä neuvon ja opsatan miellelläni alkuun pääsyssä.

Pirle kirjoitti kommentissaan 24.1 minulle, että "Käsityökahvilamme päätti lahjoittaa tänään aloittamamme myssyt oman kotikaupunkimme sytostaattihoitoja saaville potilaille. Toimitamme päähineet Pohjois-Karjalan keskussairaalaan, joka tietää jakaa myssyt tarvitseville".  Pirlen kotikaupunkia en tiedä, mutta Pohjois-Karjalan aluetta on, joten uskon, että P-KKS ottaa vastaan muidenkin kuin ko. ryhmän myssyjä.

Muut tiedossani olevat alueet, jotka ovat mukana ystävänpäiväkeräyksessä:
E-KKS   tietoja täältä 
KOKS   tietoja täältä
Seinäjoen sairaala   tietoja täältä  ja täältä
Vaasan sairaala tietoja täältä
TYKS  tietoja täältä ja täältä.

Mikäli tietoni ovat puutteelliset tai virheelliset, niin ilmoitathan ystävällisesti minulle, että voin täydentää ja/tai korjata virheeni.


*****

 Olen minä jotain saanut aikaan käsitöidenkin saralla. Pari sytomyssyä, kuinkas muuten, olen tikuttellut tämän viikon aikana.  Nyt on puikoilla vaihteeksi sukat, mutta niistä tarkemmin, kunhan saan valmiiksi.


Kaksi sytomyssyä  ihan omasta päästä lankana Puro Batik.  Yhdestä kerästä nämä tein ja jäipä siitä vielä pieni nyttönen, joten riittoisaa on tämä Batik.  Kummassakin myssyssä on silmukoita 96 ja 3.5mm:n puikoilla tein.  Ensin n. 3 cm resoria 2 o, 2 n, sitten vasemman puoleisessa 6 o, 2 n ja oikean puoleisessa  joka 2. oikeiden silmukoiden raidassa palmikkoa. 

Tein muuten nämä myssyt Magic Looppina, kun ainakin Lilli ja Heleena ovat minua niin kannustaneet siihen.  Olenhan minä sitä tapaa joskus ennenkin kokeillut, mutta enpä ole oikein innostunut siitä.  Saa nähdä, miten nyt käy. Päätin nimittäin nyt paneutua sen kokeiluun, kun sain ne uudet puikotkin, joista kerroin pari postausta alempana.  Vielä en osaa sanoa, onko tämä minun lajini.


Lopuksi vielä vilautus tyttären tekemästä sytomyssystä.  Mustasta MiniDuett-langasta virkkasi Pauliina-myssyn ohjeella.  Kuva on huono, kun jouduin vaalentamaan sitä, että se näkyisi muutakin kuin sysimustaa.



Kaikille oikein hyvää talvista viikonloppua!  Ensi viikolla alkaakin jo helmikuu helisyttää.


5 kommenttia:

  1. Ihania nuo Purobatik myssyt! ..ja sievä tyttärenkin tekemä.

    VastaaPoista
  2. kivoja myssyjä.. minun pitääkin kysellä täällä kukakohan täällä hämeessä kerää, tai pitäiskö itse aloittaa keräys ja toimittaa henkilökohtaisesti perille !!
    ystävänpäivään ei keritä enää , mutta onhan siellä tarvetta muulloinkin :/
    Jos sinulla on tietoa , olisko täälläpäin jo valmis kerääjä, ilmoitatko ??

    VastaaPoista
  3. Hei Matleena. Vasta nyt löysin tänne kivaan blogiisi. Parempi "myöhään kuin ei milloinkaan" :)
    Hieno asia tuo sytomyssykeräys. En tiedä onko täällä PHKS (Päijät- HämeenKS) alueella tällaista.Samaa taitaa tuossa pohtia myös Jansku. Voisihan niitä tehdä. Ihmeissäni joskus ihailen Kardemumman vauhtia :)
    Hyvää kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Seijasisko: Kiitos! :)

    Jansku ja Daisy: Olettekohan saman sairaalan alueelta, siis PHKS:n? Jos olette, niin tehän voisitte muodostaa työparin ja perustaa yhdessä keräyksen. Keväällä 2010 sinne kerättiin, mutta sen jälkeen ei ole kulunut mitään. Asialla olivat Punanen ja Ravelryssa Hintriikka. Punasen blogin sytomyssypostaukset osoitteessa http://punanen.blogspot.com/search/label/Sytomyssyt

    Mikäli innostutte asiaan, se olisi mitä mainioin asia. Ja keräysaikataulunhan voitte laatia aivan oman mielenne ja tarpeen mukaan. Mikäli teillä on kysymyksiä, vastaan mielelläni. S-postiosoitteeni on tuossa oikealla sivupalkissa esittelyn lopussa. Ilmoittelettehan minulle, miten asia etenee.

    VastaaPoista
  5. Kauniita myssyjä!
    Olen seurannut blogiasi jo piiitkäään, mutta vasta nyt oman blogin laitettuani uskaltauduin kommentoimaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.