Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Trikoopipojen ohje julkaistu


Kuluneen syksyn aikana olen ommellut kasan kaksinkertaisia trikoopipoja sytomyssyiksi.  Ne ovat herättäneet sekä ihastusta että mielenkiintoa kovasti ja ohjettakin on kaipailtu.  Sain julkaisuluvan mallin kehittäjältä Kippovalimo Böök Lankakuppilan Tiina-Riitalta ja tänään olen tehnyt mallipipot ja kuvannut eri tekovaiheita. Varsinainen ohje on tuossa alempana, joten olkaapa hyvät. Voinpa muuten kertoa, että Böökillä tulee myyntiin näitä pipoja myös vuoritettuina talvipipoina.

Tiina-Riitalle lämpimät kiitokset!


 Tässä Sisko esittelee pipoaan, joka on vain lainassa hänellä.

Minähän pyysin aiemmin nimiehdotuksia "päälleni" ja Sude esitti Siskoa. Heti nimi tuntui mukavalta ja tovin asiaa mietittyäni päätin nimetä hänet Siskoksi.  Nytpä on minullakin Sisko, joka toimii aina minulle sovituspäänä. Mainittakoon, että siskoa, siis sisarta minulla ei olekaan koskaan ollut, niin tuli sekin puute korjattua. Kiitos Sude mainiosta oivalluksesta!


Kaksi myssyä valmistui tänään. Menevät OYS:aan sytomyssyiksi jaettavaksi.




5 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä tää trikoomyssy hyvältä kaimani päässä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko,eikös ole aika kiva värikin. :)

      Poista
    2. On kyllä mukavan värinen. Kävin Marimekossa omaa myssyä varten kattelemassa kankaita , mutta ei ne myy trikoota oleenkaan. Mistä oot ostit tämän kankaan?

      Poista
    3. Kempeleen Kangasvillasta. Sinne jäi vielä tätä, tämän värin lisäksi oli samalla kuviolla joku vaaleampi värikin. Ja muutamia muitakin kuoseja, joita olisi voinut ottaa.

      Poista
  2. No niinpä, nyt on sinulla Sisko ja minulla Päämies =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.