Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Toivottua ja mielijohteesta tehtyä


Lapaskuun tuotoksiin ehtii hyvin vielä tämän kertaisen postaukseni ensimmäinen esiteltävä työni. Tänä aamuna nimittäin sain valmiiksi kämmekkäät, jotka ovat melkein samanlaiset kuin edelliset tekemäni, ne esittelin täällä


Palmikkokämmekkäät S-kokoa Nalle-langasta, jota kului näihin 50 g, puikot 3 mm:t. Ihan mutuna oman pään mukaan taas tein paitsi palmikkokaavion nappasin täältä sukkaohjeesta. Varressa resoria 3o, 2n, joka jatkuu muutaman kerroksen jälkeen kädenselän puolella palmikkona. Kämmenosa on sileää. Kiilapeukalo. Korkeutta näissä on pari senttiä enemmän kuin niissä edellisissä, muuten ovat saman kokoiset.




Päätyvät siis kartuttamaan myös Tumpputuvan saldoa.



Sen verran olen vielä itsenäisyyspäivän ja varsinkin linnan juhlien tunnelmissa, että minun piti tehdä iltapuku barbielle.  Tosin kohdalle osuneella hyvällä ohjeellakin on suuri merkitys, mutta puvun värit valikoituivat tuon tunnelman mukaan. 


Barbien juhlamekko, jonka tein Mollien hyvää ohjetta mukaillen. Efektilanka on Schachenmayr Braziliaa (muinoin jostain alekorista meille muuttanutta) ja toisena sinertävää Nallea, joita kului yhteensä 20 g. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta helmaosaa kudoin 2-3 cm korkeammaksi.

Kiitos Mollie selkeästä ja hyvästä ohjeesta!



16 kommenttia:

  1. Hienot kämmäkkäät ja Barbie on suloisessa mekossa.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa nähdä oma ohje käytössä! :D Kiitos siihen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mollie, se tosiaan hivelee mieltä, kun näkee oman ohjeen käytössä! :)

      Poista
  3. Hienot ovat kämmekkäät!

    Mutta ei voi olla totta tuon Barbien mekon kanssa...! Käypäs katsomassa blogipostaukseni 6.12.2010 (siis 2 vuotta sitten itsenäisyyspäivänä): http://heivatutkudelmat.blogspot.fi/2010/12/ken-on-illan-kaunein.html

    Löydätkö muutakin yhteistä kuin Barbien ja itsenäisyyspäivän? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, heti piti käydää katsomassa postaustasi! ;) On kyllä hauska sattuma, että samasta langasta ja väristäkin tehdyt puvut samaan aiheeseen liittyen. Minulla jo toinenkin puku valmiina, sini-valkoinen nyt.

      Poista
  4. Ideaa saa varmaan lainata, miehellä sormissa nivelrikko ja yhdet kaupasta ostetu ohuet on loppuun kulutettu. On todella kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, toki ideaa saa lainata, ole hyvä vaan. Minusta on vain kiva, jos minun ideani miellyttävät toisiakin niin paljon, että pääsevät tuotantoon. :)

      Poista
  5. Hyvännäköiset kämmekkäät! Nuohan voi laittaa vaikka nahkasormikkaiden päälle. Barbeille on kiva tekaissa joskus jotain kaunista. Nätti mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilkka, juu, nahkasormikkaiden päälle nämä onkin tarkoitettu. :)

      Poista
  6. Hienot kämmekkäät. Tottahan toki barbie tyttösen helma pitää olla korkeampi malli,eihän se nyt mikään tuhma tyttö ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, niinpä, eihän barbiekaan voi liehua kovin lyhyessä koltussa. ;) Näinhän ainakin me vanhat rouvat ajatellaaan.

      Poista
  7. Ihanat kämmekkäät, itse vallan käytän sormikkaiden päällä. Söötti barbi juhlamekossaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, minäkin käytän nahkasormikkaiden päällä kämmekkäitä, mutta myös pitkälläni lukiessa ne lämmittävät mukavasti ranteita.

      Poista
  8. Onpa ihanat kämmekkäät. Palmikot ovat niin kauniita.
    Muistan itsekin tehneeni paljon barbien vaatteita, ensin omille nukilleni, sittemmin tyttären nukille.
    Ihanaa näprättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TeSa, barbuen vaatteet ovat tosi mukavia tehdä, valmistuvat nopeasti ja voi antaa mielikuvituksen laukata.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.