Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Körttisukat


Olipas meillä ihana päivä tänään, nimittäin sään puolesta. Muuten ei tavallista päivää kummempi.  Edellisen postauksen lopetin toiveikkaana sanoihin "Tästä se kesä lähtee, kunhan ilma hieman lämpenee. "  Ja nyt näyttää siltä, että toiveeni kuultiin. Lämmintä on ollut n. 20 astetta, tosin vilakka tuuli on tehnyt sen, ettei vielä ole tarvinnut hikoilla.  Mutta pyykit ovat kuivuneet hyvin. Tällaista toivon lisää. :)

Mutta itse asiaan eli körttisukkiin, jotka ovat minun ensimmäiset körttikset.  Niitähän on vilahdellut kai ainakin parin vuoden ajan monissa käsityöblogeissa ja FB:n käsityöryhmissä, mutta minulla malli on ollut tehtävien listalla. Nyt lopultakin sain ne tehtyä.




Malli “körttisukat” , jotka tein muuten omaan tuttuun tapaani mutta raidoitin Novitan ohjeen mukaan.
Koko 39 ja lanka lahjaksi saaduilta nimettömiltä keriltä, luultavasti 7veljestä, menekki 95 g.
Silmukoita varressa 52, terässä 48.
Puikot 3.5 mm sukkikset.




Tulikin pirtsakan väriset sukat. Modernille körttikansalle sopivat tai jollekin ei körtille. Saaja ei ole vielä tiedossa, niinpä sukat jäävät jemmapussiini odottamaan sopivaa käyttöä/käyttäjää.


Minulla on muuten itselläkin tällä mallilla tehdyt sukat, olleet jo varmaan liki 15 vuotta. Äitini, jonka kuolemasta on jo yli 10 vuotta, on tehnyt ne. Viimeisinä vuosinaan äiti ei pystynyt enää kutomaan, joten siksi oletan sukkien olevan  noin vanhat. Niitä en ole paljon käyttänyt ja ovat siksi säilyneet hyvinä. Harmi vaan, kun en löytänyt niitä nyt, että olisin voinut esitellä teille.  Etsintä jatkuu!  ;)




22 kommenttia:

  1. Kyllä nämä on enemmänkin karkki- kuin körttisukat ♥ Körtti-sanasta tulee mieleen vain synkemmät värit, näistä tulee mieleen iso ihana karkkipussi.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, kyllä minullekin tahtoo tulla mieleen tummat värit, kun körttikansan vaatetuksesta puhutaan, mutta nykyisin heilläkin on värikkäämpiä vaatteita, ainakin osalla heistä. :) Tytär muuten luuli värien perusteella, että olen tekemässä kettukarkkisukkia.

      Poista
  2. Kyllä tuolla värityksellä kelpaisi sukat ainakin tälle körtille! :) Herättäjäjuhlillakin näkee nykyään enemmän värikkäitä vaatteita kuin körttipukuja. Minulle nuo lämpimät säät tulivat tosi huonoon saumaan (no, mulle kaikki lämpimät säät tulee aina huonoon aikaan... ;) ), koska en saa lääkityksen vuoksi altistua nyt ainakaan viikkoon auringonpaisteelle. Sisäviikko siis luvassa, jollei tule pilvisäitä. Tämä päivä oli jo yhtä hikoilua, toivottavasti ei nyt tästä ainakaan lämpenisi, minähän sulan kuiviin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, värikkäiden vaatteiden lisääntymisen körttien keskuudessa olen minäkin huomannut seuratessani lähipiiriin kuuluvien körttien pukeutumista. Ja hyvä niin. :)
      Kyllä muuten eilen muistin sinua, kun tuosta lämpimästä nautin. Minusta se on jotenkin surullista, kun sinä et voi nauttia siitä, mutta sinä nautit puolestasi siitä viileämmästä säästä, josta minä en niinkään pidä. Me ihmiset kun ollaan niin erilaisia. :)

      Poista
  3. Ajattelinpa just samoin kuin Sude! Tosi karkkiset,makeat on.
    Mietin, että voispa vaikka tikutella joskus tuollaiset!
    Täällä isolla kirkolla on ollut kans lämmin päivä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, niinhän nämä taitavat olla! Oikein makean väriset! ;) Ja sinun värisetkin. :) Etkös hiljattain sanonutkin sinulla olevan punaista 7veikkaa, ehkä keltaistakin löytyy, joten puikoille vaan körttiä.
      Siellä isolla kirkolla taitaakin olla jo ihan kesäistä. ♥

      Poista
  4. Makeat sukat,körtille tai ei körtille. Lämpimät ilmat vielä odotutavat itseään täällä Perämerenpohjukassa. Toivossa on hyvä elää.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankuritar, kyllä se sinne pohjoisemmaksikin lämpö tulee, odotahan vaan. :) Oli muuten hyvä se kalareseptisi, jonka jaoit hiljattain. :) Meillä on sen mukaan laitettu ruokaa jo kahdesti.

      Poista
  5. Tosiaan, kettukörttisukat vaiko körttikettusukat :) Tykkään väriyhdistelmästä, kivan pirteät. Ne äitisi tekemät sukat löytyy varmaan sieltä tallessa-nimisestä paikasta, johon kaikki aina laitetaan...
    Toivottavasti vielä ei ole mitään helteitä tulossa - työhuoneeni kun tahtoo helteellä olla niin kuuma, ettei työnteosta tahdo tulla yhtään mitään. Mutta muuten on kyllä ihan kiva kun kesä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, jos vaikka nuo körttikettusukat! :D Sukat varmaan löytyvät, ne äidin tekemät, kunhan vain muistaisin, missä se paikka nimeltä tallessa on. :D

      Poista
  6. Jopas on iloiset körttikset!
    Kesä on kiva mut en oo yhtään innostunu siitä, et huomiseks tänne päin luvataan melkein 30 astetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, vaikka lämpimästä säästä pidänkin, en minäkään aivan sentään 30 asteisesta. Enkä siis toivo sinullekaan sellaista.

      Poista
  7. Aivan ihanat sukat! Semmoiset pirteät.

    Lämpöistä ja aurinkoista kevättä sinne pohjoisemmaksi täältä Etelä-Karjalasta!

    VastaaPoista
  8. Hei, mun on pakko vielä vaan kysyä, vaikka paljon olet jonkertonutkin:) Sanoit noiden olevan körttisukat, mutta omilla kuvioillasi. Mitä oikeasti tarkoittaa körttisukat? Tietyy viittaa körttiläisiin, mutta onko niissä jotain muuta erityispiirreitä, josta ne erottuvat? Kerro kiltti tietämättömälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -tarjah-, sanoin sukkien olevan omaan tapaani mutta raidat körttisukista. Siis sukat kudoin omaan tapaani perussukat, mutta raidoitus ohjeesta. Tämä malli on ties kuinka vanha perinnemalli lieneekään, mutta ruvettu kutsumaan körttisukiksi pienen tarinan takia. Ja se tarina on tämä: "Körttiseuroissa saarnamiehen jaloissa oli ollut tällä mallilla neulotut sukat. Sukkamalli oli kiinnostanut emäntää saarnaa enemmän, ja seurojen aikana hän oli painanut mallineuleen mieleensä. Siitä lähtien malli on kiertänyt emännältä toiselle." Sitä en tiedä, onko tarina totta. :)

      Poista
  9. Ihanan pirteät sukat! Tulevat lämmittämään sekä saajansa jalkoja että mieltä.

    VastaaPoista
  10. Nämähän ovat körttisukat kettukarkkiväreillä :) Minäkin olen ajatellut noiden neulomista, mutta kuten yleensä tulen noin 5 vuotta jäljessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, minullakin meni pari vuotta näiden suunnitteluun! :D

      Poista
  11. Vai körttisukat! Kyllä sukat ovat toki erittäin kaunit ja mallikin on oikea,mutta mitäs körttiläiset sanovat punaisesta väristä:) Meillä täällä joka puolella myydään kakkia körttituotteita,kun Herättäjäjuhlat ovat täällä ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, nykykörtit käyttävät jo värikkäitäkin vaatteita, niin eiköhän joku körttikin nämä kelpuuttaisi. Suvussa heitä on, joten nämä saattaa ihan oikeasti päätyä körtille, jos on sopiva "sauma". :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.