Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Taas myssyjä


Olen huomannut, että viime aikoina olen aika usein postannut kolme jotain valmistunutta yhdellä kerralla. On ollut esillä kolme sukat tai kolme myssyä kuten nytkin.   Onkohan minulla joku kolmen syndrooma tai vastaava!  ;)  Mutta olkoon vaan, niin mennään tässä asiassa kuin itsestäni kivalta tuntuu.

Nyt esillä oleviin myssyihin sain innoituksen TiiQ:n myssykimarasta, joten kiitos TiiQ:lle!  Varsinaisia ohjeita näihin ei siellä ole, mutta hyviä kuvia tutkimalla nämä mallit hyvin luonnistuu ainakin kokeneelta kutojalta.




Ensin syntyi tämä raitamalli, jossa raitaosuus on aina oikein neuletta ja päälaki sileää.
Lankana suklaanruskeaa Cotton 8 ja keltaista sekä limenvihreää jämälankaa yhteensä 40 g
Silmukoita aina oikein osassa 102 ja sileässä 112
Puikot aina oikein osassa 2.5 mm ja  sileässä 3 mm.


Keltainen lanka loppui, mutta ruskeaa ja vihreää jäi vielä keräset, joten ne seuraavaankin myssyyn. 




Tähän raitamyssyyn  otin pääväriksi hiekanvärisen langan noiden edellä mainittujen ruskean ja vihreän lisäksi. Päätin tehdä raitoja niin kauan, että pienin kerä (vihreä) loppuu. Ja sitä riittikin melkein kavennusten alkuun asti.
 Langat Cotton 8 kolmea väriä, menekki yhteensä 40 g  
Silmukkamäärät ja puikot kuten yllä.

Ruskeita lankoja jäi vielä jonkin verran, mutta enempää en nyt halunnut rairatöitä tehdä vaan jätin ne odottamaan myöhempään ajankohtaan.  Mutta olipa tällaisten raitapipojen teko niin mukavaa, että taatusti näitä syntyy jatkossa lisääkin eri väriyhdistelminä.





Seuraavaksi pääsi puikoilleni myssy, jonka esikuvana on Lullington Hat. Ravelryssa on tähän maksullinen ohjekin, mutta minä tutkailin kuvaa ja sen mukaan tein oman versioni. Ei siis ole välttämättä täysin ohjeen mukainen. Palmikon tein Declans Hat-myssyn kaavion mukaan.
 Lanka M&K Sommargarn, jonka menekki 55 g
Silmukoita 100, joita tikutin puikot 3 mm:n puikoilla.


Sytomyssyiksi OYS:aan nämä menevät, kuten arvata voi.  Myssyn teko tuntuu nyt kovin mukavalta ja taidankin jatkaa sillä saralla vielä jonkin aikaa. Sukkia minulta on pyydetty ja niiden tekoon siirryn varmaan pian.

Onpa meillä muuten ihana aurinkoinen päivä tänään, mittarissa lukemat nollan kieppeissä ja "räystäät tippuvat". Yöllä oli satanut hiukan lunta, joten sain ulkoilla lumitöiden parissa. Mieshän meillä tavallisesti huolehtii niistä, mutta nyt hän on toipilaana leikkauksen jälkeen ja minä lomitan häntä. Toivon vaan, ettei tule kunnon reilua lumituiskua.




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.