Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Lindan tossut


Viimeksi valmistuneita sukkia tehdessäni kaipasin jotain uutta sukkamallia. Niinpä googlettamalla etsin sellaista tai edes vihjettä kivoista sukista, jotka haluaisin tehdä. Oltiin silloin vielä Äkäslompolossa ja minulla oli vain 7veikkaa jonkin verran jäljellä, mikä asetti rajat sopivalle ohjeelle. En enää muista, miten lopulta päädyin tähän ohjeeseen, mutta niin vain huomasin tekeväni minulle ennestään tuntemattomia tossuja, Lindan tossuja. Tosin huomasin myöhemmin, että olenhan minä näitä tossuja nähnyt muissakin blogeissa, mutta silloin malli ei ole minua ollenkaan houkutellut.





Aika hassun näköiset näin kuvattuina, mutta...




...jalassa mukautuvat ja istuvat hyvin jalkaan.




 Ensin päädyin Mielityn blogiin Viiniä ja villasukkia lukemaan tarinaa Lindan tossujen synnystä. Sitä lukiessani ja Mielityn tossukuvia katsellessa minäkin päätin kokeilla näiden tossujen tekoa.




Ensin valmistuivat nämä Lindan tossut, joiden ohje löytyy täältä (pdf)
 Koko 39
Langat oranssi ja tummanruskea 7veikka, joiden menekki yhteensä 105 g
Ohjeen mukaisin silmukka- ja kerrosmäärin mentiin 3.5 mm:n pyöröllä ja sukkiksilla.

Tossut aloitetaan kutomalla pohjaosa tasona ja sitten siihen lisätään päällinen ja lopuksi varsi. Kanta- ja varvasosaan tulee sitten muutaman sentin saumat.  Nyt noudatin ohjetta kerrankin, yleensähän minä sovellan ohjeita herkästi omien mieltymysteni mukaisiksi. Mutta tavoistani en päässyt täysin eroon nytkään, sillä mietin koko ajan, että nämä tossut voisi varmaan tehdä niin, ettei tarvitse saumoja ommella. Minähän kierrän sitä työtä kaikin mahdollisin tavoin.






Niinpä näiden valmistuttua googletin taas katselin, millaisia Lindan tossuja sieltä löytyy. Tässä vaiheessa huomasin, että onhan näitä tehty minun seuraamissani blogeissa useitakin pareja, joten nähty on. Ja nyt päädyin mm. Hepsin blogiin Saumattomat tossut -postaukseen. Hepsikin oli halunnut päästä eroon saumojen ompelusta ja kertoo postauksessaan, miten sen teki. Muutahan minä en tarvinnut, samoja niksejä vaan kehiin ja uudet tossut puikoille.





Eilen valmistuivat Lindan tossut omana muunnelmani, jossa hyödynsin soveltuvin osin Mielityn ohjetta ja Hepsin tapaa Lindan tossujen teossa
 Langat farkun sininen 7veikka ja tummansininen, nimetön samanvahvuinen lanka, joiden menekki yhteensä 110 g
Puikot 3.5 mm pitkä pyörö ja sukkikset, silmukoita ja kerroksia ohjeen mukaan
Pohjaosan tein magic loop-tekniikalla, mutta varren tekoon nappasin sukkapuikot.

Vähän löpsöjä nämä ovat ainakin minun kapeaan jalkaani, joten seuraavat tossut kannattaa tehdä ohuemmilla puikoilla.




Joitain pieniä muunnoksia tein näihin, esim. kantapään yläpuolella olevat silmukat jätin hakaneulalle odottamaan. Ohjeen mukaan ne päätellään  ennen päällisen tekoa ja sitten myöhemmin siitä poimitaan silmukat, kun siirrytään tekemään vartta.


Kolme lankakerää (tumman ruskea ja molemmat siniset) käytin loppuun niin, että vain vajaan puolen metrin pätkät jäi jäljelle. Sinisiä tehdessäni tein molempia varsia yhtä aikaa muutaman kerroksen erissä saadakseni saman pituiset varret kerralla. Olinpa taas tyytyväinen, kun sain kolme kerän loppua kulutettu kokonaan. 


Kiitos ohjeesta Mielitylle ja avusta Hepsille!



10 kommenttia:

  1. Minäkin olen noita nähnyt, muttei ole vielä tullut kokeiltua. Kivat värit olet tossuihin valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, minulla nämä olivat menneet aiemmin täysin ohi, vaikka on minun pitänyt näitä nähdä. :)

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, että ovat hassun näköiset yksinään kuvattaessa, mutta niin ihanat jalassa. Olen tehnyt aika monetkin ja Hepsin ohjeella.Mmukavasti saa langan loppuja kulutettua ja tulee kivan väräsiä!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kauniit tossut ja muutenkin kun katselin sivujasi taaksepäin hienot körttisukat pipoja ja mikä mulle aivan sydäntä sykähdytti oli silmiä hivelevä talvimaisema hyvät ladut puhdasilma ja tunturimaisema mun tulee aina mieleen tälläisestä kuvasta aakenus ja puhdasluonto(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mukkeri 2, vierailustasi pirtissäni! Oli kiva kuulla, että viihdyit. Tervetuloa toistekin! :)

      Poista
  4. Kivoi tossukoi ja hauskat värit! Mä varmaan tekisin silti saumoilla kun tykkään saumoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, kaikki tavat ovat sallittuja ja väreillä voi iloitella ihan mielensä mukaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.