Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

PHHT päättyi osaltani



PHHT päättyy minun osaltani, sillä nyt esittelen viimeiset työni ja lopuksi yhteenvedon kaikista PHHT-töistäni.  Kaikkihan lähti liikkeelle, kun Mari J julkaisi blogissaan  "Haastan siis jokaisen blogini lukijan osallistumaan "Paastonajan Haaste Hyvän Tekemiseen" -haasteeseen! :) Tempaukseen voi osallistua tekemällä tänä aikana yhden tai useamman käsityön lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen."  Minähän seuraan Marin blogia, niin mukaan vaan.








Kolme sytomyssyä  on täällä viime päivinä putkahtanut puikoiltani.



Ensin valmistuivat nämä kaksi perusmyssyä lankana Puro Batik, menekki yhteensä 110 g näihin kahteen myssyyn
Molemmissa 104 silmukkaa ja 3.5 mm:n puikoilla mentiin.

Minulla oli täysi kerä ja pienehkö jämäkerä Puro Batikia. Täydestä kerästä tein ensin tuon kuvan oikeassa reunassa olevan myssyn. Samasta kerästä aloitin toisenkin myssyn ja sain sen jopa melkein valmiiksi ennen kuin piti ottaa jatkoa siitä jämäkerästä, josta sitten jäi vähän pienempi jämäkerä.






Tässä vaiheessa totesin, että mukanani olevat sytomyssyihin sopivat langat ovat aika vähissä, näiden kuuden kerän lisäksi yksi täysi kerä puuvillalankaa.  Kuvassa vasemmalta alkaen Tennesseetä kaksi kerää, Bommix Bamboo, Tennessee, Puro Batik ja Tennessee. Rohkeasti päätin tehdä näistä vielä myssyn, vaikka niiden riittävyyttä emminkin. Lopulta langoista pääsi myssyyn nuo muut paitsi tuo valkoinen kerä, se jäi edelleen lankakassiini. Nuo toiset värit eivät lopultakaan huolineet valkoista mukaansa.




Perusmyssy kuudesta  eri langasta, menekki yhteensä 50 g
Silmukoita alussa 88, sileässä 96, puikot 3 mm

Ja lopulta sain kuin sainkin aikaan tämän matalahkon myssyn. Kahteen kertaan kyllä piti kutoa ja ottaa lopuksi siitä täydestä kerästä muutama metri viimeisiin kavennuskerroksiin. Mutta minun silmääni myssy näyttää ihan kohtuullisen kivalta ja voisin kuvitella jonkun miehen valitsevan tämän itselleen. Miehen siksi, että tämä on matalampi kuin minun yleensä tekemät myssyt ja kuvittelen miesten käyttävän yleensä matalampia myssyjä kuin naiset.




Ja tässä alla näet koosteen niistä neuleistani, joilla osallistun mainittuun PHHT-kampanjaan.



Myssyjä yhteensä yhdeksän ja kaikki menevät sytomyssyiksi 



Kahdet sukat, kaksi tuubihuivia ja barbien vaatteita, jotka kaikki päätynevät Oulun HOPEn kautta jollekin tarvitsijalle, sukkien toinen vaihtoehto on päätyä OYS:aan sytosukiksi.


Kiitos Marille kivasta tempauksesta!  Vaikka ilman tempaustakin olisin  varmaan tehnyt suunnilleen samat työt, niin jotenkin sitä vaan paneutuu erilailla touhuun, kun tekee johonkin tiettyyn juttuun, on se vaan hassua. Nyt vain odotellaan Marin postausta, jossa hän esittelee kaikkien osallistuneiden työt. Jännittävää nähdä, kuinka paljon saimme yhdessä aikaan.  Kannattaa siis seurata Marin blogia Heivatut Kudelmat.




13 kommenttia:

  1. Ihalien sinua hyvistä töistäsi , että teet sitä pyyteettömästi hyvästä sydämestä. Ihailen! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Ihalien sinua hyvistä töistäsi , että teet sitä pyyteettömästi hyvästä sydämestä. Ihailen! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Auli, lämpimistä sanoistasi! :) Hyvää pääsiäisen jatkoa sinnekin!

      Poista
  3. Hyvin taas teit hyvää.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina! :) Hyvää pääsiäisen jatkoa sinnekin!

      Poista
  4. Kylläpä ehdit tehdä monta kaunista hyvää työtä Marin tempaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, aika montahan näitä tuli, mutta pieniä ovat. :)

      Poista
  5. Kiitos osallistumisestasi! :) Jos vielä viitsit käydä laittamassa siihen haastepostaukseen yhteenvedon PHHT-käsitöistäsi, niin saan tarkistettua, pitävätkö sinun ja minun laskelmat yhtä. ;) Tai yritän muistaa huomenna käydä katsomassa tämän postauksesi uudelleen (olen jälleen eri huoneessa kuin muistikirjani...). Huomasin jo tänään, kun eräs osallistuja kävi ilmoittamassa oman yhteenvetonsa, että olin laskenut yhden hänen käsitöistään kahteen kertaan, vasta tallentamiani kuvia vertaamalla huomasin, että niinpä siellä oli sama työ kahdessa kuvassa. Sinä olet kyllä mukavasti pitänytkin kirjaa PHHT-töistäsi, oikein esimerkillisesti. :) Jänskättää minuakin, paljonko hyvää olemme yhdessä saaneet aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, homma hoidettu, kuten varmaan olet jo huomannutkin. Meillä katkesi nettiyhteys tämän postauksen julkaistuani, niin en päässyt heti laittamaan tietoa sinulle. Jännätään yhdessä lopputulosta! :)

      Poista
  6. Ahkera olet ollut, paljon kauniita töitä!
    Hyvää Pääsiäistä Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mammutti! :) Hyvää pääsiäisen jatkoa sinnekin!

      Poista
  7. Mainio saalis, kauniita töitä!
    Se on totta, että näihin tempauksiin osallistumalla saa tekemisiinsä ihan uutta puhtia! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, sitä joskus yllättää jopa itsensäkin näissä tempauksissa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.