Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Pionit kukkivat täälläkin


Tänään teen pienen kukkaiskatsauksen pääasiassa pihakukkiini. Käsitöitä sitten taas seuraavassa postauksessa.


Pionit on yksi minun lempikukistani, joiden avautumista joka kesä odotan. Ja on aina ilon päivä, kun niiden kukat avautuvat. Tämä kesä on ollut kovin viileä, joten odotus on ollut tavallista pitempi, mutta nyt se palkittiin, kun ensimmäiset kukat avautuivat toissa päivänä.



Nämä punaiset avautuivat tänä kesänä ensimmäisiksi ...



... ja sitten nämä herkät vaaleanpunaiset. Kolmaskin lajike on vielä, mutta se on vasta nupuilla. 

Parina edellisenä kesänä pioneissani on ollut kovin runsas kukinta, mutta tänä vuonna ei päästä samaan. Mutta on niitä nytkin kymmeniä, joten iloa silmälle on.




Vaatimaton vuorikaunokki  on myös minulle mieleinen pihan koristaja



 Entäs päivänkakkara, joka saa levitä oman tahtonsa mukaan perennapenkeissämme.



Niin on tehnyt tämä pieni orvokkikin, joka on valinnut kovin ahtaan kasvupaikan. Siksi kai kokokin on jäänyt noin pieneksi.



Sisällä ilahduttaa soilikki.




9 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kesän kukkijoita. Soilikissa on kaunis väri.

    VastaaPoista
  2. Samoja kauniita kesän kukkijoita löytyy meidänkin puutarhasta. Soilikkia mulla ei ole,mutta santut kukkivat.....:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia. Minulla ei ole ollut soilikkia moneen vuoteen, vaikka se on niin kaumis kukka.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkia. Meillä ovat pionit, jotka kuuluvat myös minun lempikukkiini, jo kuituneet.

    VastaaPoista
  5. Hurmaavat pionit!
    Täällä jatkuva sade painaa kukat maahan...

    VastaaPoista
  6. Ihanat pionit! Ilo silmälle, omat kun kukkineet jo ajat sitten.

    VastaaPoista
  7. Pionit on myös minun lemppareita. Harmillinen kaatosade vaan ei niille tehnyt oikein hyvää, toisaalta niitä raaski sitten paremmin kerätä maljakoon sisälle :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteistanne teille jokaiselle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.