Sorruin alelankaan

Reilu viiko vierähti taas mökillä. Mukavissa tunnelmissa vaikka sää olikin kovin kolea, muistutti minun mielestäni ihan syksyä. Mutta toivon, ettei se aivan vielä ala.  Käsitöitäkin tein muun touhun ohessa, mutta niitä minulla ei ole vielä esiteltävässä kunnossa, joten niihin palaan myöhemmin.

Sen verran käsitöihin liittyvää täytyy kertoa, että sorruin ostamaan lankaa, vaikka olen päättänyt olla ostamatta yhtäkään kerää ilman todellista tarvetta. Mutta sorruin, kun kävin ruokaostoksilla sikäläisessä marketissa ja näin lankahyllyn ohi kulkiessani, että myyjä touhusi lankojen kanssa. Hyllyyn piti mahduttaa Novitan syysuutuuksia ja siksi poistuvia värejä pantiin aleen. Tovin siinä hiplasin varsinkin niitä alelankeja, kun tuo kuvan punainen Nalle jotenkin houkutteli minua kovin. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että kolme niistä punaisista keristä lähti mukaani. Kauniin väristä sukkalankaa, ajattelin. 

Sitten mökille ajellessani jo vähän kaduin heikkoa luonnettani ja sortumistani, kunnes mieleeni muistui Helena Anhavan runo "kutojanaisesta". Olen osan siitä kopsannut itselleni muistiin joskus kauan sitten ja olenpa tainnut täällä Lankapirtissäkin julkaista sen pätkän. Ja niin teen nytkin. Se jos mikä, kertoo meidän kutojanaisten sielusta paljon. 

”entä jos paljastan teille

että kutojanaisella on juopon sielu,

hän ei juo, hän kutoo.

Itselleenkö – ei – tai kenties sittenkin

vain itselleen, sille imaginaariselle

joka tahtoisi kääriä villaan

kaikkien maiden repalesielut,

juuri kuin Pussisen akka hän uskoo:

enemmän on lankaa kuin kylmää.

Kun masennus yllättää,

jalat vievät lankakauppaan,

jos raha ei riitä,

hän vain hypistelee ja nuuhkii

(ties vaikka söisi salaa).”

Voiko parempaa oikeutusta ollakaan langan ostolle, vaikka se olisi ns. tarpeeton. Siis voisi kai sen muutaman lantin käyttää huonomminkin kuin lankaan, varsinkin jos siitä langasta muotoutuu jotain lämmintä jollekin "repalesielulle".  

Maariankämmekät ovat aivan hullaantuneet tänä kesänä mökkimme pihapiirissä ja lähimaisemissa. 

Aina niitä siellä on, mutta ei näin tiheitä kasvustoja eikä niin laajalle levinneenä kuin nyt. 

Aiemmin en ole raskinut niitä poimia sisälle maljakkoon, mutta nyt päätin viedä muutaman pirttin pöydälle. Ja yllätyin, kuinka hyvin ne kestivät koko viikon, nuputkin aukesivat eikä vanhimmat kukat tippuneet pöydälle.

Muutenkin mökillä seurailen kasveja ja eläimiä.  Nyt meidän ilona olivat myös lupiinit, joita monet kai ihan vihaavat vieraslajeina. Muuten en niihin ota kantaa, mutta minusta  ne kuitenkin kukkivat kauniista kuten nämäkin vaaleanpunaiset liiterin takana.

Samaisen liiterin seinässä hirrenkolossa hautoo leppälintu. Liekö sama lintu, joka teki pesän mökin räystään alle vanhan pääskysen pesän päälle ja ehti ainakin aloittaa munimisen. Oltiin välillä kotona kai viikon verran ja kun palattiin mökille, niin pesä oli hajoitettu, jäänteet löytyivät pihalta. Ehkä orava oli käynyt ei toivotulla vierailulla.

Tänäkin kesänä olemme muutaman kerran kalastaneet tällä pienellä erämaajärvellä. Verkkoja ja katiskaa uitamme tuolla ja joskus saadaan kalaakin. Tänä kesänä on Ahti ollut hiukan kitsas, mutta muutama pieni siika ja kasa ahvenia on sentään saatu ja popsittu.

Tätä polkua pitkin tallustelemme veneelle. Tuo polun yllä oleva laho koivunrunko muodostaa mielestäni kuin portin. Aina sen alta kulkiessani ajattelen, jokohan se rymähtää alas. Jospa sentään vasta talvella lumen painosta.