Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kaarisillan päässä


Edellisessä postauksessa kerroin, miten törmäsin ihanaan myssyyn ja hullaannuin siihen niin, että tiesin heti haluavani sellaisen itsellenikin. Siitäkin huolimatta, että siinä vaiheessa minulla ei ollut käsitystä,  löytäisinkö kyseisen myssyyn ohjeen. Ajattelin jo, että teen sellaisen itselleni vaikka katselemalla sitä käsiini tullutta myssyä. Mutta eipä minun tarvinnut kauan olla epätietoisuudessa myssymallin nimestä ja linkistä ohjeeseen, kiitos Hepsin, joka nopeasti kommentissaan opasti minut oikeille jäljille. Taas kerran nähtiin kuinka ihana ja auttavainen yhteisö Blogistania on, ainakin nämä kässäblogit. Seuraavana päivänä sitten valmistui minun omakin myssyni.



Kaarisillan päässä -myssy itselle TiiQn ohjeella, joka löytyy täältä
Langat tummanruskea SandnesGarnin Smart ja pinkki Svarta Fåret Ulrika, joiden menekki oli yhteensä 90 g
Puikot 3 mm:n pyörö  ja 3.5 mm:n pyörö ja sukkikset

Ohjetta noudatin aika pitkälle, mutta mallimyssyni mukaan jatkoin lyhennettyjä kerroksia tein enemmän.

Olisin halunnut pinkin pääväriksi ja ruskean raidoiksi, mutta pinkkiä ei olisi riittänyt, niin tein tällaisen. En malttanut odottaa lankakauppaan pääsyä. Ja olen ihan tyytyväinen väreihinkin myssystä puhumattakaan.



Päälakeen tein kahden kerroksen raitoja.

Kuvaa myssystä omassa päässäni en saanut kunnollista, mutta edellisessä postauksessa poseeraan se innoituksen antanut myssy päässäni, joten tämä riittänee.


TiiQ kertoo täällä blogissaan Käsistä karannut, että myssy on alunperin tehty Kaarisilta-huiville pariksi. Nyt mietin, pitäisikö minun tehdä huivikin, ehkä. Kiitos, TiiQ, taas kerran hyvästä ohjeesta!






12 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.