Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Tässä syntyy tossukat


Eilen sunnuntaina istuin käsityötuolissani moneen otteeseen, vuoroin kudoin ja vuoroin purin. Lauantaina olin jo aloittanut edellisen postauksen sukista jääneen jämälangan tuhoamisen. Tossut ajattelin tehdä kun lanka ei sukkiin asti rittänyt. Mutta oikein selkeää mallia ei mielessäni ollut, niin meni kokeiluksi.

Siinä istuessa ehti sentään ajatellakin kaikenlaista, mm. mieleeni juohtui Blogistanian vanhat ajat, jolloin oli liikkeellä kaikenlaisia meemejä ja haasteita. Niin paljon, että niihin ehti kyllästyäkin. Milloin kerrottiin itsestä totuuksia tai jotain muuta. Kerran kaikki esittelivät mielipaikkansa, jossa tekevät käsityötään.  Minäkin siihen osallistuin ja esittelin parikin mielikässätuoliani täällä.



Nyt minä istun hiukan erilaisessa tuolissa ja ryhdikkäämmin. Se entinen kun houkutteli aina minut "lösähtämään" vähän niin kuin kasaan menisin. Pidemmän päälle siinä alkoivat hartiat jumittaa, niinpä vaihdoin viereiseen kiikkutuoliin. Siinäkin aina välillä ojennan selkäni suoraksi enkä nojaa selkänojaan koko aikaa. Kuvassa näet myös keskeneräisen torkkupeiton tekeleen ja tuolin takana lankakorini.



Tässä istumme Seijasiskon kanssa kutomassa sytomyssyjä, kun äänimies asentaa mikkiä. Tapahtuman varmaan joku pitkään Lankapirtissä vieraillut muistaakin, kun meidät nähtiin silloisessa  TV2:n Suomi express-ohjelmassa aiheena sytomyssyt. Siinä minä istun löhöämistuolissani ja Seijasisko nykyisellä paikallani (tosin eri tuolissa).

Kaihoten muistelen noita vanhoja aikoja, jolloin käsityöblogit olivat kovin suosittuja. Nyt tuntuu, että moni lopettaa blogin kirjoittamisen ja ehkä siirtyy neulebodcastin tekoon. Olenpa hiukan kaivannut noita meemejäkin. Siispä rohkenen haastaa nyt kaikki käsityöbloggajat esittelemään mieluisimman käsityön tekopaikkansa. Kerro minulle, jos otat haasteen vastaan, että tiedän tulla kurkkimaan, millainen sinun suosikkipaikkasi on.


No se tuoleista, nyt pääasiaan eli valmistuneeseen käsityöhöni.



 
Tossukat koko 39-40 hiukan tossukka-ohjettani muunnellen.
 Punaista ja sinistä Isoveli-lankaa yksínkertaisena, menekki yhteensä 65 g
Silmukoita  oli ohjeen mukainen 32, puikot 5 mm.



Punaista lankaa jäi vajaa puoli metriä enkä saanut ede toivomiani punaisia kukkia, vain keskustat. Sinistä jäi ison kananmunan kokoinen keränen. Hmh, mihinkähän senkin käyttäisi.




Jotkut ovat valitelleet, että usein kerrosten vaihtumiskohtaan varsinkin ohuissa raidoissa muodostuu ikään kuin porras. Huomaatko helposti, missä kohtaa kerros vaihtuu? Minusta vaihtumiskohta on melko huomaamaton. Teen sen niin, että teen päättyvän kerroksen viimeisen silmukan jo uudella värillä. Helppoa, eikö totta.





4 kommenttia:

  1. Olipa kiva kun laitot meenmin pitkästä aikaa .. otan haasteen vastaan kunhan kerkiän. Kiva tossukat!

    VastaaPoista
  2. Seijasisko, kiva, kun otat haasteeni vataan. :)

    VastaaPoista
  3. Kivat tossut! Kiitos tuosta kerroksenvaihtumisvinkistä. Sitä tässä muutama viikko sitten Piikun kanssa pohdiskeltiin. Ja haasteen otan vastaan!
    Minäkin muistelen kaiholla niitä blogimanian alkuaikoja. Oli tosi hauskaa kirjoitetlla ja lueskella sekä antaa ja saada kommentteja. Nykyään kommentointikin on tehty niin hankalaksi kaikkine katukyltteineen sun muineen, että välillä jää kirjoittamatta vaan sen vuoksi. Tähänkin postaukseen kirjoitin kommentin perjantaina kolmeen otteeseen, mutta kun kirjoitus hävisi aina bittiavaruuteen, niin luovutin. Saas nähdä miten tällä kertaa käy!
    Harvakseltaan nykyään tulee kirjoitettua eikä tekstitkään ole enää niin hauskoja kuin kymmenen vuotta sitten. Välillä vanhoja lukiessa itteäkin naurattaa :) Jatkan kuitenkin. Enkä siirry podcasteihin - kun en yhtään sellaista ole koskaan jaksanut kuunnella loppuun asti, niin miks kuvittelisin et joku muu jaksais kuunnella mun höpinöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, joo Piiku minuun oli yhteydessäkin s-postitse ja sen muistaen tulin laittaneeksi tännekin tuon mielestäni hyvän ja helpon niksin. :)
      Se oli sitä meidän bloginuoruutta! Ja nuoruudessahan on kaikki ihanaa ja sitä on kiva muistella! :) Kiva kuulla, että on muitakin samaa mieltä podcasteista kuin minä. En siis ole aivan fossiili. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.