Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 2. lokakuuta 2020

Vielä yhdet syyskuiset

 Muutamia päiviä sitten valmistuivat yhdet sukat miehiseen jalkaan. Näitä tein useaan otteeseen ja välillä noita edellisen postauksen patalappuja, joiden teko miellytti sillä hetkellä enemmän. Mutta nyt nämäkin ovat valmiit ja kuvattukin. 


Perusukat kokoa 45, varsi 23.5 cm kantalapun yläreunaan mitattuna
 Lanka Novitan 7veikkaa, menekki 167 g  
Silmukoita 60, puikot 3.5 mm:n sukkikset.

Varren suuosaan tein ensin 2o, 2n -resoria 10 kerrosta, minkä jälkeen nurjiin raitoihin helmineuletta koko varren ja vielä jalkaterän päälliseenkin kärkikavennuksiin asti.


Mitäs näistä muuta kertoisin, ihan tavissukat.  Tekeminen tosin tuntui pitkästyttävältä, mutta loppuun päästiin. 

Kuukausikin vaihtui eilen, mutta melko lämpöisenä päivät tuntuvat jatkuvan. Ruskaa on vielä jäljellä, mutta päivä päivältä yhä vähemmän. Pian se on talvi, ehkä...  Mutta ensin hyvää syksyä kaikille!


3 kommenttia:

  1. Miesten sukkien tekeminen tuntuu joskus pitkästyttävältä. Olen aloitellut joululahjasukkien teon sivussa kun teen muuta välillä ja toivottavasti olisi kerrankin ajoissa valmiina ja ei tulisi pakkotahtista neulomista lopuksi. Pojalle ja vävyille on toiveena ohuet villasukat ihan perussukkana. Niihin menee aikaa. Naisväki toivoo kaikenlaista pitsiä, kirjoneule, palmikkoa . Menee niihin 12 pariin jkv aikaan.

    VastaaPoista
  2. Siis piti kuitenkin ekaksi sanoa, että olet neulonutkivat sukat.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, kiitos kommenteista! Ohuesta langasta tehdyt miesten sukat ottavat tosiaan aikaa. Ja kolmet sukat ottavat kolminkertaisen ajan. Huh, sanon minä noiden paksusta langasta tehtyjen jälkeen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.