Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Tennarisukat

Hupsista, onpas aikaa kulunut edellisestä postauksestani. Melkein kolme viikkoa. Eipä taida löytyä Lankapirtistä näin pitkää postausväliä koko reilun 13 vuoden ajalta n.1800:n postauksen joukosta. Hitaasti ovat käsityöt edenneet, lukeminen vie edelleen paljon aikaani ja taitaapa tämä koronatilannekin alentaaä aktiivisuuttani. Kotona olla "möllötetään" pakollisia menoja lukuunottamatta, mutta voisihan tilanne olla huonompikin esimerkiksi sota-aikaan verrattuna. Tähän on vain sopeuduttava.


Mutta muutama sananen käsitöistäkin.

Nämä tennarisukat kokoa 42 valmistuivat helmikuun lopulla

Langat Novitan 7veikkaa ja nauhoissa Gjestalin Jannea, menekki yhteensä 196 g

Virkkuukoukkuna 3 mm:nen.


Nämä ovat jo kolmannet tennarisukat tänä talvena ja luulen, että ovat viimeiset tekemäni. On nimittäin minusta turhan hankalaa tehdä varsinkin, kun saaja on 500 km:n päässä, ettei voi käväistä sovittamassa. Johan näitä tekisi, kun olisi sopiva ohje saatavilla, mutta kun koko ajan joutuu olemaan aistit herkkinä ja pähkäilemään, onkohan tämä näin hyvä ja sopivan kokoinen. Minun taitoni ja sietokykyni ei oikein tahdo riittää tällaiseen, siksipä olen ajatellut, etten moiseen enää ryhdy. Nyt vain toivon, että nämä ovat sopivat pojallemme, joka tällaisia toivoi.

Ne edelliset löytyvät täältä ja täältä, jos jotakuta kiinnostaa.


Kauniita kevättalven päiviä ollaan viime aikoina saatu, tosin väliin tulee uutta lunta taivaan täydeltä. Sanovat meillä olevan 70 cm lunta, mitä määrää ei ole pitkään aikaan ollut täällä. Nytkin aurinko paistaa ihanasti ja valkoiset hanget hohtavat.


Muita vieraita ei ole käynyt kuin tintit, jotka usein ovat seuranamme lounasaikana.


6 kommenttia:

  1. Sitkeästi olet kuitenkin yrittänyt sopivat tehdä, mä en olis viitsinyt. Tuntuu, etten saa edes itselle sopivia vaikka sovittanutkin olen. Purkuun meni viimeisimpien sukkien teräosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, oltaskohan me liian vaativia eikä kelpaa muu kuin täydellinen lopputulos!?! Sellainenkin ajatus on tullut jossain purkuvaiheessa mieleen. 😏😐

      Poista
  2. Tennarisukat on kyllä sellaiset, etten suostu tekemään. Nostan hattuani sinulle. Kyllä tämä korona-aika vähän tahtoo olla haahuilua. Olen ihan varma, kun alkaa joskus entisen kaltainen arki, niin harmittaa, etten siivonnut kaappejani ja laatikoitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Gnu, lohdullista kuulla, että sinäkään et haLUa tehdä tennariskukkia. 😃
      Meilläkin muuten saisi joku siivota mm. kaapit ja laatikot, mutta minä vain yritän viihdyttää itseäni. 🤣

      Poista
  3. Ihastuttavat tennarisukat ja sininen on hyvä väri. Ihanaa kun kevät tulee ja valo lisäänty.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.