Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Jalmarit täällä tallusteltaviksi


Jalmari sukatkin siis valmistuivat! Seijasiskohan esitteli tällaiset joku aika sitten ja minunkin piti saada samanlaiset puikoille. Viime viikonlopun mökkimatkalla aloitin ja nyt ovat olleet jo muutaman päivän valmiina muuten, mutta höyrytystä ja kuvaamista ovat odottaneet.



Malli Katiijan Jalmarit pienin muutoksin
Koko 43
Lanka Novitan 7 veljestä, kulutus 110 g
Puikot 3.5 mm, joilla silmukoita 60



Tässä vielä esittely sukkien paraatipuolista. Nämä sukat menevät lähiaikoina Hillokellarin kautta lahjaksi eräälle herrasmiehelle.

Taas on viikonloppu alkamassa. Tämä viikonloppu onkin mielenkiintoinen ja varmaan hauska, niin uskon. Saan kahdet eri vieraat, joista ensimmäinen saapuu jo tänään. Mutta tarkemmin kerron, kunhan vierailut ovat ohi ja tiedossa, kuinka hauskaa on ollut. Olenpa minä salaperäinen!


Hauskaa viikonloppua toivottelen taas kaikille! Lämmintä säätäkin on luvattu ja ainakin tänne Oulun seudulle poutaistakin.


25 kommenttia:

  1. Kivat sukat. Pitäisköhän minunkin tekaista Jalmarit.

    Hauskaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit Jalmarit!
    Hauskaa viikonloppua vieraiden kera ja ilmatkin pitäisi vielä olla kesäiset. AInakin meillepäin luvattiin lämmintä viikonloppua ja ensviikolla tulisi kylmää.

    VastaaPoista
  3. Hienot Jalmarit; kiva kun on olemassa miesten mallejakin perussukan lisäksi.

    VastaaPoista
  4. Ovatpas kivan näköiset Jalmarit.
    Kyllä noi vois itelleenkin tehdä, kun vaan ehtis.
    Oikein kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiva, että löysit Jalmareiden ohjeen. Yritän aina bongailla Jalmareita ja nähdä niistä eri versiota. Sinisissä kyllä näkyy Jalmarit edukseen.

    VastaaPoista
  6. Tuo on kerrassaan mainion näköinen malli. Jospa saisi vielä tässä sukkasadon aikana tehtyä tuollaiset.

    VastaaPoista
  7. Onpas hauskat ja miehiset sukat. :o) Miten multa on mennyt tällainen malli ihan ohi??

    VastaaPoista
  8. Hyvännäköiset Jalmarit!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Onpa hienot jalmarit. Se mies, joka ne saa, on varmasti onnellinen.

    VastaaPoista
  10. onpa kauniin väriset Jalmarit! Kyllä ne saava herrasmies varmaan tykästyy niihin!
    Täällä "pohjoisessa" on myös ollut ihanan aurinkoinen päivä. Mukavaa viikonloppua sinulle ja vieraillesi!

    VastaaPoista
  11. Kivat sukat ;) Minäkin olen ohjetta sillä silmällä katsellut, että yritän Sukkasadon aikana sellaiset neuloa.

    VastaaPoista
  12. Tervesiä Intsun luota. Täällä mukavaa. Kivat Jalmarit 7-veikasta.<3
    Mukavaa viikonloppua ystäviesi seurasssa.

    VastaaPoista
  13. Mukava malli sukkasissa, nätit!

    VastaaPoista
  14. Upeat! Ihan jo tekee mieli ittekki kutoa tuollaiset.
    Hyvää ja kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Komeat on Jalmarit!
    Itsellä tuo samainen ohje jo jemmattuna vaan eivät ole vielä puikoille asti päässeet. Vaaleassa langassa tuo malli on edukseen, kuvio näkyy niin hyvin..hienot on :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Olen aiemminkin törmännyt Jalmareihin blogeissa - hienot ovat. Varmasti neulon itsekin Sukkasadon aikana.

    VastaaPoista
  17. Annikainen: Joo, tekaisehan sinäkin Jalmarit! ;)

    Mammutti: Eka vieras poistui hetki sitten, nyt odotteleen seuraavia! ;)

    Neili: Herrasmiehelle herraskaiset! ;D

    Marjut: Joo kiva on tehdä miehillekin jotain muuta kuin perussukkaa. :)

    Päivi: Se on harmi, kun ei kaikkea haluamaansa aina ehdi tehdä.

    Katiija: Kiitos sinulle ohjeesta! ;)

    Mari: Kiitos! :)

    Nna: Vielähän on Sukkasadon aikaa reilu kuukausi, joten panehan vain Jalmarit puikoille sinäkin! ;)

    makepeace75: Hyvä kun nyt sattui kohdalle! ;)

    Tupuna: Kiitos! :)

    Äippä: Toivotaan, että saaja on tyytyväinen näihin. :)

    Mari: Kiitos! ;)

    Irina: Nyt taas paistaa aurinko, vaikka yöllä satoi kovasti vettä. Kova länsituuli on, mutta miittarissa +14. ;)

    Leena: Vielä on onneksi reilu kuukausi aikaa korjailla satoa! ;D

    Seijasisko: Siellä ja täällä onkin tavallisuudesta poikkeava viikonloppu! ;)

    Ommpumato: Kiitos! ;)

    Kati: Kiitos! ;)

    Heleena: Siis Jalmarit sielläkin puikkoille! ;)

    Sipi: Vaaleassa langassa yleensäkin pääsee kuvio paremmin esille kuin tummassa. :)

    Päivikki: Siis sinunkin puikoillesi vain Jalmarit lähiaikoina! ;)

    VastaaPoista
  18. Oi,Jalmarit ovat niin upean miehekkäät.Sellaiset olisi minunkin saatava puikoille.Alkaakin jo kyllästyttää nuo itsestään raidoittuvat langat,joista ei voi neuloa kuin perussukkia.

    VastaaPoista
  19. Hah-haa, arvaas mitkä sukat minulla on puikoilla? Aikas lailla tämän näköiset, joten tee vain sinä puolestasi palmikkoa takanilkkaan ;)!

    VastaaPoista
  20. Famu: Voin suositella Jalmareiden teko, joten puikot vain suihkimaan! :)

    Peppiina. Kiitos! :)

    Pappi puikoissa: Hah, sattuipa taas metkasti! ;) Minulla on nyt kahdet sukat kesken, mutta kun saan ne valmiiksi, niin eiköhän... ;DD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.