Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Hilloa keittelin



Edelleen noita sukkahilloja keittelen Sukkasadon Hillokellariin! Mitähän hilloa nämä mahtaisivat olla, ehkä karviais- ja mustikkahilloa taas. Viime viikolla jo molemmat aloitin ja ensimmäiset sain valmiiksi maanantaina ja toiset tänään iltapäivällä. Raitasukkia tikuttelin viikonloppuna blogiystävieni kanssa rupatellessa.


Malli perussukat Matleenan tapaan koko 41-42
Lanka 7 veljestä, kulutus 120 g
Puikot 3.5 mm, joilla silmukoita 54


Värit näkyvät kuvasta huonosti, mutta ovat tumma vihreä ja ruskea. Sukat menevät Tompalle 11v, joka toivoi tavallisia vihreitä sukkia ruskein raidoin.





Malli Saltkråkan Ullasta koko 38
Lanka 7 veljestä, jota kului 80 g
Puikot 3.5 mm, joilla tikuttelin ohjeen mukaisesti



Malli on minusta kaunis, mutta ehkä olisi saanut olla hiukan paksummat puikot. Ainakin luulen, että kaunis kuvio olisi siten päässyt paremmin esiin. Pitää lähiaikoina tehdä toiset nelosen puikoilla, niin sittenhän asia selviää. Nämä tein pelkästä tekemisen ilosta ja menevät jemmavarastooni odottamaan pääsyä jollekin sukantarvitsijalle.


Ja nyt lähden viemään nämä sinne Hillokellariin. Heippa ja kivaa loppuviikkoa!


14 kommenttia:

  1. Makiat hillot olet keitellyt. :)

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva malli tuo Saltkråkan. Mulla on "muutama" kerä seiska veikkaa ja tuollaiset voisi tikuttaa.
    Oli hauska lukea myös onnistuneesta viikonlopusta.

    VastaaPoista
  3. Onpas kivat sukat. Piti heti käydä tulostamassa ohje. On se vaan kumma, miten monet mallit "avautuvat" vasta kun näkee ne jonkun tekeminä..

    VastaaPoista
  4. Tuota saltkråkan-mallia pitää kyllä vielä kokeilla. Saisiko peräti sukkasadonkorjuuseen aikaiseksi...

    VastaaPoista
  5. Hienoja sukkia, etenkin Saltkråkanit. Teit noihin kuitenkin ohjetta lyhyemmät varret, eikös? Mun omat Saltkråkanit ulottuvat melkein polviin, kun tein sen ohjeen mukaisesti niitä mallikertoja, mutta on se kyllä niin ihana malli, että oli aivan ilo tikutella. :)

    VastaaPoista
  6. Hienoa hillokellarin täytettä!

    VastaaPoista
  7. Oho! Sinähän olet puikotellut ahkerasti.

    Tulin just Tampereelta kotiin ja täällä kotona minulle olikin iloinen yllätys:DDD Kiitos tuhannesti! Kauniita sukkia:)

    Tuota edellistä postausta katsellessä tuli mieleen vuosi 1991 lokakussa satoi täällä etelässä paksu kerros ensilunta.

    Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Ootpas taas ollut ahkera. Siniset sukat on tosi nätit! Saiskohan tuollaiset aikaiseksi!!!
    Mennään viikonlopuksi Muonihhoon. Pitää miettiä Oulun messuja! tekis mieli;-D

    VastaaPoista
  9. Täällä sitä on kaiken aikaa sukkatehdas toiminnassa! Hienot sukat noi jälkimmäiset varsinkin. Mulla ei meinaa valmistua muutakuin pahaisia lapasia!

    VastaaPoista
  10. Tupuna: ;D

    Tintin: Saltkråkaneita voin suositella, tulee kauniit sukat. ;)

    Tuija: Saman olen huomannut, että jotkut tai oikeastaan monet ohjeet "avautuvat" vasta, kun näkee ne jonkun tekeminä. ;) Nyt sitten vain Saltkråkanit puikoille sielläkin!

    Hillanen: Kiitos! :)

    Eva: Joo panehan sinäkin "kråkanit" puikoille, vielä on kuukausi aikaa sadonkorjuuta. ;)

    Mari: Joo tein mallia lyhyemmän varren, kun minulla tuli sukasta kovin kapea ohjeen silmukkamäärällä, niin ajattelin ettei korkeampana ehkä mahdu jalkaan. Ymmärrät kai mitä tarkoitan. ;) Se mallineulehan on aika joustamatonta. Aion tehdä toiset pitemmällä varrella, joko paksummilla puikoilla tai lisään silmukoita.

    Marjut: Kiitos! :)

    Villa Lankala: Kiva, että itellooni löysi teidän postilaatikolle! Kiitos itsellesi! ;)

    Marleena: Ai Muonihoon! ;D Mukavaa matkaa! Olisi kyllä kiva saada sinut messukaveriksi. Elän toivossa! ;)

    Intsu: Minustakin nuo sukat on aika makeet! ;) Minulla on vain sukkatehdas, sinulla käsityötehdas! ;D Teet niin paljon ja monipuolisesti.

    Taija K: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Komeita sukkia. Varsinkin nuo Saltkråkan-sukat ovat todella kauniit.

    VastaaPoista
  12. Omppumato: Minäkin tykkään noista Saltkråkaneista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.