Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Nessupussi lopultakin


Olen jo pitkään ihaillut Marjutin tekemiä kivoja nessupusseja, joista viimeisin taitaa olla
 tämä.  Ne ovat yksinkertaisuudessan kauniita ja kivoja ja vaikuttavat käteviltä nenäliinojen säilytykseen. Joka kerta niitä nähdessäni olen ajatellut, että tuollainen pitää tehdä. Ja nyt se lopultakin toteutui.




Malli oma muunnelmani Marjutin Nessupussista
Lanka Kotiväki-lankaa, jonka menekki oli 35 g
Virkkuukoukku 2 mm




En tiedä, onko tähän jossakin ohje, mutta ilman sellaistakin sujui. Kävi nimittäin niin, että kun lopulta pääsin aloittamaan nessupussin tekoa, minulla oli niin kiire, etten ehtinytt Marjutilta kysellä ohjeesta. Siispä kuvaa katsomalla tein omat päätelmäni ja tässä se nyt on. 




Tämä päätyi tyttärelle viime viikoisen nimipäivän lahjaksi. Lisääkin näitä voisin tehdä, mutta ensin  odotan käyttökokemuksia.



12 kommenttia:

  1. Sievä nessusuoja. Tuon tarvisi itsellekin, kun tällä hetkellä meillä on vaakatasossa oleva kantikas maljakko sen tilalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, minulla on itselläkin tarve tällaiselle, kun omat nenäliinani ovat muovikääreessään yöpöydällä.

      Poista
  2. Onpa nätti nessupussi! Koristeellinen, sen voi pitää missä tahansa esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ingi, paljon enemmän miellyttää silmää tällainen kuin muovikääreessä oleva, kuten minulla itsella nyt on. ;)

      Poista
  3. Mukava idea ja varmasti tulee käyttöön ♥

    VastaaPoista
  4. Kuvasta minäkin aloitin tekemisen :) Ihan oikealta tuo minusta näyttää. Ja kivan kaksivärinenkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, aika simppeli mallihan tämä on. :) Mistä sinä muuten idean sait?

      Poista
    2. Annelin blogissa näin kuvan alunperin. Hän on nykyään lopettanut bloginsa, joten alkuperäisiä kuvia ei enää saa näkyviin. Alussa laitoin Annelin kuvaan linkinkin, mutta nykyään jätän sen pois, koskei sitä kuitenkaan pääse katsomaan.

      Poista
    3. Ai niinhän se oli, nyt muistini palasi! ;) Googlettamalla yritin etsiä muitakin, mutta vain sinun nessupussit löytyi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.