Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Sukkasatoa korjattu

Sadonkorjuu jatkuu kiireisenä! ;D Mukavaa on, kun tavallaan "luvan perästä" saa kutoa vallan sukkia. Vaikka itsehän minä kutomisistani päätän, niin aina joku tuolla sisälläni kuiskuttelee, että jotain muutakin voisit... No nyt kyllä on käynyt mielessä taas ne huivihaaveeni, meinaavat ihan pyrkiä puikoille. Mutta ensin tikuttelen lupaamani tilaussukat ja muut johonkin tiettyyn tarpeeseen tulevat sukat kuten nämä tänään esittelyssä olevat.

Alla näkyvät sukat ovat menossa lokakuussa nimipäiväänsä viettävälle ystävälleni, jolle olen luvannut tehdä toiveensa mukaan punaiset sukat. Minun lähipiiriläisethän ovat jo tottuneet saamaan minulta lahjaksi sukkia, syyn varmaan arvaatkin. Jotkut ovat saaneet useampiakin, mutta sukilla lahjonta jatkuu. Sukathan ovat onneksi kulutustavaraa.



Malliksi valitsin Primaverat, joita olen joskus ennenkin tehnyt. Mallia on mukava ja helppo tehdä, siitä tulee napakka sukka ja mukavan näköinen. Lankana taas Nalle colori ja puikot 2.5 mm. Ohjeen mukaisella silmukkamäärällä 66s tein. Langankulutus näihin koon 39 sukkiin noin 90g. Kantapää tavallinen vahvistettu ja kärjessä sädekavennus.


Kuvion nurjat raidat vetävät sukka kovasti kasaan, mutta sukka istuu napakasti jalassa eikä varsi valu. Tässä sukat omissa jaloissani. Näitä kuvatessa keksin kuvata jaloissani olevat sukat
peilin kautta ja tällaisen lopputuloksen sain. Tätä pitää vielä harjoitella.

Näissä Novitan coloreissahan on sellainen ominaisuus, että värit tahtovat muodostaa epämääräisiä lämpäreitä sen sijaan että raidoittuisivat niin kuin kai useimmat toivovat. Kuvion muodostuminenhan on kiinni tietenkin silmukkamäärästä ja miltä langan kohdalta työ alkaa. Tämä näkyy mielestäni selvästi tässä kuvassa: ylemmässä sukassa ei varsinaisia lämpäreitä näy juurikaan kuten alemmassa sukassa. Mutta lämpäreisyys ei tule näissä sukissa silmiinpistävästi esiin.
Ja sitten vielä muuta kerrottavaa. Eilen postilaatikolla käydessäni minua odotti siellä pahvikoteloon pakattu lähetys lähettäjänä SanomaMagazines. Muistin tilanneeni jonkun lehden ja kylkiäisinä piti tulla muistaakseni pari pussukkaa, joita en kauheasti tarvinnut, siispä lähetys jäi lojumaan avaamattomana pöydälle.

Illalla sitten avasin sen ja siellähän olikin Yllätyspalkinto tilaajalle. Siis ne pussukat kai tulee vielä lisäksi ja tämä oli sellainen ylläri. Käsitinköhän oikein. No tämmöinen pakkaus sieltä löytyi.



Ja siitä pakkauksesta löytyi sitten tämä lopputulos: ostoskassi. Kiiltävää ruskeaa keinokuituista kangasta oleva kassi. Kevyt ja pieneen tilaan taiteltavissa. Tilavuus vaikutti aika hyvältä, tarkemmin en sitä mittaillut.



Ja sitten taas säilytyspussiinsa taiteltuna. Voi ripustaa vaikkapa käsilaukkuun roikkumaan, tai johonkin muuhun sopivaa paikkaan. Todennäköisesti johonkin muualle, pitää vain tutkia mahdollisuudet. Käyttöä tälle on, mukava kuljettaa mukana varakassina.

Nyt tuli sitten omakohtaisesti koetuksi, että kyllä ne lupaukset yllätyslahjoista lehtien ym. kampajoissa pitävätkin näköjään paikkansa. Aiemmin olen kyllä ollut epäileväinen.

7 kommenttia:

  1. Kauniit sukat,,,hyvä juttu, kun sukat istuvat jalkaan :)
    Hyödyllisen kylkiäisen olet saanut :)

    VastaaPoista
  2. Tupuna, kiitos taas kommentistasi! On mukava, että sinä aina jaksat ja viitsit panna muutaman rivin merkiksi visiitistäsi. :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Nyt olisi vauvan tossujen ohje blogissani, jos haluat kokeilla. Kysy, jos on epäselvää, vaikea on varmaan saada selvää, kun ei ole mallia, mistä näkisi.

    VastaaPoista
  4. Pirjo: Kiitos! :) Printtasin ohjeen jo ja ehkä jo ihan lähiaikoina kokeilenkin sitä.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit ja siististi neulotut sukkaset :).
    Tilasin joskus kuusi vuotta sitten Seiskan ja odotteln vieläkin sitä kylkiäiseksi luvattua rannekelloa ;).

    VastaaPoista
  6. Kiitokset vierailustasi! Tosi hyvännäköiset sukat olet tehnyt. Enpä ole tuohon malliin ennen törmännytkään, mutta nyt laitan kyllä muistiin.

    VastaaPoista
  7. Virkku: Onpa niillä siellä Seiskalla pitkä toimitusaika! ;D

    Marjo-Riitta: Kiitos vastavierailustasi! Tätä sukkamallia kyllä voi suositella, että puikoille vaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.