Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäiset sukat

Tänään on ollut kiireinen päivä ja olen aika "naatti". Taidan vain pikaisesti kirjoittaa muutaman rivin teille ja lähteä sitten pitkälleni. Aamulla olin ensin hammaslääkärissä. Sieltä tultua siivoiltiin vierashuoneesta tapetoinnin jälkiä ja pantiin huonekalut paikalleen. Pikaisen lounaan jälkeen lähdin kaupungille kälyni kanssa lankaostoksille ja alennusmyyntejäkin katsastettiin. Pari kerää ostin lankaa, ei oikein mieleisiä löytynyt, joko laatu tai väri oli väärä. No Kärkkäiseltä (kaupungin halvimmat hinnat) sitten kuitenkin pari novitalaista kerää.

Kotimatkalla ruokakaupassa näin ensin tulppaanit ja sitten vieressä ruusut. Molemmat 10. kappaleen punteissa ja hinta melkein sama. Ruusut osoittautuivat vielä reilun kaupan ruusuiksi. Mukaani lähti sittenkin ruusuja, vaikka yleensä tähän aikaan vuodesta ostan mieluummin tulppaaneja. Kotiin ajellessani tuumin, että taidan olla enemmän ruusuihminen kuitenkin.


Hammaslääkärin odotushuoneessa ehdin pistellä kärkikavennuksen kurttuvarsisukkaan. Kotona sitten vain päättelin langat molemmista, tänään siis valmistui jo toinen sukka. Näissä on lankana Nalle Colorin uusi ruskea, mitä tikuttelin ensi kertaa näihin sukkiin. Tuntui jotenkin pehmeämmältä ja liukkaammalta tämä lanka aikaisempiin Coloreihin verrattuna. Kantalappua tehdessä tuntui ensin, että Addin puikot ovat liian liukkaat, mutta totuin pian enkä vaihtanut puikkoja.


Malli kurttuvarsisukat, koko 36-37. Kantapää perinteinen vahvistettu ja sädekavennus kärjessä.

Lanka Novitan Nalle Colori, menekki n.75 g

Puikot 3mm, silmukoita 56

Tässä uudessa Colorissa saattaa olla hiukan pidemmästi aina yhtä väriä kuin aikaisemmissa, mutta aika kirjavaa jälkeä vieläkin syntyy. Kuva kertoo aika hyvin totuuden, miltä näiden sukkien terien sileä neule näyttää. Kerää katsoessani jotenkin oletin tai ainakin toivoin, että värit raidoittuisivat, muta eipä niin käy. Langan ja ruskea sinisenharmaat värit kyllä miellyttävät minua.

Ai niin, nyt kun Vuodatusta on uusittu, niin kommentoinnin yhteydessä on se kohta " Muista minut..." ja siihen saa panna täpän, jos haluaa. Miten teillä muilla käy, jos panette sen täpän? Muistaako se joku, Vuodatus kai, teidät seuraavalla kerralla? Minä olen suosikkiblogeissani pannut täpän, mutta ei mitään ole tapahtunut. Jossakin muualla se kyllä toimii, mutta ei Vuodatuksen blogeissa. Olen miettinyt, että onko minulla joku säätö päällä, joka sen estää, vai eikö se toiminta ole vain vielä käytössä. Tätä kyselee yks "tosinörtti" täällä! ;D

11 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kyseistä lankaa neulottuna pintana, itsellänikin kun on pari kerää hamstrattuna. Tosi hyvin sopii tuon varren mallineuleeseen :)

    VastaaPoista
  2. Shetland Trianglen ohje on Wrap Style -nimisestä kirjasta. Olin sen kyllä maininnut, mutta ilmeisen epäselvästi, joten tarkensin asiaa myös blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Hauskat kurttuvarsisukat. :)

    VastaaPoista
  4. Ei muista Vuodatus muakaan, vaikka aina laitan rastia ruutuun.

    VastaaPoista
  5. Haliviestejä täältä lähetellään! Hyvää illanjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kivan näköinen tuo kurttuvarsi, taitaisi sopia hyvin myös vauvansukkiin. Taidan testata, kun taitaa tuo perheen nuorimmainen tarvita vähän kevämpänä uudet (isommat) sukat.

    VastaaPoista
  7. Jahas skkatehdas on taas käynnistynyt. Kivat nuo kurttuvarsisukat ovatkin ja kiva väri langassa.

    VastaaPoista
  8. Jännäväristä lankaa, mutta kivat sukat. :)

    Kauniit ruusut...Niin nyt on tulppanien ja kevätesikoitten aikaa.:)

    VastaaPoista
  9. Kivat sukat, varsinkin varsi!
    Täppä ei ole toiminut vuodatuksessa minullakaan.

    Nuo ruusut ovat kestävää lajia, ainakin kesällä ostamani kimput kestivät pari viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Anu: Kyllä tätä lankaa voi tikutella. :)

    Ai se nimni oli noin, jotain tuommoista uumoilin, mutta en ollut varma, kun en tunne tuota kirjaa.

    Nna: ;) Ilmeisesti kurttuvarret ovat hauskat monen mielestä, kun niin monet niitä pyytävät tekemään.

    Mari: Ahaa, ei sitten ole yksin minun harmi.

    Irina: Kiitoshalit täältä! Palaan asiaan lähiaikoina.

    Sanni: Olisikin kiva nähdä vauvansukat kurttuvarrella! Minun tekemissä on pienimmät tainneet olla 30-numeroiseen jalkaan. Nytkin on se koko puikoilla.

    Intsu: Kurttusukkatehdas tosiaan! Tuntuu, että muutakin voisi tehdä, mutta kun näitä pyytävät enkä ole vielä sanonut EI. ;)

    Tiina: Vähän erilainen väri kuin entiset. :)

    Tupuna: Niin kevät on tulppaanien ja esikkojen aikaa. :)

    Palaga: Eipä ole sitten yksin minun harmi tuo täpän toimimattomuus. :o

    Toivotaan, että minunkin ruusuni kestävät pitkään. Vien yöksi viileään, jospa se auttaisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.