Kiitokset empatiasta

Lämmin kiitos kaikille teille rakkaat kanssabloggaajat, jotka olette osoittaneet myötätuntoa tälle kompuroijalle! Olette ihania ja lämminsydämisiä ihmisiä! *Jos ihmettelet, mistä kompuroinnista on kyse, kurkkaapa eilistä päivitystäni!*



Tämän orkidean oksan haluan näin virtuaalisesti antaa teille kaikille! Ja kiitos kysymästä, jalkani voi jo paremmin. Voin jo kävellä ilman tukea ja särkylääkettäkään en ole nyt päivällä enää ottanut. Turvotusta on vielä vähän, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin eilen, joten uskon päätelleeni oikein, että kyseessä on vain rajunpuoleinen nyrjähdys.



Virkkausta olen jatkanut istuskellessani. Kesälaukkuni odottelee vuoria ja höyrytystä, on siis virkkauksen osalta valmis. Ehkä huomenna pystyn jo ompelemaan vuorin verran tai saan apua lomalle jääneeltä tyttäreltäni. *En osaa painaa ompelukoneen poljinta vasemmalla jalalla ja oikealla ei nyt kärsi painaa sattuneesta syystä! ;D* Laukun esittelen täällä sitten valmiina, mutta on täällä valmistunut muutakin. Tänään ihanassa auringonpaisteessa istuskelin terassilla ja virkkasin kännykkäpussin itselleni.


Tällainen siitä tuli ja heti pääsi käyttöön. *Muuten on itse ottamani kuva ja onnistui mielestäni aika hyvin! ;) Itseähän on tunnetusti aika hankala kuvata!* Aiemminkin on mielessä käynyt, että pitäisi tehdä kännykälle joku mukava, pehmeä pussukka, joka kulkisi vaivatta mukana eikä olisi haittana. Ja nythän semmoisen tarve tuli hyvin akuutiksi, kun puhelin tietenkin soi aina toisessa päässä taloa kuin minun sen hetkinen sijaintini oli. Känkkääpä sitten sinne, jos ei mies sattunut olemaan komennettavissa puhelinta juoksuttamaan.

Samaisesta Tenneseestä virkkasin kuin sen laukkuni. Pussiosa ristikkäisin pylväin ja niiden päälle reikäkerros, johon pujotan pyöreää mustaa kuminauhaa kiristämään pussin suun, ettei känny putoa kumarrellessa. Ja lopuksi nirkkokerros reunaan. Vyön tein pylväillä ja reunustin kiintein silmukoin. Kiinnittimeksi ajattelin jotain kaunista nappia, mutta varastostani löytyi ainoastaan tuo musta nappi, joka oli riittävän iso. No sehän on helppo vaihtaa myöhemminkin.

Pussi on tuntuu miellyttävältä vyötäröllä eikä paina niin kuin jotkut nahkaiset ovat tehneet. Ja mikä tärkeintä, känny on ainakin vielä pysynyt hyvin pussissa. Kunhan jalkani paranee niin paljon, että pääsen kukkapenkkejä tonkimaan, niin nähdään, pysyykö puhelin vielä sittenkin mukana menossa. Mutta siihen mennessä pujotan sen kuminauhan. Tiedän nimittäin meillä olevan sitä, vaikka nyt en vielä löytänytkään.