Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Testiä pukkaa


Eipä ole esiteltäviä käsitöitä, ei, vaikka olen minä ahkeroinut pannumyssyn tekeleenkin kanssa. Enin aika on kuitenkin mennyt muihin askareisiin, siis pihatöihin ja huusholliakin on vähän hoidettu. Vihdoin on meilläkin ollut ihania aurinkoisia päiviä ja lämmintäkin siinä määrin, että pihalle on päästy. Viime yönä kyllä satoi vettäkin, mutta aamulla jo lopetti ja pian aurinko taas paistoi. Lupaavaa silmujen paisumista näkyy siellä ja täällä, vähän vihreääkin on jo noussut. Linnuista mainittakoon, että mm. kirjosieppo ja västäräkki ovat reviirinsä valloittaneet pihamme tuntumasta.


Sisällä sentään viherryksen lisäksi väritkin räiskyvät, kuten tämä lehtikaktuksen ilotulitus osoittaa. Tämä ei olekaan kukkinut näin hyvin moneen vuoteen, mutta tätä kannatti odottaa. Nuppuja on vielä runsaasti avautumattakin.





Minähän olen tunnetusti innokas osallistumaan kaikenlaisiin testeihin ja niinpä tein Letun innoittamana persoonallisuustestin täällä. Tuloksen näette tässä alla, en kyllä ole ollenkaan varma, menikö oikein. Ainakin olen tämän mukaan tehnyt vuosikymmenet työtä aivan väärällä alalla. Ja jopa viihdyin työssäni.


Auttaja

Kuvaus
on tarkkaavainen ja lojaali auttaja, hän on mietteliäs, realistinen, käytännöllinen, empaattinen sekä kärsivällinen yksityiskohtien suhteen. Hän kaihtaa epäsopua ja on hyväntahtoinen, vaatimaton ja ehkä hieman varautunut.

Vahvuudet
- Ystävällinen
- Auttavainen
- Lojaali tiimilleen
- Mukautuva
- Sopusointuinen

Kehittämiskohteet
- hetkessä on hyvä elää, mutta aseta tavoitteet ja pidä ne mielessä
- arvosi ja tunteesi ovat sinulle tärkeät, mutta yritä olla objektiivinen
- älä takerru yksityiskohtiin, ole avoin kokonaiskuvalle
- hyväntahtoisuus ja sopu ovat hyväksi, mutta pidä kiinni periaatteista

Tyypilliset ammatit Suomessa:
1. Koneistaja tms.
2. Muu myynnin tai rahoituksen asiantuntija
3. Koneasentaja tai -korjaaja
4. Pappi tai muu seurakunnan työntekijä
5. Taloushallinnon asiantuntija
6. Kirjastonhoitaja tai informaatikko
7. Taideteollisuuden työntekijä
8. Tietotekniikkajohtaja
9. Opetusalan johtaja tai rehtori
10. Muu työntekijä
11. Lastentarhanopettaja
12. Koulutuspäällikkö, -suunnittelija tms.
13. Sihteeri
14. Myynti- tai vientisihteeri
15. Liike-elämän tai lainopillinen asiantuntija


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!


21 kommenttia:

  1. Kaunis lehtikaktus! Äidilä oli ne aina kesät ulkona ja sitten kukkivat.
    Sain saman tuloksen: auttaja: aika kumma juttu, ettei kuitenkaan meidän ammatteja mainita; kukas on enemmän auttaja kuin tehyläinen ammattikunta!?
    Taitaa niitä vaatteita löytyä...

    VastaaPoista
  2. Malli45: Pihalla minäkin näitä kesät pidän. Joskus kukkivat hyvin, joskus huonommin, mutta kukkivat kumminkin. :)
    Sitä minäkin ihmettelin, ettei hoitoalan ammatteja ollut auttajan ammateissa. :o
    Hyvää nautinnollista matkaa toivottelen teille, jos ei enää ennen sitä olla yhteyksissä!

    VastaaPoista
  3. Ilman kukkaakin tuo lehtikaktus on kaunis. Mutta kukan kanssa kauniimpi.
    Oman vanhan kaktukseni elämä päättyi muutama kesä sitten amppelin romahdettua kuistille. Ei auttanut minkäänlainen palvonta.
    Hyvää äitienpäivää sinullekkin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kaktus:-) Monessa blogissa olen nähnyt niin kauniita kaktuksia, joten hankin kyllä itsellenikin valkokukkaisen kaktuksen:-) Voitte lyödä porukassa sitten kaksarivetoo kauanko kukka elää;D

    Hyvää äitienpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniisti kukkii lehtikaktus ja runsaasti! Jospa minullakin ensi syksynä tulisi noita kukkia vähän enemmän kuin viimeksi.
    Mukavaa äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Sinullakin kukkivat kaktukset aivan kesän kynnyksellä. Synnyinkodissani pidimme aina kaktukset ulkona koko kesän ja ne kukkivat muutaman kerran vuodessa. Oli kiva käydä lukemassa kuulumisia Nutuista alla olevasta tekstistä. Tekemäni nutut ovat perillä - sain siltä kortin ;) Blogini ei ole siinä "vanhassa" listassa vaan tässä uudemassa versiossa... Hyvää äitienpäivää sinullekkin!

    VastaaPoista
  7. Upea kaktus :)
    Oikein ihanaista äitienpäivää sinullekin !

    VastaaPoista
  8. Kaunis kaktus! Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  9. Samoin Sinulle hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  10. TeSa: Olipa se kaktukselle kova tälli, kun putosi ja kuoli siihen! :(

    Villa Lankala: Minulta saisit valkoisen (aavistus hentoa vaaleanpunaista), jos olisi lyhempi toimitusmatka! ;) Mutta kerropa, mikä on kaksariveto, niin osaa sitten olla mukana siinäkin vedonlyönnissä! ;D

    Eila: Kokeilepa pitää puhuttelu kaktuksillesi, uhkaa ulosheitolla elleivät kuki. Se voi auttaa, tehosi ainakin minun ja Intsun santuille. ;D

    Ledu: Sama järjestys on minullakin kakstusten suhteen: kesäksi ulos ja syksyllä sisään, niin kukkivat pitkin talvea useamman kerran. :)
    Taas yritin etsiä blogiasi blogilistalta, muta en löytänyt. :(

    Lettu ja Seijasisko: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  11. Hei taas, alla olevalla listalla olen, mutta... neuleblogit, aakkosellinenlista
    http://finnishknitblogs.foorumit.fi

    VastaaPoista
  12. Hyvää äitienpäivää sinullekin! - Ja kyllähän tuota kaktusta esitellä kelpaa :)!

    VastaaPoista
  13. Meillä aurinko paistaa ja aamukahvit sängyssä juotu. Odotellaan Jälkeläistä perheineen tänne kohta tulevaksi. Piipahdin vain pikapikaa koneelle käymään.
    Oikein hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  14. Valtavasti kukkia kaktuksessasi! Tein tuon testin ja sain tulokseksi "Kaitsija", ammattikin löytyi.

    VastaaPoista
  15. Hieno kaktus ja hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  16. Hyvää äitienpäivää sinulle ;)

    VastaaPoista
  17. Upea kukkiva kaktus! Olen kateellinen!!! Hyvää Äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  18. Ledu: OK! Nyt asia on kunnossa. :)

    Pappi puikoissa: Kiitos! :)

    Mammutti: Kyllä täälläkin on äitiä juhlittu ja passattu! :)

    Heleena: Pitääpä käydä kurkkaamassa, mitä kaitsijasta sanotaan! :)

    MarjutJ, Marjo ja Hannah: Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.