Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Toukokuussa valmistuneet


Edit 1.6. klo 21.20 lisäsin tuonne alas kuvakollaasin toukokuun valmistuneista!

Huhtikuun valmistuneista kertoessani kirjoitin "Huhtikuu humautti hanget pois ja teki meille kevään". Nyt voin sanoa ilman epäilyksen häivää, että toukokuu toi meille kesän, niin ihanainen oli tämä päivä. Terassilla istuin virkkaamassa melkein koko päivän ja varjoon piti minunkin tuolini siirtää, vaikka ihoni ei ole herkkä palamaan. Vaikka tuuli oli ja on edelleenkin navakka, on se onneksi lämmin. Välillä makasin auringon paahtaessa minua. Siinä silmät kiinni mietin, voiko ihanampaa tunnetta olla, kuin auringon lämmittävät säteet iholla. No ehkä voi olla, mutta kyllä tämäkin on nautinnollista.



Iltasella kiertelin vähän pihalla ja nappasin muutamia valokuvia kukkasistani.

Nyt tämä kukkii! Tämän nimeähän kyselin muutama päivä sitten ja sain kahdenlaisia vastauksia: helmililja ja helmihyasintti. Tänään sitten Googlen avulla tutkailin, kumpihan tämä sitten on. Ja sehän on kumpikin, siis toiset sanovat helmililjaksi ja toiset helmihyasintiksi. Rakkaalla lapsellahan saattaa olla monta nimeä! Vai olenko tehnyt väärän johtopäätöksen?




Nyt sitten päivän pääasiaan, siis toukokuussa valmiiksi saamani käsityöt ja niihin kuluttamani lankamäärät. Nyt tosin langankulutuksen lasken vain kutomalla tai virkkaamalla tekemistäni töistä. Pariin kirjottuun työhön käyttämistäni lankamääristä ei ole tietoa.

2.5. Revontuli-huivi vironvillaa 190 g
2-5.5. Tiskirättejä 3 kpl mitä lie-puuvillalankaa 80 g
16-17.5. Tiskirättejä 2 kpl Novitan Bambu-lanka 50 g
20.5. Tiskirättejä 2 kpl Anchor Magicline 50 g
23.5. Virkattu kesälaukku vihreä Novitan Tennesseestä 230 g
29.5. Virkattu kesälaukku sininen Novitan Tenneseestä 200 g
30.5. Kännypussi-vyölaukku Novitan Tenneseestä 30 g
Langankulutus yhteensä 830 g

14.5. Pannumyssy villalangoin kirjottu
27.5. Ristipistoiltu lintu-tyyny


Mukavaa kesäistä viikkoa!

15 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä ahkera ja aikaansaapa, ihailen :) Toivottavasti lämpö ja aurinko tekee hyvää myös sinun jalkaparalle.

    VastaaPoista
  2. Ahkerana on kiva olla, silloin kun se ei ole pakko :) Lämpöä riittä täällä susirajallakin.

    VastaaPoista
  3. Olet ehtinyt tehdä monta kaunista työtä kuukauden aikana.

    Oletko koskaan kokeillut kääntää ompelukoneen jalkapainiketta väärinpäin? Siis jos se ei ole kiinteä painike, vaan johdon päässä. Sitä kun painaa kevyesti, saattaa kipeälläkin jalalla pystyä ompelemaan ihan hyvin.
    Kyllä hullu keinot keksii ;)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen tänään maannut auringossa ja miettinyt, voiko tosiaan mikään tuntua ihanammalta... :)

    VastaaPoista
  5. Jaa-a, onpas sinulla töitä kertynyt :). Tuo kännykkälaukku taitaisi olla minullekin tarpeen, kun kaikissa kesäisissä lenkkivaatteissa ei ole taskuja, ja on tylsä kävellä koiran hihna toisessa ja kännykkä toisessa kädessä. Pumppuni takia kun en enää uskalla ilman puhelinta lenkille lähteä.
    Ja menit sitten nilkkasikin telomaan, vaikka jäätikötkin meni jo! Ei vaiskaan, minun jalkani klepsahtelevat tuolla vakilenkkitiellä harva se päivä, kun lisäsivät sinne oikein isokivistä soraa, jota myöten on tosi paha kävellä. Mutta pianhan ne pintaan uppoavat...
    Toivottavasti jalka kuntoutuu pian!

    VastaaPoista
  6. Paljon olet ehtinyt tekemään toukokuussa! Edelleen paranemisia jalalle:)

    VastaaPoista
  7. Annikainen: Lämpö ja aurinko tekevät ainakin sielulle niin hyvää, että yksi nyrjähtänyt nilkka melkein unohtuu. Paitsi kun astuu pahasti, niin AUTS! ;D

    Pirle: Sinäpä sen sanoit, noinhan se juuri on tuon ahkeruuden kivuus! ;)

    TeSa: Tuotapa hullun keinoa pitääkin kokeilla, kun ei vielä ole ilmaantunut laukkuun vuori. Ei ole tuolla lomalaisella oikein ompeluintoa näköjään. ;D Kiitos vinkistä!

    Kaisa: ;)

    Pappi puikoissa: Kännykkälaukkua voin suositella! Sehän voi olla tarpeen siellä lenkkitielläsi silloinkin, jos vaikka sattuu nilkka nyrjähtämään pahasti ja kaadut, niin kädessä oleva känny särkyy. Ja taas minä yllytän sinua tekemään tämmöistä! ;D

    MarjutJ: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Moi!
    Johan on tapahtunut, hyvää ja pahaa. Tänään monen blogittoman päivän jälkeen piipahdin Lankapirtissä ja hui! ihan säikähdin, kun silmiin sattui ekaksi loukkaantumisesi! Luettuani enempi aattelin ettei ehkä kamalan vakavaa kuitenkaan. Mutta pitkäaikainen vaivahan se saattaa olla, eikä lääkärissä käyntikään ihan huono idea ole.
    Mulla on mennyt monta päivää viljelyhommissa. Olen kääntänyt kasvimaan, putsannut mansikkamaan, kylvänyt kukkia ja pannut potut maahan ja porkkanpenkkikin on tehty. Pikkupojat on olleet joka päivä täällä. Elias vääntyy joka kerta matkaan, kun heillä piipahdetaan.
    Käsityöt on sulla ihania. Ihastuin tuohon kännykoteloon, aika mainio oivallus! ;-D

    VastaaPoista
  9. Komea on kollaasi! Ahkerana olet taas ollut!
    Miten jalkasi nyt voi?

    VastaaPoista
  10. Marleena: Uskon tämän vamman paranevan itsestään (siis ilman lääkäriä ja lääketiedettä)pikkuhiljaa, mutta varmaan vie aikaa ennen kuin tällä tanssitaan. Harmi. :( Mutta sopeuduttavahan tähän on. ;)

    Oletpa sinä ollut taas ahkerana ja saat nauttia hoidetusta pihastasi! Ja mekin sitten kuun lopulla! :) Purasispa minuakin tuo puutarhakärpänen! Mutta ei taida olla toivoakaan siitä.

    Malli45: Jalka voi päivä päivältä paremmin, mutta aristaa vielä aika lailla ja on kyllä aika karsean värinen, kun mustelma alkaa muuttua kellanvihertäväksi. ;D

    VastaaPoista
  11. Oletpa ollut ahkera. Itsekin yritän tehdä itselleni hihatonta paitaa.
    Toivottavasi jalkasi voi jo paremmin

    VastaaPoista
  12. Tuota edellisen kirjoituksen kännypussia tulin kehumaan, tartteisin minäkin semmoisen. Kyllä olet kuukaudessa paljon saanut käsitöitä tehtyä. Minä olen tosi hidas ja hitaammaksi muutun. Tai sitten otan liian suuritöisiä, pitäisi tyytyä vaan perussukkiin tai tiskirätteihin.

    VastaaPoista
  13. Marjo: Minulla haluttais tehdä itselle February Lady tai joku vastaava jakkumalli. :)

    Pirena: Voi saathan sinä valmiiksi vaikka mitä ja sitten vielä kehräät! Taidat aliarvioida itseäsi ja tekemisiäsi. :)

    VastaaPoista
  14. Hetki on vierähtänyt, kun viimeksi olen blogissasi poikennut. Loukkaantumisesi on mennyt ihan ohi, paranemisia! Ahkera olet tosiaankin ollut käsityösaralla, tuo kuukauden kuvakollaasi on kiva. Tekisi mieli itsekin sellaisen tekeminen opetella, kun vain ehtisi... ehkä sitten syyssateilla.

    VastaaPoista
  15. Anpali: Kiitos, toipumassa täällä ollaan! :) Kuvakollaasi on mukava, se konkretisoi itsellekin, mitä kaikkea on saanut aikaan. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.