Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Elokuussa valmistuneet

Sää kääntyy jo syksyisempään suuntaan ihan selvästi. Eilen oli vielä lämmnitä +18 astetta ja aurinkoista ja yöllä paistoi kuu kirkkaalta taivaalta. Mutta nyt aamulla herätessämme ropisi sade peltikattoomme mukavasti. On siis harmaata ja tuulista, vettä ei tule koko aikaa, mutta satelee kyllä. Eilen aloittamaani ikkunanpesua kyllä aion sateesta huolimatta jatkaa, kun meillä on onneksi leveät räystäät eikä sade tule ikkunoihin asti.

Mutta viime kuun raporttia tulin tekemään. Valmistuneiden luettelo on kuta kuinkin edellisten kuukausin pituinen lukumäärältään, mutta langankulutus on ollut vähäisempää. Siis olen tehnyt keveämpiä töitä.




Raitasukkia tikuttelin kahdet. Ensimmäiset kokoa 38 valmistuivat 12.8 kahdesta Nalle-langan väristä. Hieman pienemmät vastaavanlaiset sukat samat langat, värit vain toisinpäin taas valmistuivat 26.8. Langankulutus näihin yhteensä 155 g.














Tossukat itselle valmistuivat 15.8. Nämähän aloitin jo viime syksynä, mutta olivat talven piilossa lankakorissa pohjimmaisena. Lanka 7veikkaa ja Nallea, kulutus yhteensä 45 g.



Virkkaus maittoi pitkästä aikaa hyvin. Ohuella koukulla virkkaaminen ei käynyt käteenkään niin kuin alkukesän hiukan paksumman koukun käyttely. Pikkuliinoja syntyi viisi kappaletta, kolmella eri mallilla , niistä kolem kuvissa. Lankana kaikissa Coats Eldorado, jota kului yhteensä 180 g.



Tiskirättejä kudoin elokuussa kaikkiaan ainakin seitsemän, mutta luulen seonneeni laskuissa niin, että rättejä oliisikin valmistunut pari enemmän. Mutta vain nämä varmat tapaukset lasken nyt mukaan. Lankana Novitan Bambu ja menekki 155 g.













Pupulapaset 2-vuotiaalle valmistuivat 25.8. Lanka Nallea 30 g ja aplikaatioon tilkut lyhennetystä hameenhelmastani kiinnitin Helmi-langalla.









Syksyn ensimmäiset tuplalapaset päättelin 26.8. Nämä menevät pian 14. vuotta täyttävälle neidolle. Langat Nallea ja kulutus yhteensä 70 g.


Ja koko kuukauden langankulutus on yhteensä 635 grammaa.


Ja nyt tämä lähtee valmistamaan lounasta ja sitten niitä ikkunoita pesemään, että saadaan "maailma kirkastumaan". Mukavaa viikonloppua kaikille!

11 kommenttia:

  1. Juu, kyllä syksy on tullut. Tänään meilläkin harmaata,pimeetä ja sateista.

    Paljonpa olet käsitöitä saanut valmiiksi. :)

    VastaaPoista
  2. Valtava määrä valmistuneita!

    VastaaPoista
  3. Huh heijaa mikä määrä töitä! Täällä vain kateellisena huokailen, kun omat käsityöt on jääneet töiden jalkoihin täysin. No, ehkä viikonloppu tuo tullessaan neuleaikaa ;o)

    VastaaPoista
  4. Syksy se on tullut.

    Tuota ikkunanpesua minunkin pitäisi harrastaa:)

    VastaaPoista
  5. Nyt osasin katsoa tuplalapasia jo eri silmällä ;D
    Paljon olet ehtinyt!

    VastaaPoista
  6. Tupuna: Niin on syksy! Toivotaan vaan kirkkaita kirpakoita syyssäitä, silloinkin on kaunista. :)

    MarjutJ: Lukumäärää aika monta tosiaan, mutta peineiä kaikki. :)

    Taija K: Niin kaikkeen ei aika riitä, kun vuorokaudessa on vain 24h. ;D

    Villa Lankala: Niin syksy ja syyskuu... ja pian on syyskuun viimeinen viikonloppu! ;) Arvaa vain, odotanko sitä. :)

    Heleena: Uusi tieto avartaa näkymää! :)

    VastaaPoista
  7. Syksyä eletään jo meilläkin. Ja toivottavasti tuo eilinen kaatosade huuhtoi noita ikkunoita puhtaaksi. En ole niille vielä syyspesua tehnyt. Kyllä täällä tulikin iltayöstä vettä. Ja taivas oli salamoista valkeana. Ukkonen jyttyytti varmaan pari tuntia.
    Mukavia neuleita ja virkkauksia olet tehnyt menneen kuukauden aikana.
    Mukavaa ja toivottavasti poutaisempaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Hyvännäköinen sadonkorjuu elokuulta :)!

    VastaaPoista
  9. Voi kun sinä olet ollut ahkera.

    VastaaPoista
  10. Kiitos nuovoista. Semmoinen kuvallinen ohje olisi ihan paikallaaan, jos joskus ehdit ja jaksat laittaa. Olisi mielenkiintoista edes yrittää tuplien tekoa.

    VastaaPoista
  11. Irina: Meillä ei ole tainnut koko kesänä oikein kunnolla ukkostaa. Tai ainakin minä olen unohtanut sen. ;) Tämä viikonloppu oli sään suhteen vaihteleva. Ukkosta ja lumisadetta vain puuttui! ;D

    Pappi puikoissa: Kiitos! :)

    Pirena: Jaa ahkera huvittelemaan! ;D Kun nämä ovat minun huvejani kaikki.

    Marle: Minäpä yritän. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.