Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 1. lokakuuta 2009

Onnettaren suosiossa


Hiljattain minulla oli onni myötä Marjutin blogin arpajaisissa. Eilen sitten olikin itellooni jättänyt postilaatikkoomme ilmoituksen, että saan hakea postista ison kirjeen. Ja siitähän jännitys kasvoi, mutta yön yli oli kipristeltävä sen kanssa. Tänään menin kipin kapin postiin ja sainkin muhkean, pehmeän ja ison kirjeen. Kotiin saakka sen kanssa maltoin avaamatta, mutta sitten heti rips raps kuori auki ja aarteet esiin.





Tällaisia ihanuuksia sieltä löytyi! Ensinnä huomioni kiinnittyi kolmeen kerään Titan Wool merinovillaa. Mitenhän, Marjut, osasit valita minulle juuri oikean värinkin. Heti muuten langat alkoivat huutelemaan minulle, miksi haluavat muuttua tässä syksyn mittaan. Ja taatusti aivan omaan käyttöön. On muuten pehmoista lankaa eikä tunnu ollenkaan kutittavalta minun herkästi kutiavalla ihollakaan. Sitten vielä kaunis pitsillä somistettu froteinen käsipyyhe ja Marjutin virkkaama neulatyynykukkanen ja siihen nuppineuloja rasiallinen. Ja kuten kuvasta huomaat, oli siinä myös suussasulavaakin, ihanaa suklaista. Niistä pari palleroa jo pääsi parempiin suihin! Oli siellä vielä kiva Minna Immosen piirtämä tarrakortti. Siinä on kuusi kukka-aiheista tarraa. Sellaisia kortteja en ole tiennyt olevan olemassakaan, mutta jatkossapa osaan noita etsiä.


Voi Marjut, kiitos sinulle tästä ihanasta paketista! Nyt aina ajattelen sinua, kun otan neuloja tuosta tyynystä tai kuivaan käsiäni tähän pyyheliinaan tai kudon tuota lankaa ja sitten käytän siitä valmistunutta asustetta.

10 kommenttia:

  1. Kiva, että paketti oli mieluinen:)

    VastaaPoista
  2. Olipas upea paketti. Tuo taitaa olla sellainen neuloja ahmiva neulatyyny. ;oD

    VastaaPoista
  3. Oi, mitä ihanuuksia olet saanut! Yllätykset ovatkin tosi mukavia. Nätti neulatyyny ja kauniin väristä lankaa. Kiva nähdä,miksi nuo kerät muodostuvat käsissäsi!
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Oletpa saanut kivan paketin!

    VastaaPoista
  5. Marjut: Oli todella mieluinen! :)

    Villa Lankala: Niinpä! :)

    Pirjo-Riitta: Ai, siksiköhän Marjut lähetti myös nuppineuloja! ;DD

    Irina: Pidänpä yllätyksenä sen, miksi langat aikovat muuttua syksyn mittaan! ;DD

    Kati ja Piiku: Niin on! ;)

    VastaaPoista
  6. Todella mukava palkinto! Ihana neulatyyny.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.