Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Synttäreillä käytiin

Eilen meillä satoi vettä pitkin päivää, mikä sinällään oli aivan tervetullut kastelemaan ja puhdistamaan luontoa. Minä vain pelkäsin, että sade kaikottaa tämän suloisen kesälämmön. Mutta eipä onneksi tehnyt niin vaan tänään olemme saaneet taas nauttia auringosta ja lämmöstä.


Meidän iltapäivämme sujui mukavasti juhliessamme veljentyttäreni kaksostyttöjen synttäreitä. Meitä oli kokoontunut yhteen sukulaisia ja pari tuttavaperhettä. Yhteensä meitä oli yli 20 henkilöä onnittelemassa tyttösiä. Ja puheensorinaa riitti ympäri ison talon, kun vesisateen takia jouduttiin olemaan sisällä.



Monenlaista herkkua oli tarjolla upean horsmakimpun katveessa. Toisessa maljakossa tyttöjen saamia onnittelukukkia.


Tässä poseeraavat uusien laukkujensa kanssa nämä ihanat tyttöset, jotka ovat olleet jo 11.vuotta ilonamme. Laukut ovat lahja tyttäreltämme. Pitemmän aikaa blogiani seuranneet ovat nähneetkin tyttöjen aina silloin tällöin vilahtavan täällä Lankapirtissäkin.


Tässä laukut vielä odottavat meillä kotona pakkaamista. Tytär ompeli ne Marimekon markiisikankaasta.


7 kommenttia:

  1. Kauniit laukut ja vielä kauniimpia tyttösiä. Namu mitä mansikanmollukoita minä näenkään!Minä olen niin hulluna mansikoihin,että melkein voisin syödä kokonaisen 5kg laatikollisen:D:D Mutta kun mansikan himoakin täytyy hillitä,kun diabeetikkona nostaahan ne sokeria hurjasti jos paljon syö.

    VastaaPoista
  2. Onnea vaan tytöille! :-D
    Nätit laukut ovat varmasti mieluiset.

    Niin komea on tuo horsmakimppu, että taidanpa käydä hakemassa sellaisen omaankin vaasiini!

    Meilläkin muuten satoi eilen iltapäivään asti. Tänään on sitten taas paistateltu päivää! :-D

    VastaaPoista
  3. Kivat laukut ja tyttöset myös! Meillä ei paljoa satanut, mutta hellettä sen sijaan riittää.

    VastaaPoista
  4. Nättejä tyttösiä ja sievät laukut.
    Eikait meilläpäin maitohorsmat menesty maljakossa kuin kahdesta viiteen minuuttiin. Minussako taas on vika?
    Kyselee,
    -taina-

    VastaaPoista
  5. Säpät siskokset , kivat laukut ja ihanan oloiset juhlatkin.

    Mekin tapailtu pariinkin otteeseen sukulaisten kesken viikolla kun siskon tytto miehineen ja heidän lapsensa Eemil ja Paavo ovat olleet Oulussa. Muutenkin on liikkunu paljon. Melkein joka päivä olen käynyt torilla ja uimassa.

    Ryijyä olen iltasella tehnyt ja se valmistui vihdoin.:)Tänään sateli mutta huomenna taas luvassa aurinkoa. Kyllä on taas ihana kesä!:)

    VastaaPoista
  6. Intsu: Eikö olekin ankeaa, kun kaikkea hyvää on tarjolla eikä niitä voi syystä tai toisesta syödä. :( Mutta onneksi voi kaikessa rauhassa ja kenenkään kieltelemättä neuloa! :)

    Marleena: Horsmat on upeita maljakossa! :) Tuolla tien vierillä ne eivät näytä ollenkaan näin kauniilta.

    Marjut: Meillä on tänään taas vähän sadellut, mutta lämmintä on vielä. :)

    Taina: Onneksi noita horsmia vaasissa raskii uusia aina vähän väliä, kun eivät maksa omaisuuksia! ;D


    Seijasisko: Tosi ihana kesä minustakin! :)

    Jännä nähdä ryijysi valmiina, varmaan kaunis!

    VastaaPoista
  7. Matleena: Ryijy on jo siis valmis.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.