Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Messukuulumisia osa 2 ensi lumen aikaan

 Sääennustus lupaili jo viime viikolla, että tänään tiistaina sataa maassa ensi lumen.  Kuka lie uskonut, minä en ainakaan, mutta niin vain oli maa valkoisena, kun aamulla heräsin.  Olipa raikkaan valkoista, kun kirkas aurinko vielä paistoi. 

Takapihallamme käy vilske, kun linnut ja oravat siellä ruokailevat.  Mieheni niille huolehtii päivittäin einettä.  Tuore, vasta kaadetun hirven talikin kelpaa, mutta ei enää myöhemmin talvella.


Ja sitten niitä messukuulumisia, jotka ovat tänään pääaiheena.

 Näin maltilliset olivat lankaostokseni.  Vasemmalla minulle uusi tuttavuus, jota ilmeisesti päätyi aika monen muuhunkin lankapussiin.  Uruguailaista MeriSock Hand Painted -lankaa, jossa 95% merinovillaa ja 5% polyamidia. Ohutta lankaa  100 g/423 m.  Ihanan pehmeän tuntuista, tuskin kutittaa.  Yhden vyyhdin ostin, kauniin ruskeita sävyjä, aikeena tehdä itselle huivi.  Sitten Austerman Stepiä ja Fabelia, molempia pari kerää sukkia varten.  Yhdet pyöröpuikot itselle ja tyttärelle bambuiset sukkapuikot, jotka joutuivat heti töihin eivätkä siksi ole kuvassa.

Ostin minä meille uuden saunatontunkin, Viljamin.  Häneen tutustuin kuvan välityksellä jo elokuussa täällä ja heti silloin tehtiin Viljamien kanssa sopimus, että yksi heistä muuttaa meille.  Ennestään meillä on asustellut yksi vähän kalpeampi rotunsa edustaja, mutta hyvin tuntuvat pojat sopeutuvan yksiin värierosta huolimatta.  Sopuisasti myhäilevät, kun lämmintä riittää molemmille. Vilkutukset vain täältä sinne pohjoiseen päin Luigille, Piukulle ja Irinalle, pirteälle kolmikolle, joilla oli taaskin monia ihania tuotteita myynnissä kojussaan.  Ja siinä kojussa kuulkaa sukkapuikot kilisevät vikkelään kaupan teon välillä. 



Minunkin puikkoni kilisivät messuilla vaikkakin huomattavasti hitaammin.  Suuni kyllä kävi siitä edestä, minkä takia minä messuilla viihdyinkin kokonaista kaksi päivää.  Mutta sytomyssyjäkin siinä ohessa yritettiin tehdä. Lauantaina tein tuota siniharmaata niin antaumuksella, että vasta kotona huomasin pari pahaa virhettä. Seuraavaksi päiväksi aloitin uuden ja jätin viallisen odottamaan parempaa aikaa korjaukselle.  Tänään olen sitten viimeistelly molemmat odottamaan OYS:aan pääsyä.  Lanka näissä on Maakarin lahjoittama Mandarin Classic ja malli on ihana TiiQ:n Tähdellinen

Nyt on sitten messut messuiltu ja tarinat sieltä kerrottu ja voin keskittyä arkisiin touhuihin. Sen kuitenkin vielä sanon, että mesuuilla sujui kaikki yli odotusten.  Saatiin niin paljon positiivista palautetta ja kohdattiin myssyilystä innostuneita ihmisiä, että voi uskoa myssyjä kertyvän edelleenkin sairaaloihin jaettavaksi syöpäpotilaille.  Yksi tarina lopuksi: Nainen huivi päässään käveli hiljalleen pöytämme ohi, katsoi hyvin pitkään, mutta ei puhunut mitään. Kysäisin, onko sytomyssy tuttu asia, nainen pysähtyi, ensin nyökkäsi ja hetken kuluttua sanoi "Olen saanut sellaisen".  En muista mitä sanoin, mutta toivottavasti osasin viestittää hänelle välittämiseni, montaa repliikkiä siinä ei kuitenkaan enää vaihdettu ennen kuin nainen jatkoi matkaansa.  Vesikierteet nousevat silmiini vieläkin tuota lyhyttä hetkeä muistellessa.


9 kommenttia:

  1. Ihania ensilumikuvia ja kivoja messuostoksia.

    Minulla kosketti eritysesti eräs nainen, joka vastikään menettänyt äitisä syöpään.Hän sanoi surullisena, että voi kun olisi hoksannut äitiänsäkin ilahduttaa tällätavoin myssynteolla mutta nyt se on liian myöhäisitä. Hetken päästä hänen ilmeensä oikein kirkastui ja hän sanoi että eihän ole myöhaista ilahduttaa jotakin toista!

    VastaaPoista
  2. Hienoja oli myssyt ja hyvällä asialla :) Mahtava että kaltaisianne ihmisiä vielä on olemassa tässä nyky-yhteiskunnassa joka tuntuu olevan aika minäkeskeinen ja muista ei niin väliä.

    VastaaPoista
  3. No jopas on siellä (vain parisataa km pohjoisemmassa) paljon ollut lunta! Täällä sateli rakeita ja lunta, mutta ohuempi se kerros silti oli.
    Messuillakin piipahdin siskoni kanssa, monia bloggareita "bongasin" mutta tuota sytomyssypöytää en onnistunut näkemään.
    Hienoa että sana kulkee eteenpäin, ja uusia myssyilijöitä lähtee mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihan oikealta talvelta siellä näyttää. Meillä satoi muutaman minuutin, oli paikoin melkein valkoista pihassa ja vajan katto oli valkoinen.
    Olet näemmä löytänyt Tapion myyntipaikan ja samaa urugualaista Tapio on Sinulle esitellyt, mulla vain on eriväristä ja Fabelia.
    Hieno huipennus nämä messut teidän Sytomyssykampanjallenne.

    VastaaPoista
  5. Lumi tuli meillekin, mutta menikin sitten menojaan. Vieläkin on neljä astetta plussalla. Ihana kuva pihaltanne.
    Hyvän näköiset lankaostokset teit messuilta.
    Tuo lopun tarina kertoo koskettavasti, kuinka huikean asian saitte aikaiseksi. Hattua nostelen täällä sille! :-D

    VastaaPoista
  6. Ohhoh, ompas siellä lunta! Tänne eteläänkin on kovasti uhkailtu, saa nähdä, miten käy. Upeaa, miten jaksatte edelleen myssyillä, kyllä olette paljon saaneet hyvää aikaan!

    VastaaPoista
  7. Vai on teillä siellä jo lumet maassa. Meillä vielä odotellaan tai ei oikeastaan vielä odotella, mutta kylmä kuitenkin on.

    Hienoa, että edelleen jaatte tietoa myssyistä.

    VastaaPoista
  8. Seijasisko: Monta liikuttavaa tarinaa kyllä kuultiin!

    Elvenpath: Kiitos lämpimistä sanoistasi! :)

    Päivi: Nyt lumi on jo melkein sulanut pois. :( Vaikka Oulun messut eivät olekaan mitkään mammuttimessut, niin ei siellä kaikkea ehdi hokata, ei edes myssyilijöitä! ;D

    Heleena: Lumet ovat jo melkein sulaneet pois, vähän rippeitäjäljellä. :( Joo Tapiolle heti sunnuntaiaamuna ennen ruuhkaa suuntasin ja pitkät porinat käytiin, vaikka ostokset jäikin vähiin. Mutta ihanaa tuo urugualainen lanka, sitä täällä aina hiplailen. ;D

    Marleena: Ei ole enää meilläkään talvisia näkymiä. :(
    Joo kyllä monet tarinat kuunneltuaan tiesi olevansa hyvällä asialla. :)

    Mammutti: Myssyily tuottaa meille niin paljon iloa ja siitä saamme energiaa jatkaa. :)

    Marjut: Lunta oli, mutta ei enää. :(

    VastaaPoista
  9. Mukava oli messuilla tavata ja porista ja kiva, että Viljami sai saunakaverin! Meidän Viltsu yksin kiukaalla nököttää :) No, illalla taas nakellaan sille löylyä.
    Koskettavia tarinoita noista sytomyssyistä. Hyvä, että tuommosia kampanjoita järjestetään.
    Meillä on tänään taas savustettu, tällä kertaa riekkoja. Penskat nautti samalla reilun tunnin ulkoilusta,joululeikit kuuluivat jo olevan :) Toivotaan, että saat sinäkin sinne pian lisää lunta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.