Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Vaihteeksi pari myssyä


Vaikka Sukkasadon korjuu jatkuu edelleen ja sitäkin on tarkoitukseni kartuttaa vielä ainakin yhdellä parilla, niin pari myssyä piti saada tehtyä välillä.  Nämä nimittäin aivan väkisin halusivat puikoilleni.


Olen jo muutamia vuosia sitten tehnyt pojallemme tällaisen.  Nyt miehen sisar halusi omalle pojalleen samanlaisen, kun oli sattunut näkemään poikamme myssyn.  Saman tien sitten suihkin toisenkin samanlaisen myssyn, kun niin mukavalta tuntui.  Menköön vaikka hyväntekeväisyyteen.  

Myssyn malli on oma, pojan kanssa yhdessä aikoinaan suunniteltiin.  Harmaina lankoina käytin nyt ohuempaa Pirkka-lankaa kaksinkertaisena ja toisessa myssyssä oli toinen lanka Pirkkaa ja toinen Nallea.  Musta lanka taitaaa olla molemmissa 7veljestä nimettömältä kerältä.  3.5 mm:n puikoilla mentiin molemmat. Ensimmäisessä 120 s ja toisessa 124 s.  Lankaa kului n. 70 g/myssy.

Tähän myssymalliin olen itsekin oikein tyytyväinen.  Samoin poika tykkää edelleen myssystään.  Tällaisena tummanharmaaalla ja mustalla tehtynä kirjoneuleena on malli mielestäni hyvin miehekäs.  Kutoessa tosin tuli mieleeni kokeilla mallia muillakin väreillä.  Kävisi ehkä sytomyssyksikin puuvillalangasta tehtynä.  Noo katsotaan, ehkä talven mittaan...


Mutta nyt lähden taas sukkien pariin.  Kärkikavennus on ensimmäisestä Step-sukasta odottamassa tekijäänsä.

 

12 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa ehdin tervehtimään ja samalla kehun kauniita myssyjäsi.
    Kylläpä on komiat ja miehekkäät, todella.

    VastaaPoista
  2. Kauniit myssyt ja miehekäs malli! Mahdoton sukkaputkikin siellä on päällä ollut ja näköjään jatkuu... Sukkaa täälläkin tikutetaan ja edelleen pyöröllä, mutta kahta kerrallaan en ole kokeillut.

    VastaaPoista
  3. Onpa mukavan näköiset myssyt, en ole livenä nähnytkään. Sopii varmasti naisenkin päähän ja väreillähän voi aina leikkiä!

    Mennään sinne synttäreille halpalennolla Oulusta Riikan kautta! Saas nähdä millainen lentomatkasta tulee! :-O , mutta avoimin mielin lähdetään!

    VastaaPoista
  4. Onpa tyylikäs malli. Tuo väritys sopii hyvin. Kirkkailla väreillä tulisi aika erilainen.

    VastaaPoista
  5. Onpa upeat ja miehelle sopii tuo väri.

    VastaaPoista
  6. - Onpa hieno, miehekäs myssy ja hienoa myös, että olette yhdessä poikasi kanssa sen suunnitellut.

    VastaaPoista
  7. Totta puhut, tosi miehekäs malli. Ehkä värityksestä johtuen en edes osaa kuvitella sitä naisen päähän:)

    VastaaPoista
  8. Komeita ja miehekkäitä myssyjä!

    VastaaPoista
  9. TeSa: Kiitos kehuista! :)
    On se kumma, kun tuo aika rientää niin nopsaan, ettei ehdi "naapurissakaan" poiketa! ;DD Niin se on minullakin. ;)

    Mammutti: Se on tämä Sukkasato sellainen, että sukkaa pukkaa putkella joka puolella! ;DD

    Marleena: Mielenkiintoinen reitti tuntuu lennolla olevan! Eipä ensimmäisenä tulisi mieleen. Mahdattekohan ehtiä poikkeamaan meillä?

    Inkeri: Niin tulisi! Mielessä pyörii erilaisia värivaitoehtoja. :)

    Enkuli: Kiitos! :)

    Anonyymi: Kiitos! :)

    MariJ: Kiitos! :)

    Marjut: Sama täällä, en osaa edes kuvitella tätä myssyä naisen päähän. :)

    Omppumato: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  10. Onpas komeat myssyt! Voisin harkita tuollaisten neulomista meidän miehllekin.

    VastaaPoista
  11. Seijasisko: Tee vain! Malli on vapaasti käytettävissä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.