Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Kuka, mitä, missä milloin

Tämän haasteen nappasin mukaani Heleenalta, kun hän oli tehnyt tämän niin hauskasti. Kuvittelin, että minäkin osaisin tehdä yhtä kivan, mutta ei taida onnistua, mutta yritän kuitenkin.

Kuka, mitä, missä, milloin


 Tämä haaste on tarkoitus antaa eteenpäin, eli kuka vaan blogini ihanista lukijoista:
                       Ole hyvä ja ota haaste vastaan!


 Kuka
Eläkevuosista nautiskeleva suurten ikäluokkien lapsi, käsitöihin koukussa oleva kahden aikuisen lapsen äiti ja vaimo (aviossa jo yli 42v).

Kuvassa takanani olevasta peilistä näkyy lipaston päällä kameran lisäksi meidän hääkuvamme vuodelta 1968. (Kuvan otin tuolla kameralla itselaukaisulla)


Mitä
Siis noita käsitöitähän minä teen, paljon kudon sukkia mutta kaikkea muutakin, mikä milloinkin huvittaa.  Olen onnellinen, kun saan itse päättää, mitä ja milloin teen, sillä työelämän kiireet ovat jo takana päin.  Käsitöiden lisäksi nautin lukemisesta ja ristikoiden ratkomisesta ja joskus pienimuotoisista pihatöistäkin.  Niin ja tietenkin rakkaiden ihmisten seurasta.

Uutta oppimassa Maakarin Neulekammarissa Marleenan ja Tainan kanssa.

Missä
Pohjois-Pohjanmaalla  pienessä mukavassa kunnassa, joka ei liity Suur-Ouluun.  Kolme vuotta olemme viihtyneet täällä omakotitalossa asuen. Tosin kesäisin vietämme aikaa myös Kainuussa mökillä ja näin kevättalvisin Ylläksen maisemissa asuntovaunullamme, kuten juuri nytkin tätä kirjoittaessani.



Milloin
Milloinkas sitten, jos ei nyt! 


Olkaa rohkeita ja napatkaa haaste mukaanne!  Olisi niin mukava kuulla sinustakinMinä ainakin tykkään lueskella tällaisia "tunnustuksia" kaikista blogituttavistani. Vaikka käsityöt ovat tärkeitä, niin tällaiset luovat tuttuutta välillemme.  




Ja lopuksi vielä yksi vastaus kysymykseen mitä.  Nimittäin mitä on valmistunut viimeksi.



Perussukat aloitain matkalla tänne ja eilen valmistelin muuten, mutta höyrytän vasta kotona.  Nämä ovat kokoa 43 ja menevät hyväntekeväisyyteen Kristelin Villaa ylle -keräyksen kautta.  Lanka on Novitan 7veikkaa, jonka kulutuksen lisään tähän myöhemmin.
Edit. 18.4.Langan menekki 125 g

7 kommenttia:

  1. Olipa täällä mukava yllätys ja mielenkiintoista lukea sinun vastauksesi!
    Ylläksellä taitaakin olla hankikelit ja aurinko paistaa...
    Meillä on 6 astetta lämmintä, tosin ei tunnu niin lämpimältä.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla nämä jutut sinusta. Tuntuu hyvältä kuulla, että on pitkiäkin avioliittoja, omani kun loppui ennen aikojaan. Eli toiset ne kasvavat toistensa rinnalla, eivätkä eri suuntiin.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lueskella! Tällä erää en mukaan ota, mut jossain vaiheessa ehkä taasen. Mulla toi lonkka alkoi taas kiusata urakalla, joten pilleritokkurassa koneella ollaan. Tuli muuten mieleen, et sinähän ostit muistaakseni liukuvärjättyä villaa Tallinnasta. Ystäväni on ensiviikolla menossa sinne ja hän haluaa tuoda mulle lankaa ja mun pitäis listata vaihtoehtoja. Muistatko yhtään, missä hinnoissa ne liukuvärjätyt siellä on? Yritin Googlettaa, lankoja löyty, mut hintoja ei...
    Kauniita hiihto/ulkoilupäiviä Teille!

    VastaaPoista
  4. Onpas päässyt vähän vierähtämään aikaa kommentoinnista. On muka pidellyt kiireitä! Höh! Noilla reissillakaan ei oikein ollut konetta käytettävissä.
    Ipanat ovat nyt olleet varastoon yökylässä mummilassa. Nyt oli neljäs yö pyhän jälkeen.
    Kuka, mitä... olipa mukava taas lukea mietteitäsi.
    Mukavia nuo aiemat aikaansaannoksesi. Aikamoisen lankakasan olet matkaan ottanut; Touhua riittää!
    Mukavaa "lumilomaa" teille molemmille.
    Soittelen, kun olemme matkalla!

    VastaaPoista
  5. Heleena: Hyvät hiihtokelit täällä on ja aurinkoakin yleensä hyvin, mutta juuri nyt on pilvessä, ennakoi kai huomiseksi luvattua lumisadetta.

    Auli: Meillä on ollut onni myötä avioliitossa, tosin olemme työtäkin tehneet yhteisen hyvän eteen. :) Mutta ei sekään aina auta pysyttämään liitoa kasassa.

    Mrs. Marple: Kiva, käynpä kurkkimassa! :)

    Mammutti: Voi sitä lonkkaasi! :( Toivottavasti alkaa helpottaa jo pian. Lankojen hintatietoja lähetinkin sinulle s-postina.

    Marleena: Tuo aika lipsahtaa ohi niin nopeasti. Minäkin olen ihan kaipaillut, kun ei ole kuulunut mitään, blogissasikin on ollut niin hiljaista. Mutta nyt taas "kuultiin". :) Hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
  6. Kiva on tietää sinustakin vähän enemmän, vaikka aika selkeä kuva minulla sinusta jo olikin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.