Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pitkään suunnitellut sukat ja HHV4

On se kumma, kun minulla menee joskus uuden kivan mallin puikoille saantiin vuosiakin.  Eikä siihen tarvitse olla mitään erityistä syytä.  Niin kävi nyt esiteltävien sukkienkin kanssa.  Taina julkaisi näiden ohjeen jo liki kolme vuotta sitten ja heti silloin päätin, että nuo minä teen.  Mutta, mutta...  Käyköhän muille näin!  :o 


  Malli Paraphernalia,  koko 39 
Lanka   Äiti-puffan kasvisväreillä värjäämää  Sukka-Puffaa väri Nuori Isäntä, kulutus 75 g
Sukkapuikot 2.5 mm



 Tässä vaiheessa täytyy todeta, että vaikka sekä lanka että malli ovat ihanat, niin niitä ei oikeastaan olisi pitänyt laittaa yksiin.  Pätkävärjatty lankahan tunnetusti peittää kauniin kuvion esille pääsyn.  Kyllä minä sen tiesin jo työhön alkaessani ja työn  edistyessä sain sen todetakin, mutta itsepäisesti vain nämä tein.  Ja siinä ne nyt ovat sellaisina kuin ovat. 


Ohje oli hyvä ja selkeä.  Muutoin sitä noudatinkin, mutta kantapohjan kavennukset tein oman tuttuun tapaani.  Ensimmäinen yritys tapahtui kyllä ohjeen mukaisesti, mutta sen jouduin purkamaan parin pudonneen silmukan takia.  Silmukat olivat pudonneet jo kantalapun ensimmäisillä kerroksilla ja vasta kavennuksia tehdessä huomasin möhlineeni, siispä purkuun.  Seuraavaa möhliminen olikin sitten se, että en enää muistanut katsoa ohjetta, vaan tein omaan tapaani kavennuksen.  Mutta käy se näinkin.  

Nämä eivät varmaankaan jää ainoiksi Paraphernalioikseni (tulikohan tuo oikein kirjoitettua, tuntui niin hankalalta! ;D).  Jäi nimittäin nälkä tehdä yksivärisetkin sukat tällä ohjeella.
 


 Ja lankakin oli ihanaa laadultaan, mutta tuosta raidoittumisesta en taida oiken tykätä.  Sitä oli sopivan kierteisenä helppo kutoa ja se muuten tuntuu jaloissakin mukavan pehmeältä. Sukat tein itselle ja ne jäivät kuvaamisen jälkeen saman tien käyttöönkin. Pari päivää olen niillä nyt tepastellut.   Lanka oli minulle uusi tuttavuus, mutta saattaapa tätä joskus päätyä omaankin ostoskoriini.  Tämän langan sain voittona Piikun järjestämissä arpajaisissa.  Tuosta voitosta kerroin joulukuussa täällä.

Eilen olikin sitten "aivottoman" ohjeen päivä!  Vai sanoisinko ohjeeton päivä.  Tytär oli ostanut uuden kevättakin ja sillehän piti tietenkin saada uusi huivikin.  Oli itse aloittanut jo hiukan sen  tekemistä, mutta sitten opiskelukiireisiin vedoten pyysi minua jouduttamaan huivin valmistumista.  Eilen minä sen sitten tikuttelin, kun ei ollut oikeastaan muutakaan. Näin valmistui minun HHV4!  Siis Mammutin ideoiman hullunhuivivuoden huivini n:o 4.  Aikaisemmat HHV-huivi näet klikkaamalla Tunnisteista HHV:n.



 Malli rullahuivi aina oikeaa 40 silmukalla
Koko 20 x 113 cm
Lanka Austermann Kid Silk (75% mohair, 25% silkki), kulutus 25 g
Puikot 4.5 mm



Kaiken langan kudoin pitkäksi pötkyläksi ja sitten vain päät yhteen ja valmista!  Tässä kuvassa taitaa väri olla lähinnä oikeaa.

Ihanat aurinkoiset päivät ovat ilahduttaneet meitä kuluneella viikolla. Joinakin päivinä on mittari kivunnut  +asteisiinkin, mutta ei vielä ole lumihanget juurikaan painuneet. Tiet sentään alkavat olla jo sulat ja kuivatkin.  Ensi yönä päästään kesäaikaan, sekin lupailee kesän lähestymistä.

Hyvää kesäaikaa kaikille!


 

11 kommenttia:

  1. Minullekin käy usein samalla tavalla. Nuo sukat on siis minulla yhä neulomatta, vaikka ohjeenkin olen tulostanut aika päiviä sitten.

    VastaaPoista
  2. Mulla ihan sama homma, että kun on pitkä lista malleja, mitä olisi kiva tehdä, niin saattaa mennä useita vuosia, ennen kuin pääsee puikoille. Ei sitä millään ehdi kaikkea heti tekemään, eikä kaikkia kivoja juttuja koskaan! Nätit sukat tuli sinulla! :)

    VastaaPoista
  3. Mullakin menee aikaa paitsi ottautua malleihin, joihin olen tykästynyt, myös lämmetä yleisesti suosituille malleille. Paraphernalia on tosiaan kaunis malli ja parhaillaan yksivärisen langan kanssa (itsellä tehtynä nyt kahdet, toiset vielä bloggaamatta).

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat! Mielenkiintoinen ohje, mut olen vissiin liian laiska kutomaan sukkia ohjeesta.
    Näppärä ja kaunis tuo HHV-huivi! Mahtaa olla ihanan tuntuinen kaulassa, varsinkin kun on niin kevyt.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Sukat on kivat. Minäkin olen joksus ohjeen tulostanut mutta se on vielä tekemättä. Raitalangat on vähän ongelmallisia, joskus ne hukkaavat kuvion. Nämä eivät silti ole mitenkään pahan näköiset.

    VastaaPoista
  6. Joo minäkin olen ajatellut että ei sitä ikinä ehdi kaikkia malleja mitä haluasin. ..ja väliin ainakin minä haluan tehdä tuttuja hyväksi havaittuja malleja ja ihan sitä perussukkaakin.

    Aivat ihanat nuo sukat vaikka tosiaakin kuvio tulisi enemmän edukseen yksivärisenä. Huivikin on oikein kiva.

    Kiitos muistutuksesta ..kelloja tosiaan pitää siirrellä ensi yönä.

    VastaaPoista
  7. Samat sanat kuin muillakin, ohjeita on printattuna isot pinot ja talletettuina tietsarin muistiin otsikolla "nämä tehdään". Tekemättä ovat. Nyt aion käydä kaiken läpi ja mapittaa ohjeet järjestykseen, jospa näin saisi niitä ihania joskus tehtyäkin. Ihanaa, kesä tulee ja loputon loma-aika, minulla on uusi titteli, eläkeläinen. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  8. Monimutkaisen näköistä lettiä su kissa. Siinä onkin saanut olla tarkkana kerrosten kanssa.
    On minullakin koneen muisti täynnä toinen toistaan ihanampia ohjeita. Taitaa vaan kone hajota ennenkuin saan niistä mitään tehtyä :)

    VastaaPoista
  9. Hepsi, MariJ, TiiQ, Auli, Seijasisko, LeaP ja Sude: Kiva kuulla, että ainakin seitsemän muuta minun lisäkseni tunnustaa aikansa rajallisuuden. ;) Kyllähän minä arvasinkin, että en ole yksin ja ainoana tässä sarjassa. Tunnustan muuten senkin, että minulla on jo ennen tietsikka-aikaakin jemmattuja ohjeita odottamassa puikoille pääsyä. ;DD

    Mammutti: Sinulla taitaa olla kutoessa sellainen vauhti päällä, ettet ehtisikiään ohjetta silmäillä! ;)

    LeaP: Onnea uuden tittelin johdosta ja tervetuloa joukkoon! :) Eläkkeellä olo on ihan mukavaa, kun saa itse ohjelmoida itsensä! Vaikka ei sittenkään ehdi tekemään kaikkia kivoja malleja. ;D

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukat ja oma kantapääsi sopii hyvin niihin!
    En ole minäkään niitä vielä tehnyt, vaikka olen monet valmiit nähnyt.
    Aika on rajallista, mutten enää stressaa tekemättömillä ja toiveissa olevilla töillä, kun koko ajan tulee uutta ja uudistettua. Ei niitä kaikkia voi tehdä!
    Hyvää kesäaikaa sinulle! (minulla oli vielä sisäistettynä talviaika)

    VastaaPoista
  11. Malli: Joo ei kaikkia kivojakaan malleja ehdi tehdä, kun niitä on niin paljon ja aina lisää löytyy! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.